Lapin hulluutta Lätäsenolla

Kehtasiko joku hehkuttaa tätä menomatkalla etukäteen? Kun tiedossa on kuuden aamun rämpimisreissu yhdelle Suomen hienoimmista lintusuoalueista, vieläpä myyrä- ja sopulihuippuna, niin jälkeähän siitä tulee. Iskuryhmä Aintila-Suominen-Kentta rämpi 14.-19.6. Lätäsenon IBA-alueella linja- ja kartoituslaskentojen parissa, ja reissun puoliväliin mennessä pelin henki oli selvä: viimevuotinen Sammuttijängän reissu oli tähän verrattuna pelkkää paperia. Oli tämä hastavampaakin. Mutta havislistaa kelpaa hehkuttaa, kun kartalle ja linjalomakkeelle taltioitui kahlaajaa ja myyränpurijaa - sen verran, että motivaatio saa olla melko korkealla seuraavaa reissua pohtiessa. Koska vastaavaa ei ihan heti tule vastaan.

Säät olivat rämeilijöille yllättävän suosiolliset. Kuudesta aamusta viitenä päästiin linjoille, eikä sen yhden Puusasvaaran suojissa vietetyn väliaamun lisäksi vettä hirveästi niskaan satanut. Huomioikaa, notta autuaita ovat ne jänkänpolkijat, joita eivät hyttyset kiusaa. Toisin sanoen, ininästä ja puremien kutinasta ei kärsitty kertaakaan. Myöhäinen kevät helpotti myös kulkemista, sillä suurin osa soista oli turvekerroksen alla vielä umpijäässä. Mutta "kuka perkele käski ottamaan nuo kameravehkeet mukaan..."

Kuten todettua, kartoituskeikan pääpaino oli linjalaskentojen takomisessa, jolloin lampien tarkastukset ja kiertely jäivät vähemmälle, heijastuen esim. Sammuttijänkään verrattuna alhaisempiin sorsamääriin. Omat havainnot käsittäen, linjalaskentojen ohella ja parilla kohdeiskulla löytyi mm. 3 paria laulujoutsenia, yhteensä 26 metsähanhea (4 parvea), jokunen tavi, toistakymmentä tukkasotkaa, kaksi allipariskuntaa ja viitisentoista mustalintua.

Kahlaajatyhjiöstä ei näillä lätäköillä tarvitse kärsiä. Paronin linjoilla jänkäsirriäisiä löytyi yhteensä 9 reviiriä, suokukkoja 13 naarasta (2 pesälöytöä) ja 14 koirasta, jänkäkurppia 19 reviirillä (enemmän vuosi sitten Sammutilla!), kuten myös mustavikloja mukavalla 14 reviirillä. Odotetusti punakuiri napsahti Käsivarren pinnaksi. Muusta sälästä voisi mainita, että riekkoja kirjasin havikseen 14 koirasta, kurkia löytyi kolmelta reviiriltä, ja Lappia edustivat myös pääsaralle eksyneet lapintiaiset & tundraurpiainen.

Riekkoja kirjasin havikseen 14 koirasta. Myyränpurijoita kohtaan oli kovat odotukset, ja tulosta tuli, kun kuudessa päivässä näin 3 sinisuohaukkaa (2/1), 4 piekanaa, pari tuulihaukkaa, 4 tunturikihua,  2 isolepinkäistä,  6 hiiripöllöä sekä huikeat 10 suopöllöä! Samoillessa löytyi myös pesällä varoitteleva naaras-ampuhaukka, saman lajin pari koirasta eri reviireillä. Moisen maallisen massan ohella karvanaamaa hellittiin sekä muutto- että tunturihaukalla! Ensimmäinen paineli aivan turhan kaukana kameran kantamasta, mutta jälkimmäisestä tuli jopa todistusaineistoa, etteivät jälkipolvet täysin tärähtäneeksi luulisi. Tai niin no, niin, vahinko taitaa olla jo tapahtunut...


La 13.6.

Leirityminen Markkinan kylälle, tässä pääsee heti laskentavaellusten rutiineihin käsiksi: teltta pystyyn, safkaa naamaan ja huomisen linjan koordinaatit gepsiin. Leirinaapurina reissun eka hiiripöllö.

Aamupuurot naaman ja menoks! Kuva: Kati Suominen

Leiripaikan hiiripöllö.

Su 14.6.

Löysät pois saman tien! Aamusta kaikki kolme pääsivät linjoille, oma Hietajängän halkaisema linja oli tietoisesti, röyhkeästi ja itsekkäästi valittu; jänkäsirriäisiä 8 reviirin edestä, erityisesti linjan viimeinen kilometri oli kovaa tykitystä, kun surinaa kuului koko ajan ja soidintavia lintuja suikkelehti sinne tänne, kertaalleen näkyi neljän linnun soidinparvi!. Lisäksi 3 jänkäkurppaa, naaras-sinisuohaukka ja kruununa jängän päällä pyörähtänyt Peregrinus.

Klo 11 hyppäsimme pienen venhon kyytiin ja kuski kiidätti meitä kolmisentoista kilometriä Lätäsenoa ylös. On siinä jotakin maagista, ohikiitävästä joenvarren tunturikoivikossa ja niiden takaa näkyvissä tuntureissa... haviksina piekana ja reissun eka isolepinkäinen.

Kolme varttia myöhemmin meitä odottaa kuuden kilometrin patikointi Isokurkkion autiotuvalle. Tuskainen taival kattoi enimmäkseen "paremman väen" mökille vieviä pitkospuita, mutta myös melkoisia, joenvarren koivikon notkoissa olevia rääseikköjä. Ensimmäisen kilometrin aikana nähdään suopöllö, pari kilometria myöhemmin pesällä varoitteleva hiiripöllö, viimeisellä neljänneksellä kuului varoitteleva hiiripöllö ja maastopoikasen kerjuuääntä! Tää on sitä Lapin laatua.

Ma 15.6.

Olipa jäätävän väsynyt herätys! Ja jäätävää oli aamuyön urakointikin, eilisen innostuneet hymyt hyytyivät ja nyt painettiin raakaa duunia. Tuvalta otettiin ensin kevyt 4km kävely täyspakkausten kanssa, ennen kuin Jussi ja Kati pääsevät lähemmäs omien linjojensa aloituspisteitä. Karvanaama paineli siitä vielä sen kolme kilometriä linjan alkuun, reitin sisältäen entistä pahempaa rääseikköä kera yhden joen ylityksen! Matkalla näkyi kuitenkin kolme riekkoa ja pari suopöllöä.

Linjalle päästiin jokunen tunti myöhässä, mutta sitä vapauden tunnetta kelpaa hehkuttaa, kun pääsi kiitämään helppokulkuista tunturikoivikkoa pitkin vailla rinkaksi kutsuttua painolastia. Siitä on myös innoissaan, että selvisi linjalle asti ilman täydellisen katastrofaalista myöhästymistä!

Reitti oli kahlaajapuolelta vaatimaton (lähinnä pari jänkäkurppaa ja mustaviklo), mutta petopuolella taas petrataan, kun linjalle osuu päivän kolmas suopöllö, koiras-sinisuohaukka ja jälleen hiiripöllö. Pääsaralla lähti jaloista lentoon lumipallo, joka vaivatta määritettiin koiras-tundraurpiaiseksi, ja linjan loppumetreiltä löytyi lapintiaisen pesä. Tappioksi lasketaan parhaimman maastopaidan (SA-intin harmaa peltipaita) repeytyminen selästä poroaitaa alitettaessa. Ne perkeleet...

Linjan päätepisteessä hetken lepo, ennen 2,5 km talsimista Puusasvaaran autiotuvalle, tiukille tuntui ottavan mutta perille päästiin. Jussi ja Kati saapuivat pari tuntia myöhemmin, odotellessa oli hyvä pilkkoa muutama satsi klapeja, kehtaa pitää tupaa lämpimänä. Olivat epelit nähneet vesipääskyjä! Loppupäivä vietettiin hitaasti ja huonon sään puitteissa nukuttiin 12 tunnin ettoset!

Jänkänpolkijat tauolla.

Helpompiakin tapoja ylittää poroaita...

Suokukon pesä.

Ti 16.6.

Heräilimme sateen ja viiman pieksemässä, mutta lämpimässä tuvassa siinä puoli kahdeksan aikoihin aamulla. Kiireetön aamupala ja kropan huoltoa. Sateen laannuttua tuvalta oli kevyt 3 km siirtymä lännemmäksi, kahden seuraavan yön leiripaikalle, Jussi jatkoi keskenään itäisemmille lintumaille. Sopivalla etäisyydellä sekä pohjoisempia linjoja, että paluumatkaa ajatellen. Matkalla riekko, kuikkapariskunta ja tunturikihu.

Puusasvaaran tupa.

Ke 17.6.

Huh helvettiä, tänään käveltiin; aamun linjan aloituspisteeseen oli leiripaikalta noin yhdeksän kilometriä, siihen päälle 6km linja, toinen mokoma häröilyä linjan pohjoispuoleisille palsasoille, sekä paluumatka. Haikkausta suolla, rääseikössä ja tunturikoivikossa kertyi yli 30 kilometriä!

Mennessä näkyi pesällä varoitteleva ampuhaukka, piekana, suopöllö, ja tunturikihu. Linjalla oli aivan jäätävän kylmä, tihkusateen uhkaa, ja hieman tuulistakin. Moiset murheet unohtuvat, kun linjan ensimmäisen kääntöpisteen lampareilla pääsaralle osuu 2 vesipääskyä! Linjalta tuli myös yksi ampuhaukka ja yksi tunturikihu lisää, sekä 3 suokukkoa. Niittykirvinen oli laskennan toisiksi runsain laji 43 parin voimin, lisäksi 10 lapinsirkkua jäi lajin vahvimmaksi esiintymäksi omilla linjoilla.

Koska tämä linja osui lähelle alueen toista palsasuokokonaisuutta, niin linjan jälkeen askel kulki vielä pohjoisemmaksi, Nierivuomaan. Ja voi pyhä sendari, nyt puhutaan oikeasti ja oikeista palsasoista, kummut olivat vähintäänkin kaksi kertaa korkeampia, kuin Kilpisjärventien varrella olevat Markkinan ja Iiton palsat. Lisätunnelmaa toi tietysti sekin, että nyt oltiin oikeasti erämaassa, 30 kilometrin päässä kyseisestä maantiestä! Äänimaisema oli huumaavaa; keltavästäräkkejä, lapinsirkkuja, kahlaajia koko ajan äänessä jänkäkurppaa ja mustavikloa myöten. Mestoilta löytyy esimerkiksi 14 suokukkoa, mikä on näinä aikoina oikein mukava määrä pieneltä lääniltä pesimäaluetta. 4 vesipääskyä piristävät myös, näiden kavereiden kisailuja kuvaamiseen tuli kulutettua jokunen tovi.

Pitkän ja hikisen paluumatkan aikana tuli kierrättyä joitakin vesistöjä läpi, ja tämän kierroksen aikana kertyikin melkoinen osa omista tämän kartoituksen vesilintuhaviksista (mm. 6 paria laulujoutsenia, 2 allia ja 12 mustalintua). Viimeiset kilometrit olivat tylsää tunturikoivikkoa, kera pakollisten taukojen.

To 18.6.

Heräilin omia aikojani (aamuyöstä) kymmentä vaille kaksi, herätyskello näytti pettäneen! Äkkiä pähkinäpussi matkaan, vähän vettä naamaan ja liikkeelle, linjalle olisi taas se kuusi kilometriä matkaa ja eilinen tuntuu painavan jaloissa. Nyt ehdin kuitenkin sopivasti (klo 3.40) linjan alkupisteeseen. Tänään vuorossa oli Luonnontieteellisen keskusmuseon seurantojen vakioreitti nro 573, jonka aineisto olisi tarkoitus yhdistää myös IBA-kartoituksen tuloksiin.

Linja oli yksi tämän reissun monipuolisimmista; vaikka puolet reitistä kulki koivikossa eikä reitille osunut kovin suuria avosuokokonaisuuksia. Kahlaajia kirjattiin seuraavasti: reissun eka tylli, 6 kapustarintaa, jänkäsirriäinen, suokukko, 7 jänkäkurppaa, 12 taivaanvuohea, 4 mustavikloa, valkoviklo, ja 18 liroa. Lisädiversiteettiä tarjosivat 2 suopöllöä, 16 keltavästäräkkiä, laulurastas, isolepinkäinen ja 6 lapinsirkkua. Kun linjan jälkeen jänkänpolkijaa lahjottiin vielä tunturikihulla, ampuhaukalla, kahdella vesipääskyllä, ja huilaustauolla piän yli lentäneellä punakuirilla, niin oltiin siinä vähän notta jebu ja jee!

Linjaurakoinnin ja lyhyen breikin jälkeen iskettiin Katin kanssa rinkat selkään ja suuntasimme takaisin Isokurkkion autiotuvalle. Matkaa yhdeksän kilometriä, tuskanhikeä ja hartiakipua melkeinpä kohtuuttomasti, kuka perkele käski ottamaan ne kameravehkeet mukaan... Isokurkkiolla odottivat omasta urakastaan hengissä säilynyt Jussi ja vastavuoroisesti lämmin tupa. Kovin kauaa siinä ei ehtinyt iltaa istumaan, sillä huomiselle odotti vielä aikainen herätys ja urakan viimeinen linja...

Pe 19.6.

Reissun viimonen keskiyöherätys autiotuvan lämmössä, tuntuu hieman helpommalta kun ei tarvitse telttaa ja muuta leiriä kasata. Jussi ottaa suunnan oman linjansa aloituspisteelle suoraa metsään, Katin kanssa suuntaamme maanantailta tuttua autiotuvan polkua ja "bättre folkin" mökin pitkoksia eteenpäin. Ja kylläpä askel tuntuu kevyeltä, kun on selkeä reitti mitä kulkea! Varmasti helpoin rinkanraahamisosuus tällä reissulla. Vaan kuka perkele käski ottamaan nuo kameravehkeet mukaan...

Linjalla se "mä jaksan vielä, Lammin ja Limingan ja neljän linjan jälkeen mä jaksan vielä" -fiilis hiipuu, ja jokaisen puolikilometrisen eteen saa nähdä töitä, vaikka mestat eivät mitenkään erityisen vaikeakulkuisia olekaan. Pahimmat paikat pitää kuitenkin kiertää, joskin suot ovat tähän mennessä olleet helppokulkuisia. Hyvät linjahavainnot piristävät, sillä näistä lajeista pitää vielä nauttia, kun niitä täällä jängällä ollaan vielä fiilistelemässä; 2 suopöllöä, 5 jänkäkurppaa, musta- ja valkoviklo, linjan päätteeksi rämeeltä lähti 8 metsähanhen tokka. Ja niin, nähtiinhän me Katin kanssa menomatkalla myös hiiripöllö. Kyllä näitä riittää, ja hyvä niin.

Lepäsin rinkkojen varastointipaikalla pari tuntia ennen kuin Kati ehti omalta linjaltaan takaisin; oli kuulemma kastunut pariin otteeseen ja saanut vihaisen suopöllön kimppuunsa! Tästä kolme varttia myöhemmin olimme jo joen rannassa odottamassa venekyytiä, siitä Lätäsenoa alas autolle, autolla ylös Yliperän suurtuntureille...

Lätäsenon sankarit.

Liminganlahdelta Lappiin

Pari tuntia Biotooppijakson loppuseminaarin päättymisen jälkeen Kati Suominen noukki paronin Lammilta kyytiin, ja siitä aloitettiin matkan tekeminen kohti pohjoista, tavoitteena ehtiä seuraavan päivän illaksi Enontekiön Markkinaan ja aloittaa Jietajoen-Lätäsenon IBA-alueen linnustolaskennat.

Vauhtia ja lisävahvistusta haettiin Teuvasta, kun Jussi "Suupohjan korahdus" Kentta hyppäsi kyytiin kolmanneksi matkalaiseksi ja laskijaksi. Soundtrackina mm. Michael Monroeta, Skid Row'ta sekä Leevi & the Leavingsia, autossa hirveä hype siitä kuinka saaa-tanan siisti reissu onkaan tulossa. Vähän ehkä pelon tunnetta takamuksessa, että miten sitä jaksaa Lammin jälkeen totaalisen univelkaisena. Mutta nyt riittää intoa. Suruksi se kuitenkin suolla rämpiessä muuttuu.

Kuten tarinan otsikko kertoo, yksi reissun tavoitteista oli pysähtyä Liminganlahdella lauantaiaamuksi. Niin monen Lapin keikan aikana tästä on tylysti ajettu ohi, mutta nyt visiitti lukeutui tämän reissun reunaehtoihin. Edellisestä kerrasta taitaakin olla se 16 vuotta... Virkkulaan saavuttiin tovi ennen puoltayötä, ja yösijalle asettuttiin Virkkulan uuteen, v. 2012 rakennettuun lintutorniin - tai pikemminkin tornin alla olevaan järkälemäiseen "katselutasanteeseen". Siinä kelpasi nukahtaa ruokokerttusten rätinään. Mitä nyt keskellä yötä joku excuporukka Helsingistä kävi tornin ylätasanteella remuamassa...

Paria tuntia enempää ei oikein malttanut nukkua. Tai saanut nukutuksi, tulkintakysymys. Aamukolmen jälkeen könyämme Jussin kanssa tornin ylätasanteelle fiilistelemään aamun pehmeässä valossa kylpeviä rantaniittyjä ja lahtea. Massoja ei juuri näy, sorsat viihtyvät osittain jemmassa lahden länsipohjukassa ja välillä kahlaajia pomppii katveesta ilmaan tornin itäpuolella sijaitsevien kuvauskojujen lampareista. Lääniä siis riittää.

Lajeja ja sigmaa kertyy sitä mukaa, kun jaksaa skannata lahtea uudelleen ja uudelleen, sekä seurata pienien vesilintu- ja kahlaajaparvien liikkeitä. 180 sinisorsan ja 45 haapanan joukosta kaivetaan esiin 13 jouhisorsaa (11/2), 5 heinätavia (3/2) ja 10 lapasorsaa (9/1). Lahdenselän tukkasotkat ja telkät sai seuloa muutamaan otteeseen läpi, ennen kuin sieltä löytyi 3/1 punasotkaa. Täkäläisittäin hyvä havis.

Kahlaajiakin piti skarpata vuodarilistan täydennykseksi. Ensimmäisiä mustapyrstökuireja sai kaivaa esille melko kauan, ensimmäinen löytyi sieltä kuvauskojujen lampareiden luota. Pian tämän jälkeen kaksi lintua näkyi lennossa, ja varmaan samat yksilöt pyörivät Limingan ilmatilassa useampaan otteeseen aamun mittaan. Kojujen lampareilta länsipohjukkaan siirtyneitä mustavikloja kirjattiin sen 32 yksilöä. Suokukkoja noteerasin noin 26 kappaletta, mutta saattoihan noita molempia olla enemmänkin. Jussi kuuli jostain kaukaa rantaniityn päällä soidintavan jänkäkurpan, ja rannoilla mäkätti yhteensä 12 taivaanvuohea.

Mustapyrstökuiri taidevaloissa.

Pitääkö sitä joka hemmetin suuntaan sitä kameraa osoitella...

Petolintujakin nähtiin, itsestäänselvänä kärkihavaintona rantaluhdalla saalistellut vanha muuttohaukka, sopivasti aamuviiden aikoihin. Pyhän Peregrinuksen lisäksi lahdella partioi 4 ruskosuohaukkaa ja tuulihaukka. Ensimmäinen lahdenselällä pyörineistä merikihuista meinasi ensin määrittyä pereksi, mutta eihän tuo ole eka kerta kun joku alkaa kohtisuoraan lentävästä kihusta isofalcoa tekemään.




Torniinkin saatiin lisää vipinää, kun Symbioosin lintuexcu, Veera Partasen järjestämänä ja opastamana, toi noin kymmenen hengen vahvistuksen lahden näkymiä vahtimaan. Kovempana yllätyksenä paikalle saapuivat myös Jände & Tomppa Nordblad, Jände enemmän tai vähemmän suoraan Sõrvestä! Lisävahvistus toi pientä potkua myös havislistaan, kun Tiusanen löysi lahden vastarannalta suopöllön ja Tomppa keskeltä lahtea pikkutiiran. Ensimmäinen pikkutiirahavis meni melkoiseksi nuotitushelvetiksi, seurauksena se kuinka joka toinen putki osoittaa aivan eri suuntaan jonkin kaukana taivaanrannassa lentävän pisteen perään. Tais osalla retkiporukasta olla pinnaliipaisin taas liian herkillä, onneksi ensimmäisen tilanteen rehellisesti nuijannut karvanaama saa lajista kuitattua vuodarin löytämällä saman (?) linnun uudelleen puolta tuntia myöhemmin.

Aika levottomaksi se meno kehkeytyi. Hyvä niin, että sai olla taas vähän poliittisesti epäkorrekti. =) Sen kuudetta kesää paikalla viihtynyttä hietatiiraa ei tänään - saati missään koko päivänä - havaittu, vaikka elis olikin vahvasti toiveissa kun kerran paikalle raahauduttiin. Staijista yritettiin toipua kunnon kahvittelulla Liminganlahden luontokeskuksessa, ennen kuin yhdentoista tienoilla jatkoimme matkaa kohti Enontekiötä. Kiitos ja anteeksi tutuilta ja tuntemattomilta! Iltakahdeksalta fiilisteltiinkin reissun ekaa hiiripöllöä Markkinan kylällä.

Sisis-duuneja - lintuopetusta Lammilla

Kantis Kanta-Hämeessä! Kutsu kävi Lammin biologiselle asemalle, viiden vuoden tauon jälkeen opettamaan lintujen lajintuntemusta Ekologian kenttäkurssin biotooppijaksolle. Maastossa tietenkin. Kurssi kesti sen kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa, maastossa pyörittiin kahdeksan päivän ajan kiertoryhmäperiaatteella, kohteita jonkin verran vaihdellen.

Kurssin muusta virka-aikapohjaisesta aikataulusta poiketen linturyhmät aloittivat maastopäivänsä (kurssin ensimmäistä päivää lukuunottamatta) aamuneljältä. Saavatpahan fuksit ja muut kurssilaiset vähän makua kunnon aamutokkurasta, mutta myös siitä ainutlaatuisesta aamuyön tunnelmasta, pehmeistä valoista, raikkaan viileästä ilmasta - kesäaamun tunnelmasta. Yllättävän vähillä yöunilla sitä pärjää, mutta onhan se eri asia lähteä kolmen tunnin tirsojen päätteeksi laskemaan apinana linjaa, kuin onnistuneesti demonstroida vanhan lehtimetsän äänimaisemaa parhaaseen lauluaikaan.

Onneksi vihreille hyttyshelveteille löytyy vastineita, kun jokaisen ryhmän kanssa käytiin Lammin jätevedenpuhdistamolla ja Halilan kalliolla ihastelemassa Lamminjärvensuon maisemia. Muita ohjelmistoon vakiintuneita kohteita olivat Sajaniemen vanhat metsät, Untulanharju, Ormajärvi, Vanhankartanon pellot, sekä biologisen aseman ympäristö. Klassisia kantahämäläisiä retkikohteita kaikki.

Klassisia kauniita ja tyyniä aamuja saatiin vasta kurssin jälkimmäisellä viikolla, ensimmäiset 5 maastopäivää tapeltiin tuulen ja sateen kanssa. Kylmä loppukevät näkyy kyllä kurssin havislistassa. Mitään tajunnanköyrijöitä harvemmin näiltä leveyspiireiltä löytyy, mutta kun se kurssin pikkurarikin meni ja löytyi sieltä naapurimaakunnan puolelta. Ei siinä, Hämeenkosken Teuronjoella viihtynyttä koiras-virtavästäräkkiä kelpasi käydä ihmettelemässä pariinkin otteeseen.

Kurssin ekana muuttopäivänä arktikan rintamalla oli selkeesti tapahtunut jotain; sitä ensin steppailee Pappilanlahdelle notta nyt vois demota härkälintua, mutta vähän ihmetyttää tuo alli tuossa rantavedessä. Toinen härkälintuyritys Ormajärven eteläpäädyssä, mutta ei nääkään oo härkälintuja, nää on kaks mustalintua. Puhdistamolta käsin nähtiin vielä kuuden sepelhanhen parvi kaukana Ormajärven päällä. Kantis-arktikaa.

Nähtiin me lopulta niitä härkälintujakin. Puhdistamon meininki oli myös yllättävän vaisua, kun 3 punasotkaa jäi sen kosteikkolajin kertamaksimiksi. Kahdella käynnillä kurssilaiset fiilistelivät pikkulokkeja. Petolinnuillakaan ei juhlittu (2 kanahaukkaa, 1 ruskosuohaukka, sääksi, 2 tuulihaukkaa ja nuolihaukka). Meriharakka havaittiin kertaalleen puhdistamolla ja Ormajärvellä. Käenpiikoja löytyi kaksi, Samuli Lehikoinen hiffasi harmaapäätikan pesän asemalta. Peukaloisia ja puukiipijöitä on maastossa runsaasti, ensimmäisiä mm. Sajaniemessä 4Ä ja asemalla 2Ä, puujyriä aseman alueella huikeat 13 reviiriä. Sajaniemessä kivasti 2 pikkusieppoa.

Yölaulajien määrät olivat melko vaisuja, mutta kurssin loppua kohti lajirunsaus kehittyi oikein mukavaksi. Viitakerttusia oli maastossa säälittävän vähän muutamiin viime vuosiin nähden, havaitsinkohan sen kymmenisen laulajaa, joista 7 asemalla. Viimeinen maastoaamun tunnelma jäi erityisen hyvin mieleen, kun melko lyhyessä ajassa spotattiin 2 luhtakerttusta, viitasirkkalintu, pensassirkkalintu, ja kaikenlaista muuta pientä mukavaa. Yksi kurssin kohokohdista oli myös Juha Tiaisen asemalta atrapoima ja rengastama viitasirkkeli. Lisää kesälintuja saatiin aivan kurssin viimeisinä päivänä, kun "vanhojen päiville" saapunut Tiusanen löysi aseman tammilehdosta idänuunilinnun. Joku piti niitä nokkavarpusiakin aivan perkeleen pitkään kiinni, mutta sopivasti seminaaripäivän tauolla aseman pihapuista lehahti sen kaks nenävarpusta lentoon.

Niin. Vanhojen päivä. Levotonta ja parta mudassa. Sahtiakin juotiin. Univelkapsykoosi kumuloitui ja kulminoitui kurssin viimeiseen maastopäivään, mutta tunnelma pysyi hilpeänä (vrt. edellisen Estonian Open -linturallin itsetuhopsykoosi). Vaikka pää sekoais vähemmästäkin, kun nukkuu kolmena yönä yhteensä kymmenen tuntia, mutta valon, hienon kurssi-ilmapiirin ja vähäisen alkoholiläträämisen ansiosta ihminen pärjää yllättävän hyvin yllättävän vähillä yöunilla. Biotooppijakson lintuassarin negatiivisena puolena voi nähdä juuri senkin, että kurssilaisten kanssa hengaaminen vapaa-ajalla ja nukkuminen ovat tehokkaasti toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Ja jälkimmäisellä viikolla viisari kääntyi univelan puolelle. Tosin olihan noita muitakin rientoja,
Off-topickina voisi mainita, että kurssin ohella suoritettiin pieni eskapistireissu Nosturiin. Vähän  Val-hallaaa! Eihän tätä nyt voinut missata!

Onneksi univelkaa kuitenkin kertyi, sillä tälläkin kurssilla vallitsi mitä loistavin kenttisilmapiiri; todella uniikki musisointimeno nuotioilla, saunat, Rassen vetämä hyötykasvi-ilta, lentopalloa, vähän perhosvalon ja -lakanan virittelyäkin. Kurssilaiset jaksoivat oikeasti intoilla linnuista, välillä suorastaan liikuttavalla antaumuksella, ja toivottavasti assari osasi vastata intoiluun kannustavalla asenteella. Tällaisien jälkeen frendipiiri on entistä monimuotoisempi. Kiitos kaikille, assareille ja kurssilaisille! =)