8.9.2014

Uutuuskiikari Zeissilta: Victory SF!





Kylläpä laitteen lykkäsivät. Zeissin kiikarien uusi kärkimalli on kerännyt melkoisesti ennakkosuitsutusta. Skeneä mullistavaa tarkennusjärjestelmää (SF=Smart Focus), huippuun hiottua käyttöergonomiaa ja parasta mahdollista opitiikkaa kuvan reunasta reunaan terävällä piirrolla, so they say. Kauppojen hyllyille nämä saapuvat marraskuun alussa. Suomessa näitä on tällä hetkellä tasan yksi kappale – Lintuvarusteen hyllylllä, jota meikäläinenkin pääsi räpläämään muutama päivä sitten. Vain 10x42-malli, ei kaseja. Sisäänajo ei kestänyt kahta minuuttia kauempaa, pikaisen käytön jälkeen valkeni, että näissä on katselufiilis ja näkökenttä vastaavaa tasoa kuin Swaron 8,5x42 EL-kiikareissa – mutta 10-kertaisella suurennoksella!

Ensin testasin tietenkin ”vanhempaan” Victory HT –kiikariin. 8 kertaa suurentavia ei tietenkään voi suoraan verrata 10 kertaa suurentaviin, mutta SF vie HT-mallia kuin litran mittaa. