13.11.2016

Batumi 2016, osa VIII - Kotkafestivaalit I






2.10. Sakhalvasho, D 46

Laskenta jatkuu hienoilla ja aurinkoisilla päivillä. Päivä alkoi hienolla varpuslintumuutolla ja parin ekan tunnin aikana taivaalta kuului ainakin 8 lapinkirvistä, vuorikirvinen, 15 nummikirvistä, pari parvea pikkukäpylintuja ja harmaasirkku. 17 arokiurun parvi oli myös aika siistiä. Ensimmäiset haarahaukkaparvet ohittivat Sakhalvashon jo aamun ensi valoissa, niitä rynnisti useita satoja jo ensimmäisten tuntien aikana ja meno hyytyi vasta iltapäivällä.

Tänään oli myös ilo ja kunnia tutustua uusiin suomalaisiin, kun Seppo ja Anne Sarlin saapuivat Batumin muuttoa ihmettelemään. Alta kilometrin säteeltä ja silmien tasolla ohittavat haarahaukkaparvet tarjosivat loistavan ensinäytöksen ja päivän muutto oli muutoinkin oikein miellyttävää, kun lintuja tuli molemmilta puolita kukkulaa, läheltä ja hyvässä valossa. Perhana, niille riittäis näkyvyyttä vaikka kuinka pitkälle itään pilvettömän taivaan puolesta, mutta tästä ne päättää tulla =D siinä samalla oli hyvä huudella Sarlineille kohti tulevia lintuja ja nauttia siitä kun muut nauttii.

Ja mikäs siinä miunkin nauttiessa, kun 5100 haarahaukan lisäksi laskettiin 8 mustahaikaraa, 19 käärmekootkaa, 6 kiljukotkaa (ei mitään ”E2”-kamaa vaan läheltä ja hyvässä valossa niin vanha, esiaikuinen ja neljä upeaa nuorta!), 8 arokotkaa (näistäkin osa meni älyttömän upeasti), 55 pikkukiljukotkaa, 93 ruskosuohaukkaa, 9 arosuohaukkaa (2 koirasta aivan aseman päältä) ja arohiirihaukka.

Myös pikkufalcot pistivät melkoisen shown päälle, kun parinkymmenen punajalkahaukan päälle nähtiin vähintään yhtä monta pikkutuulihaukkaa! Ihan meitin päälle tuli pari parvea pyörimään, naaraspukuisia saatiin hyvällä prosentilla kuvattua ja pari koirastakin nähtiin oikein kivasti!

Lyödään tähän päälle vielä sesongin eka kurki ja todennököisesti viimenen sininärhi (tää lajikombo on taas jotain täysin järjetöntä). Tämän jälkeen jaksoi taas järjestellä asioita ja ravata paikasta toiseen, ja siihen päälle ottaa vähän simaa belgialaisten frendien kanssa ja kuunnella italialaisen petofriikki Andrea Corson määritysesitelmää.

Koiras-arosuohaukka.



Aina yhtä nautinnollisia haarahaukkaparvia.





Ja ties kuinka kaukaa nämä linnut tulevat. Tälläkin nuorella nähtävillä suht räikeät siipilaikut, vaaleat jalat ja vaalea alaperä, jotka viittaisivat linaetus-alalajin haarahaukkaan, joita pesii jo Mongoliassa. Tosin siipien leveys ja kuudennen harittajan pituus ei taida ihan puhtaaseen linaetukseen riittää, mutta luulisin että täällä näkyy vähintäänkin välimuotoisia yksilöitä, eli kaukaa idästä näiden lintujen on pakko tulla...



Haarahaukkojen seassa menee edelleen pikkukotkia

Kiljukotka! Hienosti!





Sesongin eka kurki.

Pikkutuulihaukat kelpaa aina.

Laskeuduttani takaisin kohti residenssiä huomasin, että muutama päivä sitten loukkaantuneena löydetty nuori arokotka on ulkoruokinnassa - hyvä merkki, ehkä linnulla olisi selviytymismahdollisuuksia.



Pieni laikku pään takaosassa...

Vilkkuluomi.

... siipijuova...

... ja katse. Ei perkele mikä lintu.

Andrea Corson määritysesitelmä keskittyi petolintujen iän- ja sukupuolen määrittämiseen, erityisesti niillä lajeilla ja ikäluokilla joilla puvut ovat "samankaltaiset" (vrt. vanhempien ikäluokkien suohaukat ja punajalkahaukka).

Nyt on asiaa

Lisää asiaa.

Nuorien käärmekotkien eroja

Nuorten suohaukkojen sukupuolen voi määrittää muutoinkin kuin silmän väristä. Tai, voi ainakin yrittää...



3.10. Sakhalvasho, D 47

Viikon kiintiövapaapäivä, vaikka viikonpäivistä ei oo mitään hajua. ”Vaihteeksi” kuvien läpikäymistä ja blogitekstien työstämistä – ja jälleen soundtrackilla Gojiraa! (linkki) Pitäskö vaihteeks tehdä jotain muutakin? =D

Vaan pitihän sitä – koska projektin toimisto sijaitsee eri talossa kun itse majoitun, kahden residenssin välillä saa ravata myös vapaa-aikana. Joskus kolmen maissa jaloitellessani huomasin, että itään on kerääntynyt kunnolla pilviä ja residenssin päällä pyörii kolmen käärmekotkan ja yhden kiljukotkan parvi. Radioliikennekin vilkastui ja pikaiseen  ”tarttettekonää apua” –kysymykseen vastattiin positiivisesti.

Ylös päästyäni pahin kotkapulssi oli rauhoittunut, mutta aseman molemmin puolin meni tasaisen hyvin lintuja. Jeesasin ensin kotkien määritystä länsipuolella, ja sen rauhoituttua siirryin itäsektorille Johnin kanssa. Sieltä sit poimittiin tasaisesti laatulintua linjalla pikkukiljukotka-pikkukiljukotka-kiljukotka-käärmekotka-pikkukiljukotka-arokotka. Kokonaisuudessaan pari kiljukotkaa ohitti tosi upeasti (yksi löydettiin kaukaa pohjoisesta ja seurattiin vissiin 15 min ajan kun se lipui kohti asemaa, ja viimein ohi), käärmekotkia nähtiin hyvin ja yksi aivan älyttömissä iltavaloissa ohittanut nuori arohiirihaukka sai monet muutkin haukkomaan henkeään. Molempien asemien linnut yhdistän, päivän tuloksiksi saatiin 8400 haarahaukkaa, 97 käärmekotkaa, 303 pikkukiljukotkaa, 23 kiljukotkaa, 15 arokotkaa, kaukaa idästä mennyt keisarikotka ja 14 arohiirihaukkaa. Komeaa!


Pikkukotka

Pikkukiljukotka

Ja laatua! Arokotka...

... ja kiljukotka!



4.10. Shuamta, D 48

Jumankauta nyt pukkaa kotkaa ja kunnolla! Heti aamusta saatiin hyvin tavaraa aseman viereen ja lajisto oli odotetun monipuolista, mutta keskipäivän jälkeen päälle puskenut pilvimassa työnsi suurimmat erät – ja tietenkin ne 2 keisarikotkaa – lännen puolelle. Niinä huimimpina hetkinä ehdittiin näkemään mm. aseman ylittänyt upea FULVESCENS-KILJUKOTKA (juveniili), 2 ampuhaukkaa ja länsipuolelta korkealta ja kovaa ohittanut vanha muuttohaukka.

Fulvescens!



Vaalean kiljukotkan perässä meni nuori arokotka - määritettävissä, vaikka vaaleasta siipijuovasta näkyy vaan jäänteet.

Arosuohaukka, nuori

... ja koiras

Kokonaisuudessaan muutto tuotti taas jälleen komeita lukuja, molemmilta asemilta yhteenlaskettuna 222 käärmekotkaa, 541 pikkukiljukotkaa, 71 kiljukotkaa, 39 arokotkaa ja kahden mainitun keisarin lisäksi 201 määrittämätöntä kotkaa. Aivan huikeita lukuja! Kotkien ohella meni myös pari tonnia haarahaukkoja, sesongin kolmas hanhikorppikotka (pyöri pohjoispuolella aamuyhdeksän aikoihin ja ohitti asemien välistä), 6 arosuohaukkaa, 17 pikkukotkaa, vajaa 5300 hiirihaukkaa – ja huikeat 18 arohiirihaukkaa! Jälkimmäisten meno on myös ihailtavaa, aikaisemmilla reissuilla en ole vastaavia määriä arohiirihaukkoja nähnyt, niitä varmasti menee suurissa parvissa ohareiksi mutta kyllä niitä myös etsitään.

Shuamtan laskentapaikalla mässäiltiin myös nisäkäshaviksilla, kun kukkulalla olevassa kolossa päivehti tammihiiri!

Dataa tulee.

Aamusella nähtiin taas yöhaikaraparvi.



Hiirihaukka

... ja vertailuksi vanha arohiirihaukka!

Nyt niitä menee.

Pikkukiljukotka on edelleen kotkaosaston valtalaji...







... mutta määritettyjen kotkien joukossa on jo hyviä määriä kiljukotkia. Kuvassa vanha lintu.

Pikkukiljukotka vrs kiljukotka.

Hanhikorppikotka paineli naapurin puolelta

Incoming!

Seuraava kiljukotka, tällä kertaa esiaikuinen.


Tammihiiri kurskistelee päivehtimiskolostaan. Nisäkäselis!




5.10. Shuamta, D 49

Taas tapahtui. Ja paljon. Vois aloittaa siitä, että pieni tovi muuton alkua odottaessa huomasin, kun korkealla sinitaivaalla ”välkkyy” jotain – aivan perkeleen korkealla muuttanut vanha Peregrinus oli ensimmäisiä petolintuja joita tänään nähtiin!

Toiseksi voisi mainita, että tänään saavutettiin vihdoin ja viimein yli miljoonan petolinnun kokonaissumma! Vaikka kotkia on viime päivinä näkynyt hyvin, hiirihaukkojen muutto ei ole ollut sitä kaikista sykähdyttävintä ja lokakuun puolella ollaan nähty ”vain” muutamia tuhansia per päivä. Eilen jäätiin muutamaa sataa lintua vajaaksi – ja nyt aamusta poksautettiin ne skumppapullot auki, joita ollaan jo useampi päivä roudattu ylös ja alas =D tätä rajapyykkiä porukka oli kuumeisesti odottanut ja olihan se ansaittua, otettiin vähän aikaa rennosti ja hirveä nauru siellä taas kaikui!







Onhan tämä törkeää...



Mr Osprey käy lempilintujensa elämänhistoriaa läpi. "Tämä ammuttiin kesken muuttomatkan..."


Muutto starttasi sit oikein kunnolla aamuyhdeltätoista ja hetki meni ennen kuin tajusin, että hitto, tässähän pitää ruveta koordinoimaan! Adrenaliini auttaa, ennen tätä päivää en ollut onnistunut näkemään ainoatakaan keisarikotkaa (aikaisemmista katkerista kommenteista päätellen), mutta oli se silti hieman yllättävää, kun kotkamaestro John huutaa länsipuolelta VANHAN KEISARIKOTKAN! Kruunu, selän vaaleat laikut, rundatessa näkyi vielä vaalea pyrstön tyvi, aivan mielettömän näköinen lintu! Ja kun se karma vihdoin ja viimein rikkoutui, niin onnistuin näkemään seitsemän niistä tän päivän yhdeksästä keisarikotkasta! Idässä nähtiin kaksi nuorta lintua samanaikaisesti, välissä pari esiaikuista ja onnistuin vielä ryöstämään Sakhalvashon sektoreilta pari lintua.

Muustakin kotkamuutosta kehittyi todella upeaa. Tänään lasketuista 83 kiljukotkasta suurin osa meni meidän sektoreilta. Pukuvaihtelu on aivan älytöntä; nähtiin pari nuorta joilla oli vain kapeat ”tuplajuovat” siiven yläpinnalla ja yksi ilmeinen kotkaristeymä (muutoin kiljukotkan tuntomerkkejä, mutta niskassa vaalea laikku), ja tähän päälle niitä upeita klassisia nuoria ja monsterimaisia vanhoja lintuja. Parhaimmillaan nähtiin kolme lintua samassa nosteessa, ilman elämystä häiritseviä pienempiä kotkia ;)

Arokotkia saatiin kasaan 52 yksilöä. Näiden joukossa nähtiin pari hienoa vanhaa, sit muutamia nuoria ja esiaikuisia meni tooooosi komeasti aseman vierestä. Pikkukiljukotkia nähtiin yhteensä 298 ja käärmekotkia 126 yksilöä. Melko kuvaavaa, että länsipuolella nähtiin samassa putken kuvassa pikkukiljukotka, kiljukotka, nuori arokotka ja nuori keisarikotka!

