11.8.2016

Yy kaa koo nee - Batumiin!

Neljättä kertaa tämän miehen tie vie kohti Euraasian suurinta (syksyistä) petolintujen muuttoväylää. Syyt ovat samat kuin aikaisemmillakin kerroilla, alkaen määritystaidon kohentamisesta uusien elämyksien etsimiseen, staijaamisen yllätyksellisyyteen ja - tärkeintä -  oman työpanoksen antamiseen korkeatasoisessa linnustonseuranta- ja suojeluhankkeessa. Omakohtaisella tasolla laskennan koordinoinnissa on aina varaa oppia edellisestä, erityisesti siitä ensimmäisestä kerrasta.
 
Syksyn aikana Batumiin saapuu myös muita suomalaisia, kun Touko Torppa sekä Jani Vastamäki liittyvät laskentatiimiin, lisäksi Annika Forstén ja Antero Lindholm toteuttavat jo jonkin aikaa muhineet suunnitelmansa lähteä staijaamaan petomuuttoa Kaukasuksen kupeeseen.

Laskenta alkaa jälleen 17. elokuuta ja päivittäiset laskentatulokset ladataan projektin omille sivuille (http://www.batumiraptorcount.org/research/monitoring/raptor-count-results) tuoreeltaan. Facebook laulaa myös, mutta yksityiskohtaisemmat, päiväkirjatyyppiset - ja enemmän aikaa vievät - kertomukset päivittyvät blogiin varmasti, mutta todennäköisesti viiveellä.

Toistolta välttyäkseni linkitän tähän muutaman aikaisemman tekstin, jotka taustoittavat Batumin menoa, kauden eri vaiheita, muuttoon vaikuttavia tekijöitä ja lintujen metsästystä:

http://hulluparoni.blogspot.fi/2015/09/batumi-2015-osa-iii-ensimmainen-aalto.html

http://hulluparoni.blogspot.fi/2015/10/batumi-2015-osa-vi-toinen-aalto.html

http://hulluparoni.blogspot.fi/2015/10/batumi-2015-osa-viii-kolmas-aalto.html

http://hulluparoni.blogspot.fi/2015/11/batumi-2015-yhteenveto.html




Suomesta lähtee mukaan tärkeää laskentamateriaalia, Lintuvaruste lahjoitti projektille kaksi Forsmanin uutta petolintujen määritysopasta ja FotoFennica lahjoitti käyttöömme kaksi seipiötä!


Batumi Raptor Count on vapaaehtoisvoimin pyörivä luonnonsuojelujärjestö - tue toimintaa liittymällä jäseneksi, lahjoittamalla tai matkustamalla itse paikan päälle seuraamaan unohtumatonta petolintumuuttoa! www.batumiraptorcount.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti