Batumi 2015, osa VII – Suomalaisrynnistys ja rariteetteja

”Ai tykkäät staijaamisesta vai? Hitto jätkällä kasvaa juuret jaloissa!”

- Toni Uusimäki

Hammastikkupotretin kuvasi Filiep T'jollyn.

Sakhalvasho, 19.9.

Jälleen yksi leppoisa päivä Batumissa ja leppoisa startti eilen saapuneelle kokkolalaisraggareille (herrat Toni Uusimäki, Juhani Hannila, Johan Hassel ja Rainer Hakanen). Vajaan neljän tonnin haarahaukan muutto oli nautinnollista seurattavaa ja rentoa koordinoitavaa. Pikkukotkat jaksavat painaa (edelleen 276 muuttavaa) ja lajikirjo on muutenkin hienoa; aamusta aseman kiersi nuori pikkukorppikotka ja toinen mokoma kopattiin kaukaa eteläpuolelta, käärmekotkia 9, arosuohaukkoja 6, kolmisenkymmentä sirovarpushaukkaa, pari punajalkahaukkaa, ja niin edelleen. Uusimäki ja kumppanit lupasivat mulle jokaisesta hienosta nuotitetusta linnusta oluen, joka ei ollut ollenkaan hassumpi diili. Päivän kovimmat nuotit tulivat kuitenkin Shuamtasta, mistä tyypit huusivat notta varokaa, täältä tulee saatana vieköön PELIKAANI! Oltiin vähän että mitä hittoa, kunnes joku meidän porukasta löysi sieltä itäsektorilta haarahaukkaparvessa kaarrelleen pelikaanin! Allekirjoittanut ja muutama muu laskija kuittasivat tästä puhtaan elämänpinnan, vanhassa muistissa edelleen kaksi vuotta sitten nähdyt kiharapelikaanit.

"Ryhävalas jolla on siivet!"

Shuamta, 20.9.

Koordinaattori vietti tänään turistipäivää, kun Batumi Birdingin pääjehut pyysivät vetämään opastuksen yhdelle tanskalaiselle herrasmiesporukalle. Fennoskandiakollegat ovat retkeilleet lintujen perässä kohta neljäkymmentä vuotta, joukossa Tanskan kärkibongareita, ympäristövirkamiehiä, entinen Tanskan Birdlifen toiminnanjohtaja sekä muita vanhoja ympäristöjärjestöaktiiveja. Ukkojen huumorintaju oli pitkin päivää kohdallaan, mustaa ja sarkastista läppää johon suomijunttikin voi samaistua.

Koska päivästä näytti tulevan kirkas, meidät ohjeistettiin Shuamtan turistitasanteelle paahtumaan. Jokin tässä suunnitelmassa meni kuitenkin mönkään, kun kirkkaasta kelistä petovirrat näyttivät ohjautuvan rannikkolinjaa pitkin! Saatiin me muutama komea milvusvirta, mutta suurin osa ajasta meni rannikolle päin tapittaessa. Välillä koitin päälyillä itäpuolen kukkuloille, mistä välillä poimittiin arosuohaukkoja sekä käärmekotkia, mutta varsinaisia parvia sinne ei missään vaiheessa muodostunut. Pitkin päivää tasanteen rinteillä lenteli pikkukiljukotkia ja muutama arokotka, mutta linnut vaikuttivat hyvin paikallisilta, lipuvan hitaasti sinne ja tänne. Ja päivä oli pilvetön sekä polttavan kuuma. Ilmeisesti missään vaiheessa ei muodostunut minkäänlaisia nosteita, mistä sitten ikinä johtuukaan, pilvettömästä säästä tai älyttömästä korkeapaineesta… linnustollisesti päivän kohokohta oli kaukaa lännestä poimittu nuori keisarikotka, joka näkyi kuitenkin hienosti myötävalossa, vaikka painelikin jostain kolmen kilometrin päästä. Oli myös hienoa seurata pikkukiljukotkia ja arokotkia yläilmoista käsin, kun linnut kaartelivat suht lähellä ja tasanteen alapuolella. Vaikka paino putosi tuolla hikoilumäärällä, päivä oli ainakin henkisellä tasolla virkistävä!

Sakhalvasho, 21.9.

Jälleen upea ja helteinen päivä; hirveästi massoja nyt ei nähty, mutta huonojen nosteiden takia n.2600 haarahaukkaa paineli matalalla ohi. Koska tanskalaisten opas ei oikein osannut eilen hommiaan, laskijoiden piti paikata ja spotata yhdestä milvusvirrasta se kaivattu koiras-idänmehiläishaukka. Mieltä lämmittivät myös 60 zeniitistä painellutta pikkukiljukotkaa, yksi nuori ja kaksi esiaikuista kiljukotkaa, arokotka, 16 käärmekotkaa, täällä kovaa valuuttaa oleva koiras-sinisuohaukka ja yksi paikallisen oloinen vanha arohiirihaukka. Aamusta aseman yli muutti kaksi ruostesorsaa. Shuamtan puolelta laskettiin yhteensä 4000 petolintua, mukaan lukien yli 160 kotkaa.

Tänään havikseen kirjattiin myös Peregrinus. Spottasin lujaa yli kiitävän valopisteen aseman päältä ja suomeksi lähtenyt ”NO NYT!” –huuto taisi kertoa melko alkuvoimaisesta reaktiosta. Ilmeinen calidus paineli yli ihanassa myötävalossa ja perkeleen korkealla, kuten oikean muuttolinnun pitääkin.

"Crested!"

Sakhalvasho 22.9.

Pilvinen ja massamuuton kannalta hiljainen päivä; aamupäivästä lähinnä yksittäisiä lintuja, iltapäivästä länsipuolelle käynnistyi ihan kiva milvusvirta, josta poimittiin mm. 50 pikkukiljukotkaa, kaksi esiaikuista kiljukotkaa, neljä käärmekotkaa ja 12 mustahaikaraa. Johannes spottasi itäpuolelta matalalla ohi lipuneen vanhan Peregrinuksen. Pari läheltä painellutta naaras-arosuohaukkaa olivat myös oikein kivoja. Ei aina tarvii kymmentä tuhatta muuttavaa petoa, tänään näitä ehti katselemaan rauhassa.

Sakhalvasho, 23.9.

Vapaan aamupäivän jälkeen kiipesin asemalle puoliltapäivin. Dries hoiti koordinointia, joten istahdin penkille ja aloin syynäämään kotkia itäsektorin petovirrasta. Käärmekotkaa ja pikkukiljukotkaa meni hienosti ja hyvällä tahdilla, samoin muutama arokotka ja kaksi kiljukotkaa. Kerran piti ottaa solulaskuri käteen, kun päässä oli valmiiksi kahdeksan pikkukiljukotkaa ja sektorille ponnahti 14 kotkan parvi! Hyvin siitä pystyi eri ikäluokkia erittelemään. Päivän saldoina pikkukorppikotka, 111 käärmekotkaa, 126 pikkukiljukotkaa, sekä edelleen 183 pikkukotkaa.

Arosuo ja Batumin kuuluisin pälvikalju.

Chorokhi, 24.9.

Paroni lähti Kokkolan delegaation kanssa dudeilemaan! Edellisenä päivänä kuulin huhuja kaiken maailman pääskykahlaajista ja sulttaanikanoista, sekä muutenkin monipuolisesta meiningistä, ja suistolla häröily suomalaisseurassa kuului alun alkaen tämän syksyn suunnitelmiin.

Suomalaisseurueen privaattitaksi tuntui julkisen liikenteen käyttäjälle korkean luokan luksukselta. Aloitimme joen pohjoispuolen suokanalampareilta; perkeleellinen tuuli meinasi haitata havainnointia, tuntui siltä että linnut eivät oikein suostuneet näyttäytymään. Lätäkössä lillui pari hassua liejukanaa ja 6 pikku-uikkua, valkoposkitiira kierteli ja koiras-arosuohaukka paineli menemään. Ei huitteja, ei luhtakanoja, ei suokanaa. Vajaan tunnin kyttäyksen jälkeen päätimme siirtyä jokisuistolle ja palata tänne uudelleen.

Kävelyyn ei kulutettu turhaa aikaa, vaan kaara kuskasi seurueen suoraan merenrantaan. Kuski kysyi koska halusimme paluukyydin, kertoi käyvänsä sillä aikaa parturissa =D steppailimme jättöpaikalta kohti jokisuistoa, retkipinnalistaa kartutettiin mm. parilla sepeltaskulla, upupalla (Uusimäen ”HARJALINTU!”-karjaisu säikäytti linnun kurssiltaan niin, että se suuntasi Mustanmeren yli Bulgariaan) ja ihan kivalla punasotka-jouhisorsa-heinätavisekamelskalla.

Jokisuistolle saavuttiin hyvällä ryminällä, tyyliin jokainen kahlaaja ja lokki taisi lehahtaa lentoon moisesta säikähdyksestä. Paitsi yksi – skannasin suiston uloimpien osien kivikkoa ja spottasin kivillä jäpittävän pääskykahlaajan! Laji vaan oli arvoitus. Räpyttelyn odottelu tuntui kestävän ikuisuuden, ja sen kerran kun mukamas näin jotain siiven alapinnasta niin olin mukamas näkevinäni jotain ruosteenruskean sävyistä. Koska muihin sekoileviin lintuihin verrattuna lintu näytti pysyvän hyvin aloillaan, päätin lähestyä. Ja hitot minä mitään makrokuvia saanut: päästyäni jokisuiston keskelle kuulen zeniitistä outoa ”kett, kett” –ääntä, tsiigaan ylös ja totean notta siellähän se menee. Ja sillä on jumankauta mustat kainalot! Pari hätäistä dokkarikuvaa talteen, sitten samanlaisia ääniä kuuluu muutama lisää, vilkaisen ylös ja siellä pyöriikin viiden aropääskykahlaajan parvi! Pääasia että laji taittui =)

Siipitiira taidevaloissa.

Noh, se elis tuli kuitattua siinä. Pääskykahlaajasekoilun jälkeen saimme keskittyä meristaijiin; merellä 2 kaitanokkalokkia, muutama riuttatiira, 6 pikkutiiraa, Toni taisi kaivaa jostain heuglinin. Kun samalla tuijoteltiin suistolle, tyllien joukosta löytyi kymmenisen suosirriä ja pikkusirri. Jauhettiin siinä vähän schaibaakin, jotain mukamas-intellektuellia läppää, kunnes joku meistä spottasi oudon kiurun äänen. Aika kireä. Löysin linnun lentämässä rannan päällä kohti itää ja katoin jo muodosta, että nyt on! Pitkät ja leveät siivet, hirveä klyyvari, mustat siivenaluset ja vaalea siiventaustat ja huuto notta tossa menee muuten AROKIURU! Toni seurasi lintua aika pitkälle, mutta eipä sillä nyt oikein päästy nautiskelemaan. Tilanne oli kuitenkin hieno. Ja elishän siitäkin napsahti.

Rannalta palattiin takaisin suokanalampareelle. Kuskia piti tietenkin odotella tovi, sillä välin toteutetulla komppausreissulla ei nähty juur mittään järkevää. Rannalta takaisin sulttaanikanalampareelle - ja tässä vaiheessa ei enää oikein muista sitä, missä järjestyksessä asiat tapahtuivat. Huitteja kuitenkin jähistettiin, Uusimäki soitti sekä pikkuhuittia että luhtakanaa, ainoastaan kana taisi kuulua eikä mitään todellakaan kuulunut. Sen kerran kun kuului, se kuului taivaalta; pariin otteeseen yläilmoista kantautunut laskeva ”klyy-i” sai porukan varpailleen ja ihmettelemään, että mikä helvetin outo hemari tämä on. Paron spottaa linnun tismalleen plusmiikasta: jumankauta, tuo on koku Pluvialis ja sillä on jumalauta HARMAAT KAINALOT! Tilanne on kahdessa sekunnissa ohi, hyvä kun muut ehtivät edes näkemään linnun. Ei puhettakaan kuvista, saati ehtikö kiinnittämään huomiota ylsivätkö varpaat pyrstön yli. Kerrattiin ääninäytteet saman tien, eikä löydetty amerikankurmitsalle täsmäävää vastinetta. Rasti SIPERIANKURMITSAN kohdalle. Suaattaapi olla maalle uusi laji.

Yllättäen moisen tajunnanköyrijän jälkeen jaksoi vielä kompata altaanreunaa. 4 ruskohaikaraa, muutama kuningaskalastaja, puskassa huutanut pussitiainen. Huittei tai sulttaanikanaa ei näkynyt, joten päätimme luovuttaa saldoltaan plussan puolelle jääneen aamuretken ja suunnata Batumiin lounaalle. Siis, paikalliselle lounaalle, pitkän kaavan mukaan. Alkupalaksi pari olutta, salaattia ja leipää. Kokkolan ukkojen herkuista riitti sen verran meikäläiselle, että vatsa taisi olla jo täysi ennen myöhässä valmistuneen ”Adjaran khachapuri” –annoksen saapumista. Siinä samalla tällä porukalla kului tuju pullo vodkaa. Vähemmästäkin iski ähky. Muistikuvat hupenevat entisestään, kun suuntasimme ukkojen majapaikkaan staijikukkulan kupeelle, aamuretken ja lounaan jälkilöylyissä katosi vielä muutama oluttölkki ja punaviinipullo.

Näistä lähtökohdista oli helvetin hyvä painella jokavuotisiin, molempien isäntäperheiden yhdessä järjestämiin grillibileisiin. Kisaväsymys painoi päälle jo alkumaljojen kohdalla, mutta kyllä se tunnelma pienen välikuoleman jälkeen saatiin kohdalleen. Vaikka koneeseen kaadettiin löpöä kotiviinin muodossa, totaalisilta övereiltä vältyttiin! Mikäli övereiksi ei lasketa hollantilaisen rengastajan selkään kiipeämistä ja elämöintiä mm. AC/DC:n tahdissa.

Rikospaikalla.

Grillibiletunnelmia. Kuva: Filiep T'jollyn.

Sakhalvasho, 25.9.

Krapula? Mitä? Skarppina ylös klo 5.45. ja pakkaamaan tablettia, Forsmania, laskimia sekä radiopuhelimia staijikukkulalle kulkevaan laukkuun. Kantojuhtana toimi paroni itse. Hiljaisen aamupäivän ajan koordinointi hoitui todella mukavasta penkistä käsin. Puoliltapäivin kukkuloille kerääntyneet pilvet toivat mukanaan linnut ja pienen adrenaliinirypistyksen; aseman molemmille puolille fiksoitui hienot petovirrat, erityisesti länsipuolelta päästiin katselemaan yläviistosta muutamia kilju- ja arokotkia. Hienoa menoa: 42 mustahaikaraa, 1950 haarahaukkaa, 27 käärmekotkaa, 12 arosuohaukkaa, 720 hiirihaukkaa (joukossa yksi vaalea nimialalajin hiirihaukka), 2 arohiirihaukkaa (alkaa olemaan päivittäistä tavaraa), 148 pikkukiljukotkaa, 4 kiljukotkaa, 6 arokotkaa. Sokereina Peregrinus, 10 punajalkahaukkaa, 5 ruostesorsan parvi ja länsipuolelta yksinään muuttanut aropääskykahlaaja, takana jälleen yksi hieno päivä Batumissa!