Tulokset olivat silti rankan työn takana. Lämpimistä keleistä huolimatta ilmassa ei ollut taaskaan kunnon nosteita, joten asemien välinen ilmatila oli melkoista sotkua ja kotkien laskeminen melkoista taistelua. Jossain vaiheessa luovutin, käänsin selkäni rannikolle ja keskityin siihen mitä idässä tapahtui – onneksi, sillä isoja virtoja ei mennyt sillä kriittisimmällä sektorilla, mitä nyt se ”Näättekste ton kotkan? Ei. Näättekste ton kotkan? Ei. Näättekste ton kotkan? Ei.” –tyyppinen vääntö rupes väsyttämään.

Siitä silti selvittiin. Myös niistä staijareita piinanneista lentomuurahaisista! Hirveä kutina ja ilmassa oli enemmän tavaraa kuin räkkää Lapissa… Illalla oli residenssin toimistossa helvetillinen naurunremakka päällä ja päädyttiin vielä lähtemään viihteelle! Anna järjesti meille ekskursion Batumissa sijaitsevaan ravintolaan ja siellä näytettävään tanssiperformanssiin! Eli, muutama tanssija esittäisi meille (noin) seitsemän erilaista georgialaista perinnetanssia.

Me mentiin paikalle, istuttiin pöytään, maksettiin esityksestä ja odoteltiin. Odoteltiin lisää, kun excun järjestäjä ja hotellin henkilökunta kävi sellaista ”hyvin georgialaisen näköistä” palaveria. Porukka alkoi käymään kärsimättömäksi ja kyselemään että saisko täältä jotain juotavaa. Seuraavaksi käy ilmi, että performanssia ei aloiteta, ennen kuin meidän ryhmä olisi tehnyt 400 larin (n. 150 €) kokoisen tilauksen ravintolasta! Oltais varmasti tilattu enemmänkin, ellei ne olis tällaisia ehtoja asettanut =D noh, me kerättiin kolehti, jonka jälkeen henkilökunta kuskasi pöytään pulloja lämmintä Heinekenia (oluen ystävät ja belgialaiset EIVÄT arvostaneet) ja – onneksi – jokusen pullon hyvää punaviiniä. Ja vodkaa. Pisaraakaan ei jätetty.

Suosittelen.

Kolmen tanssijan suorittamat tanssiperformanssit osoittautuivat oikein mukaansa tempaaviksi. Aika ailahteleva ilta se silti oli, performanssien välissä kuultiin mm. huonoa itäeurooppalaista teknoa ja Yhdysvaltojen kansallislaulu (!!!). Tanssien päättymisen ja lisäneuvottelujen jälkeen saatiin äänentoisto omaan käyttöön ja sieltä raapaistiin muun roskan seassa vähän Hedningarnaa, Flogging Mollya, Chuck Berrya, The Black Keysiä ja AC/DC:tä. Osa porukasta kuokki myös jonkun georgialaisen hienostoporukan bileitä. Eivät arvostaneet Slayeriä =D 


Kuvia mulla ei sieltä pirskeistä näköjään oo, joten jatketaan miljoona petolintua -päivän tunnelmilla:


Tammihiiri!



Hiirihaukkaa...





... välistä klassinen "lähelle tullut nuori mehiläishaukka"

Nuolihaukkaa yritin mutta vähän vaiheeseenhan se taas jäi

Lisää mustavalkoisia haarahaukkoja

Sit isompaa kaliiveria: käärmekotkaa...





Pikkukiljukotkaa...



...  ja vanhaa kiljukotkaa!

Sit vielä tämmönen arokotkakollaasi:






Lentomuurahaisia. Perkele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti