12.5.2017

Tornien Taisto 2017 ja oheisretkeilyt Viikissä





Ahvenanmaalta kotiutumisen jälkeen kalenteriin osui kaksi väitöstilaisuutta, tuoreiden tohtoreiden yhteiskaronkka sekä yksi Suomen suurimmista lintuharrastustapahtumista - kaikki vähän reilun vuorokauden sisään, mutta mitäs siitä. Luonnontieteellisellä keskusmuseolla, Lehikoisen Aksun alaisuudessa linnustoseurannan pitkäaikaisseurantoja hyödyntäneet Diego & Sara puolustivat väitöskirjojaan ansiokkaasti ja päivän aikana käytiin melkoinen tunneskaala läpi, lämminhenkisistä tunnelmista liikkuttaviin fiiliksiin. Onnea tuoreille tohtoreille & muille asianomaisille! =)

6.5.

... ja niinhän siinä sitten kävi, että ehdin ottamaan kotona vartin torkut ennen kuin hyppäsin fillarin satulaan ja lähdin aamuhämärissä sotkemaan kohti Pornaistenniemen tornia. Okei, myönnän että hyvän huomenen toivotukset kanssasymbionteille ois voinu olla vähän salonkikelpoisempia, mutta onneksi muutkin osaavat ottaa homman huumorilla. Teknisten ongelmien takia Symbioosi kisasi Pornaistenniemellä eikä sieltä käsin ollut odotuksia kärkisijoille, mutta jos pistäis muille Viikin torneillle vähän kampoihin.

Aamuviideltä käyntiin lähtenyt Tornien taisto alkoi Pornaistenniemen osalta oikein mainiosti. Vaikka hysyjä on kylmien kelien takia saapunut tosi vähän, niin täällä ainakin riittää lajistoa; tornin edessä laulaa kolme rytikerttusta, lehdon puolella raikaa satakieli ja vielä sirittäjä kehtaa ladata ilmoille pari säettä. Lisäksi äänimaisemaa rikastuttavat kaulushaikara ja useampi luhtakana. Eturivin rykmentti kaivaa hyvällä tahdilla lahden peruslajistoa ja sorsia, siinä missä karvanaama koettaa tähyillä liikkuvaisempaa lajistoa. Tosin tähyily jää melko osa-aikaiseksi, kun "vääränmerkkisellä moottöriöljyllä sabotoitua petotutkaa" piti korjailla vaaka-asennossa tornin lattialla. Eikä Ella Karvosen "kiikarinlöytöpalkkio" tunnu ongelmaa korjaavaan, lähinnä pahentaa suullisten ilmaisujen tasoa. Yhden aistin poissulkeminen onneksi vahvistaa toista, kun lattian tasalta kehotan muita kiinnittämään huomiota tornin yli lentävään nokkavarpuseen. "Mä luulin että sä nukuit!" Samaten yllättävän tiukilla olleet hemppo, viherpeippo ja vihervarpunen hoidetaan tällä taktiikalla.

Aamun huuma vaihtuu hiljalleen varhaiseksi aamupäiväksi ja valo sen kun pahenee, mutta lievä vastatuuli lienee osasyynä mukavaksi yltyvään kahlaajakuhinaan! Muutaman kymmenen kahlaajan parvia saapuu tasaisella tahdilla lahdelle, osa piipahtaa, osa painelee suoraan eteenpäin. Petotutkaa sabotoinut moottoriöljy näemmä vaikeutti muistiinpanojen tekemistäkin, mutta onneksi Keinumäellä on skarpimpaa porukkaa ja sieltä huudeltiin ainakin 86 kapustarintaa, 397 liroa ja 223 suokukkoa, paikallisten lisäksi. Hyviä lukuja lahdelta käsin ja siinä sai porukka treenata kahlaajien määrittämistä.

Ruuhkaa on. Tapahtuman kuvituksesta kiitos Julius Mäkiselle!


Päivän edetessä tunnelma tornissa käy melko ahtaaksi, kun kisan mittaan paikalla käy sen seitsemäntoista entistä / nykyistä Symbionttia ja kokonaisuudessaan viidenkymmenen hengen edestä väkeä. Arvovaltaisiakin vieraita nähtiin, kun Aksu tervehti tiimiä opastaessaan Anthony D. Foxia ja Richard Gregorya lahdella! Lisäksi löytyi niille takariviläisillekin työsarkaa, kun ojan varsi antaa Arabianrannan suuntaan sen verran hyvän aukon, että sieltä suunnalta listataan kulttuurilajit pulu, varpunen ja pikkuvarpunen! Ansiokasta toimintaa. Henkilökohtaisena helpotuksena huomasin, että petotutkan jumittaminenkin loppui aikanaan, sitä ensin korjaili ehdotettua buteomääritystä sääkseksi ja löytyihän ne rallin ainoot nuolihaukatkin, lopulta.

Vaikka pahojakin puutteita jäi ja ihan konkreettisesti paikan päältä lajeja nuijattiin (heinätavi, kanahaukka, puukiipijä, rautiainen), niin vastineeksi päivän kohokohtina olivat odotetut pikkurarit, joita näkee väkisinkin silloin kun koko Suomen lintutorneissa on täys miehitys päällä; sitruunavästäräkki on onneksi vakiintunutta tavaraa lahdella ja koko Suomen mittakaavassa saa olla onnellinen siitä, että tällaisilla herkuilla meitä turmellaan. Pussitiainen huusi pariin otteeseen piilokojun suunnalla, mutta päivän laji nuotitettiin Purolahden tornista (kiitos), ja lopulta seurasimme kahden kattohaikaran ylilentoa hyvässä valossa. Se kyseenalaisempi toinen päivän laji oli arosuohaukka - nuottien perusteella oltais nuijattu kaksi eri 2kv-lintua, mutta kyseessä tais olla yksi ja sama, n. tunnin Kyläsaaressa viivähtänyt lintu. Mut ei kaikkee voi nähdä, varsinkaan tämmösenä päivänä.

Skaban loputtua iso osa porukasta jäi vielä tornille fiilistelemään, vaikkei sen kummempaa enää nähty niin meno oli klassisen leppoisaa. Team Symbioosi kurotti lopulta 95 lajiin, joka on ilmeisesti korkein tästä tornista saavutettu Tornien Taiston lajimäärä! Kiitokset ornitologian moniottelija Salmelalle päivän järjestelyistä ja tapahtuman promotyöstä, sekä tornissa ornineille kanssasymbionteille sekä vierailijoille. Ja anteeks myös.



7.5.

Tornien Taisto +1 ja ohjelmassa raripetostaijia Purolahdelta käsin. Osuis siihen Tringan torniopastuskin, joten vois haistella samalla ilmapiiriä ja kiusata opasta kysymyksillä =) tai vastaavasti jeesata kysymyksiin vastaamisella. Saavun paikalle siinä yhdentoista kieppeillä ja nousen torniin just sopivasti, kun Viikin WhatsApp piippaa Purolahdella paikallisena olevasta mustapyrstökuirista! Tsilviisii, hyvä ajoitus! Spude jalustalle ja laatuvuodari kirjoihin. Kahlaajia näyttää muutenkin olevan laadukkaitia määriä eilisen jäljeltä; ainakin 16 mustavikloa, kuutisenkymmentä suokukkoa ja toistasataa liroa. Kiva ihmetellä tulva- ja hoitoniityn välillä, suht lähelläkin, lentäviä kahlaajaparvia.



Kahlaajia ihmetellessä ja taivasta skannatessa on hyvä paikata eilisiä torninuijauksia; keltavästäräkkejä liikkuu rantaniityillä ja horisontin päältä löytyy neljä tervapääskyä. Petotutkakin näyttäis toimivan eilistä paremmin ja tänään nähdään useampi merikotka, kanahaukka, pari hiiri- ja nuolihaukkaa sekä yksinäinen tuulihaukka, mutta milvukset ja clangat kiertää Viikin. Lahden toiselta puolelta painellutta arosuohaukkaa ei sit osattu, taaskaan =) myös pussitiaisia tuntuu alueella riittävän, kun yksi pahainen päästelee ääniään tulvaniityn puolella. Näiden myötä sessio nousee antoisan puolelle, ja oli muun hässäkän ohella kiva staijata Emman, Juliuksen ja muiden kanssa vähän muulla kuin pinnamaksimointimentaliteetilla.

Nälkää riittää vielä myöhemmin päivästä ja päätän tehdä "klassisen iltaretken" Pornaistenniemeen ja Lammassaareen. Jallunkiilto silmissä syynään ruovikon reunaa ja Kobbenin puita, mutta iso vaalee haikara on näyttäytynyt vähän harvemmin Viikissä tänä vuonna. Kahlaajiakin on kiva ihmetellä myötävalossa. Pitkosten varrella kuuluu timalia ja luhtakanaa, eikä kotiutumisen jälkeen unta tarvitse kauaa odotella. Tekis mieli nukkua pitkään, mutta toisaalta nyt eletään vuoden upeinta aikaa, eikä sängyn pohjalle kannata jäädä jos vähääkään riittää intoa lähteä ulos.

Lammassaaren iltavaloja. Joku on näemmä innostunu kuvaamaan panoraamoja...

8.5.

Säynäslahti klo 4.40. ja kevään eka ruokokerttunen virittelee puhdistamon puolen ruovikossa. Tunnelma tuntuu ainutlaatuiselta, kuten aina, sillä jo parin tunnin päästä se tietty hohto, viattomuus, mikä näissä kuulaissa ja matalan valon aamuissa on, katoaa. Sit valo vaihtuu kovaksi, jopa paahtavaksi, ja nostaa väreilyä staijisektoreille. Hakalan torniin kipuan kymmenen minuuttia myöhemmin, kiskaisen aamuteet, annan huonon fillarointikunnon nostattaman hien haihtua ja aloitan lahden sisällön skannaamisen - osa kerrallaan, koska tornin yli painellut 16 kuikan parvi varoitti että taivaallekin pitää skannata. Staijiapu ei olis pahitteeksi, mutta on silti taas aivan eri fiilis olla täällä yksin.

Taivaalta ei epäsäännöllisen säännöllisistä skannauskierroksista huolimatta lisää muuttajia löydy, mutta lahti näyttää antavan parastaan, kun kahlaajaa, sorsaa ja muuta kosteikkolintua on suht monipuolisesti näytillä. Eilinen mustapyrstökuiri on ed p, lintu ottaa pari lentokierrosta tornin edessä ja ääni on kieltämättä metka lisä tähän maisemaan. Kahlaajia riittää muutenkin mukavasti ja ynnäilen Hakalasta käsin 117 suokukkoa, 34 mustavikloa, 60 liroa, 6 valkovikloa, siihen vakiokamaa olevat pikkutyllit ja punajalkaviklot päälle. Vessupuolen "erikoisimmaksi" jää uivelonaaras, mutta onhan se kiva ihmetellä haapanoita, lapasorsia ja harmaasorsia, sen minkä staijaamiselta malttaa.



Vuodarisaldo karttuu tänä aamuna vielä Pornaistenniemen suunnalla lentävällä törmäpääskyllä ja - vihdoin ja viimein - sillä lapinsirrillä, jonka spottaan Purolahden ilmatilassa kiitävässä liroparvesta, tais koko kahlaajakirjo säikähtää yli lentänyttä kanahaukkaa. En valita. Tornista käsin kirjataan vielä nokkavarpunen, 3 pikkulokkia ja Keinumäen suunnalla huudelleet viiksitimalit. Keskipäivän puolella staijaaminen kääntyy taas vähän sosiaalisemmaksi, kun tornin porukkaan päätyvät niin Otso Häärä ja Niilo Aro. Otso tempoo taivaalta Viikissä suht harvalukuisen kaakkurin ja Niilon kanssa kuunnellaan paluumatkalla Arboretumin puolelta harmaasieppoa, siinä sivussa vaihdettiin ne kevään vakiokuulumiset myös Kimmo Kahilaisen kanssa.

Kun Niilon kanssa ehdittiin puhdistamolle asti, sendari muistutti tästä toukokuun alun teemasta kun Otso ilmoitti lahdelle saapuneesta 2kv-arosuohaukasta! Näitä riittää. Jäi ilmeisesti paikalliseksi, mutta me ei Niilon kanssa mittään nähty noin vartin tapittamisen aikana. Ei auttanu murehtiminen, välillä piti käydä kotona ennen iltarientoja, ja onneksi tuntia myöhemmin lahdella näkyneet haarahaukka ja naaras-punajalkahaukka lähinnä hymyilittivät =)

Iltakuuden tienoilla fillaroin taas Vanhankaupunginkoskelle. Kun paronin surullisenkuuluisat nuotitkin saatiin viimein kohdalleen, niin siitä myö suunnattiin gerbiilipyytäjä Joni Uusitalon kanssa kohti Lammassaarta! Oli älyttömän siistiä nähdä tätä hevimetalliolentoa pitkästä aikaa ja tarinoida kaikenlaista Kenian faunan, Ahvenanmaan takatalvien, arjen harmauden ja sen intopiukoiluhulluuden välillä. Tarinointi ei millään meinaa loppua Lammassaaren pitkoksilla kesken, vaikka koetan osotella Jonille vuodenpinnoja siinä huulen heiton sivussa. Kerran meidät keskeytetään vähän pahemmin, kun tsiigaan et pitkosten yli menee pitkäsiipinen peto, matalalla luoteeseen. Hälytyskellot soi, kiikarit silmille ja - 2kv arosuohaukka!! Lintua ei kauaa seurata, kunnes se pudottaa korkeutta ja tsiigaan vielä putkella siiven alapinnan kuvioita kun macro painelee Lemmenlehdon ohi kohti pohjoista, kadoten Keinumäen metsän taakse. Laaaaaatua! Tiedotan linnusta ja heti tulee puhelua - ensin soittaa Otso, ja tämän jälkeen puolestaan Taavi, kysellen linnun liikkeistä ja spekuloiden aikaisemman macron paikallisuutta. Taavin puhelu pitää tylysti lopettaa, kun pitkosten ohi lentää pussitiainen upeasti äännellen. Tää näkyikin sit tämän jakson joka retkellä =D 



Jonin kanssa kierretään vielä Lammassaari ja Pornaistenniemi lahden peruslajeja ihmetellen, vaan ehkä ne Helsingin yli pyyhkivät lumikuurot aiheuttavat eniten ihmetystä. Huumorilla otetaan onneksi tämäkin. Olipa puhdistavaa, ja myös helpottavaa että tällaisina arosuoryntäyksinä se "oma lintu" löytyy. Kiitos Jonille mitä mainioimmasta retkiseurasta! Seuraavana aamuna ei uhosta huolimatta paukut riittäneet ja erinäiset kenttäjaksojen välipäiväduunit kutsuivat. Mutta seuraavaksi sitten Tvärminne ja haahkapyynnit!

5.5.2017

Ahvenanmaa ja täpläverkkoperhoset, osa IV - vappulinnut, töiden lopettelut ja Rekijoen kautta kotiin





Viimeisten työvaihden kynnyksellä pomo päästi maastoapulaisen osittaiselle päivävapaalle. Tässä vaiheessa kevättä ei hirveesti tarvinnu arpoa minne sitä menis, kun hinku on kova tsekkailemaan Eckerön klassisia mukurupaikkoja!

Ihan Käringsundista en raaskinut aloittaa, vaan mennessä päätin kompata perusteellisesti Bodafjärdenin niittyä. Komppaus ei vieläkään antanut jänkäkurppaa, vaan kevään ekaan valkovikloon oli tyytyminen. Lahden puolellakin oli vaikeaa, lähinnä kovaa pohjoisesta puhaltava tuuli nostatti sen verran kovaa aallokkoa että rarit tais peittyä sinne. Massaa sain sentään laskettua.

Bodafjärdeniltä Eckerön puolelle ja postitalolle. Tämä klassikko kierrettiin niin kokonaisvaltaisesti kuin yhden ornin jaloilla voi, saldona pari kaivattua vuodenpinnaa (pikkutylli 1p ja pajulintu 1Ä, takkuiluista huolimatta kevät etenee!), pari kivitaskua, tiltaltti, pieni lapasorsaparvi (3/4) - ja ne päivän ekat mustakurkku-uikut! Sandvikenin ja Postbrygganin puolella eri parit. Viime vuonna Eckerön uikkujen tsekkailu ei osunut ihan optimaaliseen aikaan. Onhan niitä täällä, ja kanta on runsastunut. Mutta ihan mitää tällaista en osannut odottaa.

Aloitin Käringsundin pohjoisosasta, kanaalin yli vievältä sillalta. Mellerin Kalle miut näiden syynäämiseen koulutti; ensivilkaisulla ei välttämättä näy mitään, mutta pareja pitää paikallistaa ajan kanssa ja päällekäishavainnoilla, vaikka osa linnuista voi olla pitkäänkin piilossa. Hyvänä alkuna lasken Kanalenilta 20 mukurua (10 etelä- ja 10 pohjoispuolella). Siirryn siitä vielä mökkikylän edustalle, sieltä on yleensä löytyny pari paria lisää. Ja täällä se viimeisin kannan kasvu näkyykin; "joo, tos on pari, tuol on kans... ja tos... ei hitto tossa on kans pari! Mistäs noi tuli, tuolta vai... ei ne on edelleen siellä, 5 paria lisää!" Bäng, puolentoista kilsan mittaisessa salmessa yhteensä 30 mustakurkku-uikkua!

Yksi pari hengaa aika lähellä venevajoja. Kuvattavissa, lähden hakemaan kameraa autosta, yritän hiipiä sopivalle etäisyydelle - ja sit lintuja ei enää löydykään. Takaisin päin hoippuessa kuitenkin löydän kadoksissa olleen pariskunnan - venevajan ja rannan väliin ahtautuneena! Taitavat olla vähän hämillään itsekin, mutta karvanaama ei tuhlaa sen enempää aikaa miettimiseen vaan alan polttamaan filmiä. Netti on väärällään suomenojakuvia mutta nää saaristouikut tuntuu jokseenkin ainutlaatuisemmalta. Ja tuleepa blogiin vaihteeks oikeita lintukuvia!

Käringsundin jälkeen iskee pieni ahneus. Långmon louhoksen altaissa on yleensä näkynyt pari jos toinenkin, samoin mieleen muistuu Torpin ja Degersandin välillä B-liiton rallissa näkynyt uikku. Siel vois olla lisää!


Käringsundin uikkumaisemia














Långmolta löytyy neljä uutta lintua, samoin Torpin Sandviken taas vähän yllättää kuudella linnulla, eikä ruovikossa huuteleva liejukana ainakaan pahenna retkifiiliksiä! Västerfjärdenin puolella en aikaisempina keväinä oo uikkuja etsinytkään, joten paikka voi vaan yllättää - ja hemmetin hienosti yllätääkin, kun yhden laiturin nokalta käsin ynnään 18 mustakurkku-uikkua! 

Torpin jälkeen väliin osuu väkisinkin pari hiljaisempaa kohdetta. Skeppsvik antaa havistilastoihin vain palokärjen, ja Marsundin ihmettely Marbyn kylän puolelta menee silkkiuikkujen ihmettelyksi. Paikalla sentäs päivän toinen ristisorsaparvi. Onneksi mukuruja löytyy päätien sillalta vielä lisää, yhteensä 13 yksilöä, ja ehkä aikaisempien hotspottien takia nyt jää fiilis että lintuja vois olla enemmänkin =D


Marbyn laituri
Marsundista suuntasin kotiin kivoja lukuja äimistellen; Storby, Käringsund, Torpin ympäristö ja Marsund tuottivat yhteensä 73 mustakurkku-uikkua! Mainittujen lisäksi kirjasin havikseen mm. pari tuulihaukkaa, pikkulokkia ja nokkavarpusen.

1.ja 2. toukokuuta kierrettiin viimeistä kertaa kaikki 13 laikkua; kerättiin loggerit talteen ja tsekattiin toukkien ryhmäkoot & kehitysvaiheet. Ja viimesistä päätellen ollaan lopettelemassa just hyvään aikaan, kun monet paikat ovat autioituneet ja pulskat seiskat lähteneet koteloitumaan. Myös ne jymyluteet ovat hajoittaneet isojakin ryhmiä, toisilta on ruoka loppunut kokonaan kesken. Lisää datapisteitäkin saatiin, kun osa hyvin hallinnassa olleista toukista päätti kasvaa kutosvaiheeseen just viimosillä hetkillä.


Tilhiä Bomarsundissa



Tämä toukka vaeltaa kohti koteloitumispaikkaa






Voishan täällä pidempäänkin olla, mutta päälle puskee mm. Tornien taisto ja Tvärminnen haahkapyyntisesonki, Susulla puolestaan kurssimatka Italiaan. Paluumatkan osalta päädyttiin mielenkiintoiseen, mutta hyvin mielekkääseen ratkaisuun: lähdimme 4.5. aamuyöllä Långnäsin satamasta Turkuun, laivassa otettujen torkkujen jälkeen etsimme Turusta sopivan aamiaispaikan, siitä koukkasimme Somerolle Häntälän notkon pikkuapollomaisemia fiilistelemään (vaikka lajilla lento alkaisikin vasta kuukauden päästä), ja siitä taas Saloon tsekkaamaan Heikki Willamon Myyttinen matka -luontokuvanäyttely.

Häntälän puolella fiilisteltiin jylhiä perinnemaisemia aurinkoisessa säässä. Täälläkin lämpiää ja "ainakin jostain on tullu", kun kirjosiepot ja metsäkirviset laulaa. Vaihteeksi heitän kameraan 50-millisen kiinni ja annan maiseman viedä. Peltopyiltä tai ylimuuttavilta petolinnuilta vältyttiin, mutta paikka itsessään on kyllä mielenkiintoinen ja tosi ainutlaatuisen oloinen.

Häntälän klassinen postikorttimaisema

Kiurunkannusta tuntui olevan vielä aika vaatimattomasti


Villamon näyttelyn kiertäminen osui myös tosi hyvään saumaan, sillä ei tämä olisi ollut enää kovin montaa päivää auki. Näyttely oli jaettu sopiviin kokonaisuuksiin, kuvia oli runsaasti eikä yhteenkään kyllästynyt. Salon taidemuseon sivulta lainattua;

Kuvillaan Heikki Willamo vertauskuvallisesti siirtyy esihistorian kirjoittamattomaan menneisyyteen, aikaan, jolta pohjoisessakin on säilynyt varhaista kalliotaidetta kertomassa muinaisesta metsästyskulttuurista ja ihmisen suhteesta luontoon ja eläimiin sekä maailmankaikkeuteen. Oliko ihmisellä tuolloin toisenlainen käsitys luonnosta kuin nykyään? Kuinka hän kohtasi villin luonnon? Miten hän hallitsi pelkojaan, miten voimiaan? Mikä on eläimen ja ihmisen välinen ikiaikainen suhde ja yhteys? Onko ihmisen perimmäinen, elämyksellisen luontosuhde pysynyt alkukantaisena vai muuttunut?

... joten eipä tähän maan matonen voi enää mitään lisätä. Pelkistetyt valokuvat, joissa valot ja varjot ovat yhtä tärkeitä elementtejä kuin kuvattava kohde, sekä Kie von Hertzenin loihtimat äänimaisemat muodostivat hyvin voimakasta tunnelmaa nostavan kokonaisuuden. Alkuvoimaa. Aivan kuin se, mitä Willamo on kennonsa kautta kuvannut, kulkeutuu omien verkkokalvojeni kautta jonnekin omaa perimääni, itseäni ja omaa tietoisuutta pidemmälle. Syvemmälle. Willamon ajatuksista pääsee jollakin hyvin primitiivisellä tietoisuuden tasolla kiinni ja samalla tietenkin pohdiskelee sitä, miksi itse valokuvaa, tai ylipäätään viettää aikaa luonnossa. Kuvaajan omat ääniopastukset ovat opettavaisia, mutta jättävät samalla tilaa omille ajatuksille.










Kyynikkona mietin näyttelyn aikana sitä, kuinka vaarallista on korostaa liikaa sitä romantisoivaa luontosuhdetta (tämä ei tietenkään Willamon puheissa korostu, mutta sitä pelkää ison yleisön tulkitsevan asian niin) - mutta toisaalta, onko luolataiteen ja kalliomaalausten aikana ollut tilaa fiilistelylle ja elämyksille? Kuvaavatko kalliomaalausten aiheet pelkästään elämän brutaaleja reunaehtoja vai ovatko ne jonkin muunkin henkisen kokemuksen korostamista? Min'en tiedä muuta, kuin olevani todella inspiroivien lähteiden äärellä. Josko tästä saisi imettyä itseensä taas vaikutteen tai kaksi, joiden avulla työstää omaa kuvaamistani ja luontosuhdettani eteenpäin. Se taisi olla yksi Willamon tavoitteistakin.




Tuttu jäätikkö! Saisko sitä ens viisitillä jotain uutta aikaiseksi...