30.11.2015

Batumi 2015 – Yhteenveto




Perkele. Olipa huikeeta.


Tätä kokemusta odotettiin syksystä 2012 lähtien. Kahdella aikaisemmalla kerralla homma on jäänyt vähän puolitiehen; mehiläishaukat meni ja lähtö koitti ennen kuin miljoonan pedon kokonaissumma saavutettiin.

Nyt näki koko syklin; elokuun puolivälin hiljaiset päivät, muuton ensimmäisen vaiheen kasvu siihen totaaliseen mehiläishaukkakaaokseen jota pääsi aitiopaikalta todistamaan, syyskuun puolivälin lajirikkain – ja kovina muuttopäivinä myös hankalin – vaihe, kehittyen lopulta hiirihaukkojen massamuutoksi sekä sitä seuraavaksi kotkafiilistelyksi.

Ihan hyvin siinä onnistuttiin, tosin tänä vuonna mehiläishaukkojen massamuutto nojasi vain yhteen rynnistykseen (aikaisempina vuosina syyskuun ensimmäisellä viikolla on ollut toinen muuttopiikki). Syyskuun puoliväli tuntui paljon kaaottisemmalta kuin kahdelta edelliseltä kerralta muistin, johtuneeko uudesta pestistä tai poikkeuksellisen vahvasta haarahaukkojen muutosta. Syyskuun loppua ja lokakuun alkua kohden pelkäsimme, että nähdäänkö me korkeapaineiden takia hiirihaukkoja ollenkaan, onneksi sääsysteemi muuttui muutolle suosiolliseksi ja miljoonan petolinnun rajapyykki ylitettiin, muutaman todella hienon muuttopäivän jälkeen, 5. lokakuuta. Tämän jälkeen saapuivat sateet sotkien muutonlaskentaa ja työmotivaatiota, mutta muutamana päivänä todistettiin myös upeaa kotkamuuttoa ilman sitä hiirihaukkakaaosta.

Yhteenvedon kuvituksesta kiitokset: Filiep T'jollyn, Ron Efrat, Joachim Bertrands & Yves Dubois.

BRC Autumn Count 2015, laji lajilta:

Mehiläishaukka, 588 936

Hieno kokonaissumma, parhaimmista vuosista jäätiin n. sadallatuhannella yksilöllä, mutta laihimmat vuodet ovat jääneet reilusti alle puolen miljoonan yksilön. Muutto ajoittui suhteellisen varhaiseen vaiheeseen ja ainoa piikki nähtiin elokuun viimeisellä viikolla, kun 26.8-28.8. Batumin taivaan ylitti yli neljännesmiljoona mehiläishaukkaa, joista 110 000 27.8. Leirissä käytiin paljon spekulaatiota muuton aikaistumisesta – tai aikaistuneesta muutosta huonon pesimämenestyksen takia, mutta ihan hyvin niitä nuoriakin nähtiin tänä vuonna.

Idänmehiläishaukka, 28

Muutama yksilö kuin edellisenä vuonna ja reilu kymmenen yksilöä vähemmän kuin huippuvuonna 2013. Vaikka näitä määritetään paikan päällä aika tarkoin kriteerein ja kaikki yksilöt pyritään dokumentoimaan mahdollisimman hyvin, laji on opittu löytämään Batumista, ja vuodesta 2012 lähtien näitä on havaittu vähintään parisenkymmentä lintua per sesonki.

Haarahaukka, 135 676

Ennätysmuutto! Aikaisempien syksyjen summat vaihtelevat sadantuhannen molemmin puolin. Tänä kautena lajin päiväennätys lyötiin myös uusiksi, 16.9. 25 000 lintua, edellinen enkka taisi mennä vähintään kymppitonnilla rikki.

Pikkukorppikotka, 30

Hieno summa tämäkin, parhaimpina vuosina Batumissa on havaittu 45 pikkukorppikotkaa, mutta heikoimmat summat ovat jääneet kahteenkymmeneen lintuun. Batumin pohjoispuolella ei kovin runsaasti pikkukorppikotkia pesi, joten tämä pullonkaula on tärkeässä osassa pohjoisten populaatioiden seurannassa.

Hanhikorppikotka. 1

Jokavuotinen aluerariteetti, parhaimpina vuosina havaittu neljästä viiteen lintua.

Munkkikorppikotka, 1

Edellinen havainto Batumista vuodelta 2012, sekin lokakuun puolivälin jälkeen.

Käärmekotka, 1 489

Hyvä ja Batumin keskiarvojen mukainen kokonaissumma. Lajia näkee tasaisesti pitkin sesonkia, huippumuutot näkyvät usein syyskuun jälkipuoliskolla tai lokakuun alussa, tämän vuoden paras päivä oli yli 110 yksilöä.

Ruskosuohaukka, 9 307

Tilastojen kärkipäässä oleva kokonaissumma. Piikkipäivä 11.9., jolloin laskettiin yli 800 ruskosuohaukkaa yhteensä molemmilta asemilta käsin.

Sinisuohaukka, 34

Kärkipäätä tämäkin summa, ensimmäiset linnut näkyivät suht varhaisessa vaiheessa laskentaa. Mukana oli myös ilahduttavan paljon vanhoja koiraita.

Niittysuohaukka, 3 540

Korkeasta summasta huolimatta tasoon nähden heikohko esiintyminen, parhaimpina syksyinä Batumissa on näkynyt yhteensä 5 000 niittysuohaukkaa. Huippupäivät olivat elokuun lopussa ja syyskuun alussa.

Arosuohaukka, 815

Keskimääräistä heikompi esiintyminen, kuten sirosuohaukoilla muutenkin tänä syksynä. Parhaat päivät ylsivät viiteen-kuuteenkymmeneen yksilöön syyskuun puoli- ja loppuvaiheilla.

Niitty-/arosuohaukka, 6 160

Myös määrittämättömistä suohaukoista jäätiin parhaista tuloksista noin tuhat lintua vajaaksi. Vajaata vuotta voisi perusteella esimerkiksi sääolosuhteilla (aurinkoisella säällä linnut menevät korkealla ja ovat hankalasti havaittavissa), mutta mistäs näistä tietää. Sikäli mielenkiintoista vertailua, koska ruskosuohaukkoja havaittiin hieman normaalia runsaammin.

Sirovarpushaukka, 2 424

Lajia on laskettu ”systemaattisemmin” (eli viiden linnun tai suurempia parvia) viime vuodesta lähtien. Viime vuoden summa ylsi yli kuuden tuhannen linnun, mutta Batumissa määrät vaihtelevat melkoisesti - tästä syystä lajia ei otettu seurantaan heti projektin alkuvaiheilla.

Hiirihaukka, 225 388

Heikko vuosi, parhaimpina syksyinä Batumissa lasketaan yli puoli miljoonaa hiirihaukkaa. Hiirihaukkoja karkasi paljon syyskuun lopun korkeapaineiden takia, jolloin linnuilla on selkeä näköyhteys Kaukasuksen yli ja linnut muuttavat kaukaa Batumin itäpuolelta. Tarkennettakoon, että näistä linnuista vain promillen murto-osa on nimialalajin hiirihaukkoja, käytännössä kaikki linnut ovat vulpinus-alalajia.

Pikkukiljukotka, 4 407

Tilastojen kärkipäätä. Pikkukiljukotkia ainakin määritettiin suhteessa enemmän kotkien kokonaismääriin kuin edellisinä vuosina. Silti kotkien kokonaissumma jäi keskimääräistä pienemmäksi.

Kiljukotka, 446

Ennätyksellinen esiintyminen! Syksyn summat ovat usein parinsadan linnun luokkaa. Useina päivinä yli parinkymmenen linnun päiväsummia, parhaana päivänä ylsimme yli kolmeenkymmeneen kiljukotkaan.

Arokotka, 533

Kuin myös ennätyksellinen esiintyminen! Yleensäkin runsaampi kuin kiljukotkan, aikaisempien huippuvuosien yltäessä n. 360 yksilöön. Tänä vuonna nähtiin poikkeuksellisen runsaasti myös vanhoja lintuja.

Keisarikotka, 35

Muiden suurempien kotkien sijaan keisarikotkien summa ei yltänyt huippulukemiin. Nuoremmat ikäluokat on muita helpompi tunnistaa pitemmiltä etäisyyksiltä. Se on kuitenkin poikkeuksellista, että tänä vuonna laskennassa havaittiin yhteensä viisi aikuista keisarikotkaa, yleensä aikuisia lintuja nähdään Batumissa hyvin harvoin.

Aquila sp., 2 891

Vaikka suuria kotkia määritettiin ennätyksellisen tasokkaasti, kotkien kokonaissumma jäi silti melko alhaiseksi. Monina vuosina sekä määritettyjen pikkukiljukotkien että määrittämättömien kotkien yhteissumma on kivunnut yli 15 000 yksilön. Jälleen mielenkiintoista vertailua; vaikka kotkien kokonaissumma jäi alhaiseksi (ilmeisesti samasta syystä kuin hiirihaukkojen kokonaissumma), niin arokotkia ja kiljukotkia nähtiin ennätyksellisen runsaasti. Jännää.

Pikkukotka, 7 565

Huippuvuosi myös pikkukotkalle! Keskimäärin Batumissa nähdään 6800 pikkukotkaa syksyn aikana. Myös päiväennätys rikottiin, kun 16.9. Sakhalvashosta laskettiin 807 pikkukotkaa. Seuraavina päivinä laskettiin 605 ja 520 pikkukotkaa, jotka keskivertovuosina olisivat huippupäiviä itsessään.

Aavikkohaukka, 2

Säännöllinen rariteetti, joka syksy yhdestä viiteen yksilöä. Kahtena aikaisempana syksynä nuijasin, nyt tärppäsi!

Muuttohaukka, 44

Batumin tasolla hieno kokonaissumma myös Peregrinuksella. Yleensä sesonkiin mahtuu se yksi kolmen tai neljän linnun päiväsumma. Täällä näkee oikeastaan kolmea eri alalajia, erityisesti Siperian tundralta Afrikkaan painelevia calidus-alalajin yksilöitä. Nimialalaji muuttaa myös alueen läpi, brookei-alalajin linnut lähinnä paikallisia lintuja.


Sääksi, 157

Ennätysmuutto tämäkin! Yhden sääksifanaatikon ansiosta myös etsintätehokkuus oli huipussaan.




For birds... and the people
Kuten aikaisemmillakin reissuilla, Batumissa on kyse muustakin kuin linnuista. Täällä tapaa samanhenkisiä ihmisiä ympäri Eurooppaa, kolmannella kerralla oli ilo aiheuttaa pahennusta vanhojen kavereiden kanssa ja kunnia tutustua moneen uuteen ja mainioon ystävään. Huutonaurut, levottomat läpät, määrityskonsultoinnit, hyvät bileet, henkinen tuki ja kollektiivinen nautinto Batumin petolinnuista ovat sellaisia puolia, jotka eivät näin havis- ja laskentakeskeisessä blogissa liiaksi korostu, mutta ovat kentällä sitäkin tärkeimpiä juttuja. Kaksi ja puoli kuukautta upeiden ihmisten parissa on paljon tärkeämpää kuin kaksi ja puoli kuukautta huonossa seurassa, oli se lintupaikka millainen tahansa.


Linkin takana Aurélie Chaputin väsäämä videopläjäys tämän syksyn meiningistä. Hats off!
https://www.youtube.com/watch?v=JVASAgZCVvI&feature=youtu.be


Lämpimät kiitokset upealle tiimille:
Jasper Wehrmann
Rafa Benjumea
Charly Robinet
Dries Engelen
Johannes Jansen
Wouter Vansteelant
Filiep T'jollyn
Daniel Hinckley
Aurélie Chaput
Gabi Caucal
Emma-Louise Cole
Stiven Kocijancic
Christian Gelpke
Yves Dubois
Emmanuel Roy
Sean Foote
Yael Lehnardt
Ron Efrat
Will Hayward
Demetris Bertzeletos
John "It's a f0ckin' disaster" Wright
Willem Bockx
Vincent Romera
Joachim Bertrands
Sander Bruylants
Jonas Pottier
Simon Vyncke
Michael Hoit
Johannes Silvonen
Mikel Salvador
Theo Askov
Tamara Mertes
Milda Sniaukstine
Ilaria Murgia
Vincent Thary
Luka Basrek
Iva Šoštarić
Miloš Martinović
Alexander Resetaritz
Diego Jansen

Lämpimät kiitokset myös isäntäperheille, SABUKO:n metsästysseurantatiimille, Batumi Birdingin henkilökunnalle, kaikille alueelle saapuneille turisteille ja muille vasaan tulleille hipeille:

Anna Sandor
Sarah Dalrymple
Alice Tribe
Conor Mackenzie
Guille Mayor
Lars Buckx
Christian Brinkman
Bram Ubels
Gerard Troost
Ruslan Dilaverovi perheineen
Elza Makaradze perheineen
Zaza Kuratashvili
Alexander Rukhala
Brecht Verhelst
Billy Herman
Olivier Dochy
Wim Bovens
Toni Uusimäki
Johan Hassel
Juhani Hannila
Rainer Hakanen
Levan Ninua
Hans & tanskalaistiimit

… ja kaikki ne kiittämisen arvoiset, jotka tästä unohdin. Ne suurimmat kiitokset kuuluvat kuitenkin kotiin; Susulle, kaikesta tuesta, ymmärryksestä ja rakkaudesta.

































1 kommentti:

  1. Hieno kuvaus hienosta muutosta, Aki!
    Jos olisin kateellisuuteen taipuvainen, olisin kateellinen! Mutta kun en ole, siksi olenkin iloinen, että olet voinut oleskella Batumissa koko syksyn ja pitänyt lippua korkealla suomalaisten lintuharrastajien puolesta. On kyllä järkyttäviä määriä petoja siellä liikkeellä. Jospa minäkin eläkepäivillä sinne pääsisin hetkeksi!

    Terveisin

    Keijo T. Seppälä, Kauhajoki

    VastaaPoista