31.12.2017

Batumi2017 – yhteenveto

 

 
Kolmas ja dramaattinen syksy Batumissa on takana. Tästä yhteenvedosta löytyy taas kahden kuukauden laskentapätkän lajikohtaiset summat, kuvaus muuton ajoittumisesta ja huippupäivistä, vertailua aikaisempiin vuosiin ja henkilökohtaista fiilistelyä. Vuoden 2017 laskenta oli projektin kymmenes. Juhlavuotta hypetettiin sosiaalisen median kautta ja isoilla bileillä. 
 
 
Sesongin kulku lyhyesti:
 
Kauden eka viikko on yleensä hiljainen, mutta nyt nähtiin sellaisia yli tuhannen linnun muuttoja ekasta päivästä lähtien. Kahden ekan viikon ehdottomana piristysruiskeena olivat useat välimerenhaukat (21.8., 22.8. 27.8., 2 tumma ja 1 vaalea), lisäksi nähtiin pari kandia joita ei kuitenkaan saatu naulattua. Lajikirjo voi olla mielenkiintoista jo ekan kymmenen päivän aikana, kun kymmenien suohaukkojen lisäksi taivaalta löytyy sirovarpushaukkoja, pikkukotkia ja yksittäisiä arokotkia & pikkukorppikotkia. 
 
Mehiläishaukkojen muutto näytti alkavan lupaavasti 22.8. 20 000 yksilön summalla, mutta seuraava parempi päivä saatiin vasta 27.8. (37 000 m). Elokuun viimeiset päivät olivat suoranaisesti pettymyksiä, sillä turhan usein hyvin alkanut muutto stoppasi taivaalle kertyneisiin alapilviin jo aikaisin iltapäivällä, siinä missä huippupäivinä muutto jatkuu alkuiltaan asti. Massapäivä venyi lopulta syyskuun alkuun, kun 2.9. laskettiin yhteensä 70 200 m (tahti kiivaimmillaan kymppitonni mehiläishaukkoja vartissa), 3.9. 69 700 m, 5.9. 48 000 m, 6.9. 66 700 m sekä 8.9. 26 000 m mehiläishaukkaa. Tämän jälkeen määrät putosivat kymppitonnin tai muutaman tuhannen päiväsummiin. 
 
Syyskuun alku toi mukanaan suohaukat. Elo-syyskuun vaihteen päivät niitty- ja ruskosuohaukkojen määrät jäivät alle kahteensataan yksilöön, mutta 3.9. suohaukkojen yhteissumma ylsi yli 600 yksilön, ja 6.9. laskettiin molempien asemien yhteissummana yli 1 200 suohaukkaa. Muita hyviä suohaukkapäiviä olivat 8.9. (640 m). 
 
Nämä yhteissummat koskevat lähinnä ruskosuo- ja niittysuohaukkojen massoja, arosuohaukkoja toki menee jo elokuun puolelta alkaen, mutta varsinainen muuttohuippu osuu Batumiin myöhemmin, syyskuun kolmannelle/neljännelle viikolle. Hyviä ruskosuohaukkapäiviä voi nähdä vielä lokakuun alussakin. 
 
Syyskuun 9. päivän tienoilla fenologia kulkee kohti lajirikkainta vaihetta, mehiläishaukkamassa vaihtuu runsaussuhteiltaan tasaisemmaksi haarahaukka-mehiläishaukka-hiirihaukkamassaksi. Kauden lajirikkain päivä oli tänä vuonna 16.9., kun Shuamtan asemalta kepitettiin yhteensä 21 eri petolintulajia. Haarahaukkojen massat menee kuun puolivälissä, pikkukotkien yleensä syyskuun kolmannella viikolla.
 
Syyskuun jälkipuolisko on joinakin vuosina ollut ailahtelevaa aikaa. Tänä vuonna jakso näytti Batumissa parastaan, kotkien ja suohaukkojen muutto oli monipuolista ja massaakin meni ihan hyvin. Ensimmäinen hiirihaukkojen massapäivä nähtiin 29.9. yli 45 000 yksilön muutolla. 30.9. lasketut summat nousivat aika lailla samoihin summiin. Lokakuun alkuun osui kolmen sadepäivän putki, mutta 4.10. laskettiin sekä hiirihaukkojen (melkein 80 000 yksilöä) sekä kotkien (yli 3 000 yksilöä) päämuutot. Samalla päivämäärällä rikottiin myös yli miljoonan petolinnun kokonaissumma. 

Lokakuun 7. päivän jälkeen pahimmat massat rauhoittuvat ja loppusesonki on yleensä pyhitetty laatulinnuista nauttimiseen. Harvemmin laskennan kanssa iskee paha kiire, lisäksi kotkien lajirunsaudet tasaantuvat pikkukiljokotkien määrien vähentyessä ja kiljukotkien & arokotkien runsastuessa. Lintua menee usein tasaisesti, osa potentiaalisesta nähtävästä voi karata korkeapaineiden saattelemana idempää. Nyt ne parhaimmat fiilistelypäivät osuivat jaksolle 12.-14.10., laatukotkien kanssa menivät myös muutama hanhikorppikotka ja kauden ainoa munkkikorppikotka. 
 
 

 
Batumi Raptor Count 2017 laji lajilta: 
 
 
Mehiläishaukka, 518 242

Batumin bravuurilajin kokonaissumma ylsi projektin keskiarvon tasolle. Vähän vaisumpi muutto kahteen edelliseen syksyyn nähden ja massat painottuivat selkeästi syyskuun ensimmäiselle viikolle (vuonna 2015 massat menivät selvästi elokuun lopulla). Huippupäivänä 2.9. laskettiin yli 70 000 yksilöä, lisäksi yli 65 000 päivämuutot laskettiin 3.9. ja 6.9. Elokuun lopulla muuttoa jarruttivat matalapaineet, monena potentiaalisen oloisena muuttopäivänä meno tyssäsi jo aikaisin iltapäivästä taivaalle kertyneiden alapilvien takia. 
 
 
Idänmehiläishaukka, 13 
 
Vuodesta 2012 alkaen idänmehiläishaukkojen määrät ovat vaihdelleet 8 ja 51 yksilön välillä. Ensimmäiset yksilöt havaittiin 2.9., ja 21.-25.9. havaittiin yhteensä viisi yksilöä. Kokonaisaineiston perusteella paras aika lajin näkemiseen Batumissa on 14.-20.9. 


Haarahaukka, 159 162
 
Pieni pudotus viime vuoden ennätyksestä. Batumissa selvä syyskuun laji, muuttopiikki osuu yleensä syyskuun toiselle tai kolmannelle viikolle. Tänä vuonna piikkiä voisi sanoa kaksiosaiseksi, kun hyviä, yli 12 000 yksilön päivämuutto laskettiin 6.9., vastaavasti paras päivä osui syyskuun loppuun, kun 29. päivä laskettiin yli 14 000 haarahaukkaa. 19.9. päiväsumma nousi kymppitonniin, lisäksi hyviä päiviä olivat myös 6.9. ja 15.9. 
 
 
Merikotka, 4 
 
Harvalukuinen pesimälaji Batumin alueella, laskentapaikkojen pohjoispuolella Kolkhetin kosteikkoalueella pesii 1-2 paria. Tietokantaan tallennettujen (eli protokollan laskentalinjan ylittävien) lintujen lisäksi laskentapaikkojen pohjoispuolella näkyy toisinaan kiertelevän oloisia lintuja. 
 
 
Pikkukorppikotka, 19
 
Heikompi esiintyminen kahteen edelliseen syksyyn verrattuna. Pikkukorppikotka pesii Georgiassa levinneisyytensä pohjoisella äärirajalla ja ilmeisesti huomattava osa Kaukasuksen kannasta muuttaa Batumin kautta. Lajia voi tavata elokuun lopulta lokakuun alkuun, paras ajankohta lajin näkemiseen on syyskuun puoliväli. Tänä vuonna ei kovilla päiväsummilla juhlittu, Batumin aineistosta löytyy kaksi kuuden yksilön päiväsummaa. 
 
 
Hanhikorppikotka, 4

Jokavuotinen, mutta harvalukuinen laji, yleensä syyskuun lopulla ja lokakuussa. Tämän syksyn linnuista kolme yksilöä paineli etelään 13.10.


Munkkikorppikotka, 1 
 
Hanhikorppikotkaa harvalukuisempi, tavataan keskimäärin joka toisena syksynä. Kauden ainoa muutti etelään yhden hanhikorppikotkan, yhden keisarikotkan ja yhden arokotkan saattelemana Shuamtan itäpuolelta 13.10.
 




Käärmekotka, 1 436

Jälleen hieno syksy käärmekotkille. Yksittäisiä lintuja näkee jo elokuun puolelta, tänä vuonna hyviä päiväsummia syyskuun kolmannesta viikosta eteenpäin. 25.9. laskettiin jo yli 90 yksilöä, ja huippumuutot osuivat aivan syyskuun loppuun (29.9. 120 m), lokakuun alkuun (4.10. 285m) ja lähemmäs lokakuun puoliväliä (13.10. 155m).
 
 
Ruskosuohaukka, 7 418
 
Selkeä petraus viimevuotisesta ja projektin historian neljänneksi paras kauden kokonaissumma. Keskimäärin ruskisten huippu osuus syyskuun puoliväliin, mutta hyviä ruskispäiviä näkyi 6.9. alkaen (290m). Syksyn ensimmäinen huippu havaittiin syyskuun puolivälin jälkeen, 17.9. 242m, 19.9. 373m ja 20.9. 454m. Toinen huippu osui syys-lokakuun vaihteeseen, 27.9. 305m, 29.9. kauden paras 594m ja 4.10. 281m. Tumman muodon ruskosuohaukkoja nähtiin useita, mm. 28.9. neljä muuttavaa koirasta.


Sinisuohaukka, 36
 
Batumissa myöhäinen laji, ensimmäisiä havaitaan syyskuun lopulta ja lokakuun kahden ensimmäisen viikon aikana lähes päivittäin.

 
Arosuohaukka, 1 721
 
Ennätysvyuosi! Arosuohaukkojen syksy huipentui 24.9.-28.9., näistä ensimmäisenä päivänä Batumin laskentapaikat ohitti huikeat 389 "macroa", lienee lajin maailmanennätysmuutto. 25.9. laskettiin 110m, 26.9. 77m, 27.9. 70m, 28.9. 96 ja 29.9. 108m, kaikki olisivat sellaisen keskivertokauden päämuuttoja. Todennäköisesti jonkin suursäätilan takia Batumiin ohjautui poikkeuksellisesti arosuohaukkoja. Syyskuun kolmas viikko ja neljännen viikon alku ovat Batumissa lajin päämuuttoaikaa, syksyn ensimmäisiä voi havaita elokuussa ja syyskuun alussa.

 
Niittysuohaukka, 3 591
 
Huomattavasti aikaisempi laji kuin arosuohaukka, päämuutto havaitaan elokuun loppupuoliskolla tai syyskuun alussa. Tänä vuonna elokuun puoli oli yllättävän vaisua ja suohaukkojen muutto käynnistyi kunnolla vasta mehiläishaukkojen huippumuuttojen kanssa. 2.9. laskettiin 262m, 3.9. 402m, 5.9. 221m ja 6.9. kauden paras 547m, ja vielä 8.9. 250m. 11.9. riitti vielä 201 niittysuota, sen jälkeen määrät alkoivat laskemaan.
 
  
Arosuohaukka / niittysuohaukka, 3128
 
Huomattavat osa siroista suohaukoista jää täälläkin nopeiden havaintotilanteiden, hankalan valon ja etäisyyden takia määrittämättä. Vaikka yksittäisten laskijoiden haviksia ei voi täysin kontrolloida, määrityskriittisyyttä painotetaan ja pukuvaihtelua opetetaan erillisten esitelmien avulla.

Suurimmat määrät havaitaan tietysti niittysuohaukan päämuuttojen ohella, 6.9. yli viidensadan niittysuon lisäksi 429m määrittämöttömiä, samana päivänä laskettiin kokonaisuudessaan yhteensä yli 1200 suohaukkaa. 8.9. määrittämättömiä laskettiin 293m, eli saman verran kuin määritettyjä niittysuohaukkoja.

 



 
Sirovarpushaukka, 1 609
 
Selkeästi syyskuun alkupuoliskon laji, ensimmäisiä havaitaan elokuulla ja muutto huipentuu syyskuun ensimmäisellä viikolla. Kokonaismäärät vaihtelevat huomattavasti vuosien välillä. 6.9. 94m, 8.9. kauden paras 607m, 10.9. 190m ja vielä 13.9. 81m.


Hiirihaukka (ssp. vulpinus), 281 403
 
Hiirihaukkojen kokonaismäärät Batumissa vaihtelevat tunnetusti säätilan mukaan. Parhain muuttokausi on syyskuun lopulta lokakuun puoliväliin, korkeapaineen vallitessa linnut "karkaavat" itäpuolilta ohitse, matalapaineiden aikana Batumin itäpuolen vuorille muodostuvat pilvet ohjaajat muuton lähemmäs rannikkoa. 
 
Kauden ensimmäinne huippumuutto laskettiin 29.9., yli 54 000m. 30.9. laskettiin yli 44 000m, 4.10. parin kehnon päivän padottua muuttoa yli 80 000m, ja vielä 12.10. 16 000 sekä 13.10. 21 000m. 


Arohiirihaukka – 
 
Epäsäännölliseti laskettava laji, syksyn summa on usein muutamia kymmeniä yksilöitä. Yksittäisiä arohiirihaukkoja näkee jo elokuun lopulla, päämuutto havaitaan lokakuussa, jolloin samalta seisomalta voi nähdä useita yksilöitä.
 
 
Kiljukotka, 331

Batumin tähänastisen historian toiseksi suurin kokonaisumma. Myöhäinen laji, yksittäisiä yksilöitä havaitaan syyskuun alkupuoliskolla, määrät kasvavat syyskuun viimeisellä viikolla ja päämuutto havaitaan lokakuun alkupuolella tai puolivälissä. 25.9. laskettiin 22m, 29.9. 36m, 1.10. 34m, 4.10.43m, 12.10. 23m, ja kauden paras 72m.


Pikkukiljukotka, 4 088
 
Luonnollisesti Batumin runsaslukuisin kotka, kauden 2017 summa oli määritettyjen lintujen määrän osalta projektin toiseksi paras ja kotkien kokonaismäärissä kolmanneksi paras. Kotkien muuttokausi avattiin 25.9. 504 ja 26.9. yli 400 pikkukiljukotkan päivämuutolla. 29.9. tykiteltiin jo yli 600m, 30.9. laskettiin 567m, 4.10. 1028m (kauden paras), jonka jälkeen määrät laskivat.

 
Arokotka, 271
 
Keskiarvojen mukainen syksyn kokonaissumma, 2015 laskettiin ennätykselliset 477 yksilöä ja syksyllä 2012. Kiljukotkan ohella myöhäinen laji, ensimmäisiä näkee elokuun lopulla ja syyskuun alkupuoliskolla, määrät kasvavat syyskuun viimeisellä viikolla, päämuutto havaitaan lokakuun alussa tai puolivälissä. Toisinaan myös lokakuun puolivälin jälkeen Batumissa voi näkyä huikeita kotkamuuttoja, vaikka standardilaskenta ei yli kuun puolivälin ylläkään.

Parhaat päivät syyskuun lopulta lokakuun puoliväliin: 29.9. 36m, 30.9. 22m, 4.10. 53m, 12.10. 27m, 13.10. 68m (kauden paras).

 
Keisarikotka, 44 
 
Monille se Batumin himotuin kotkalaji - ja syystä. Havainnot keskittyvät syyskuun loppuun ja lokakuulle, yksittäisiä lintuja voi nähdä elokuun lopulta alkaen. Tänä vuonna todistettiin yksi seitsemän yksilön päivä (14.10.), useampi viiden yksilön päivä (30.9., 4.10., 5.10., 12.10., 13.10.) ja yksi neljän yksilön päivä (26.9.).
 
 
Maakotka, 0
 
Kaukana jokavuotisesta laskentalajista, vaikka onkin laajalle levinnyt paikkalintu Georgiassa. Toisinaan laskentapaikkojen pohjoispuolilla kiertelee lintuja, joita ei kuitenkaan tallennetta muuttaviksi.
 
 
Määrittämättömät suuret kotkat (kilju-/pikkukilju-/aro-/keisarikotka), 3 417
 
4.10. oli selvästi kauden paras kotkapäivä, jolloin molempien laskenta-asemien yhteissumma ylsi yli 2 700 suureen kotkaan, siihen käärmekotkat päälle. Määrittämättömien kotkien lukumäärät mukailevat pikkukiljukotkan muuttoa, joka tosiaan on se Batumin runsaslukuisin suuri kotka. 











 
Pikkukotka, 6 814
 
Kauden kokonaissumma ei projektin parhaimmistoon yltänyt, edellisen vuoden määristä jäätiin reilulla tuhannella yksilöllä. Silti "pennatus" on yksi Batumin ikonisimmista lajeista. Muutto keskittyy Sakhalvashon asemalle, määrät kasvavat syyskuun alussa ja parhaat muutot havaitaan syyskuun puolivälissä ja hieman puolivälin jälkeen. Yli viidensadan yksilön päiväsummia laskettiin neljänä päivänä: 25.9. 540m, 19.9. 530m, 17.9. 526m, 21.9. 520m.
 
 
Sääksi, 119
 
Sääksi ei liene massalaji juuri missään, Batumissa näitä kotoisia lintuja muuttaa tasaisesti läpi syksyn, suurimmat määrät havaitaan syyskuun puolivälin tienoilla. Tänä syksynä ynnäiltiin yksi yli kymmenen linnun päivä, 25.9. 13m. 
 
 
Punajalkahaukka, 31 
 
Punajalkahaukkojen määrissä on hurjasti vuosien välistä vaihtelua, syyskuun loppupuoliskon sääolosuhteet tuntuvat määräävän sen, ohjautuuko lintuja Mustanmeren itärannalle vai ei. Viime vuonna laskettiin yli 2 000 yksilöä ja hyvinä vuosina suurin osa linnuista nähdään syyskuun viimeisellä viikolla.
 
 
Välimerenhaukka 3
 
Tää oli joskus Batumissa rari! Alueelta ei ole tiedossa kuin pari aikaisempaa havaintoa, joista toinen siunaantui ekalle reissulleni lokakuun alussa 2012. Tänä vuonna nähtiin tumma lintu 21.8., tumma lintu 22.8. ja vaalea lintu 27.8.
 
 
Aavikkohaukka, 0
 
Syyskuun jälkipuolisko on parasta aikaa aavikkohaukoille, joka ei kuitenkaan joka vuosi paikalla näyttäydy. Ainoa henk.koht. havainto syyskuulta 2015 muistuu elävästi mieleen.
 
 .
Muuttohaukka, 26
 
Karman laki taisi iskeä kuningaslajin havaintomäärissä, ja huippuvuosista jäätiin melkoisesti taakse. Yksi nuori muuttohaukka kuitenkin kannusti karvanaamaa parempaan tulevaan lähtöpäivänä. Muuttohaukkoja näkee melko tasaisesti elokuun lopulta lokakuun puoliväliin, joskin syyskuun jälkipuolisko on sitä selkeintä päämuuton aikaa. Tänä vuonna ei nähty kahta yksilöä enempää samana päivänä samalta laskentapaikalta.
 




 
Muu lajisto:
 
 
Kattohaikara, 410
 
Alkusyksyn laji ja tällä puolella Mustaamerta melko harvalukuinen. Kauden paras päivä 2.9., 250m.
 
 
Mustahaikara, 1419
 
Mustahaikara puolestaan on syyskuun lopun ja lokakuun alun laji. Parhaat yhteissummat: 25.9. 230m, 29.9. 190m ja 5.10. 160m.
 
 
Kurki, 100
 
Kurkien massat eivät ehdi Batumiin ennen lokakuun puoliväliä, mutta pullonkaula on mahdollisesti tärkeä myös kurjelle.
 
 
Pelikaani & kiharapelikaani, 0
 
Tällasiakin on tullu nähtyä! Tosin tässä maailmankolkassa syksyisin niitä näkee vain yksittäisiä, mutta esimerkiksi haarahaukkaparven mukana kauhova pelikaani on ikimuistettava näky...
 
 
Sininärhi, 702
 
Keskimääräistä heikompi vuosi myös sininärhellä, mutta hienoja hetkiä tämänkin lajin parissa koettiin jälleen. Sakhalvasho on se parempi paikka tällekin lajille ja tänä syksynä havaittiin kaksi yli sadan yksilön muuttoa: 106m 1.9. ja 104m 28.8. Elokuun loppu ja syyskuun alku on parasta aikaa sininärhien näkemiseen.
 
 
Turturikyyhky, 1714
 
Uhanalaistuvalla turturikyyhkyllä laskettiin Batumin kolmanneksi paras syksyn summa. 31.8. muutti 640 yksilöä, joka on niin'ikään tähän mennessä Batumin kolmanneksi suurin päivämuutto.




Rareja ja anekdootteja: 
 
26.8. Chorokhilta löytyi paikallinen aavikkokehrääjä, ensimmäinen havainto Georgiasta ja lintua bongattiin ahkerasti.
 
30.8. aamustaijia piristivät kaksi muuttavaa heinäkurppaa
 
31.8. turturikyyhkyparvesta osattiin löytää idänturturikyyhky
 
Tervapääskyjä nähtiin  aivan valtavia määriä elokuun loppupuolen matalapaineiden aikaan, siinä ohella myös useita alppikiitäjiä
 
16.9. Shuamtan laskijoita yllättivät kaksi muuttavaa mustapäälokkia. Samana päivänä ja samoilta jalansijoilta havaittiin 21 petolintulajia.
 
 
 
Loppukaneetit ja kiitokset:
 
 
Olosuhteiden pakosta perinteisen yhteenvedon kirjoittaminen viivästyi ja kiitoslista jää häpeällisen lyhyeksi. Muutonlaskenta on kovaa työtä ja kaikki tänäkin vuonna osallistuneet vapaaehtoiset sekä koordinaattorit ansaitsevat omat kiitoksensa, kuten myös projetkin muu henkilökunta, isäntäperheiden edustajat sekä paikalliset että kansainväliset tukijat. Lintuhype on tullut varmasti vähemmälläkin hehkuttamisella läpi, mutta blogitekstien taustalle mahtuu niin monia ihmisiä, joista tuli vuosien varrella hyviä ystäviä. 

Kiitos <3
 
 
Once again, apologies to all non-Finnish persons who might read this, for not writing more in English than this. Because of the circumstances and this overview published way too late, the list of aknowledgements falls way too short. Besides the amazing experiences with the birds, BRC has offered amazing moments with fellow birders around the world and via BRC I have had the honour to meet and make friends with some of the most amazing people I have ever known. Thank you for all the volunteer counters for making the efforts in the field. Thank you for the coordinators, other personell, host families, local and international supporters of the project.

Thanks & all the best for the future counts <3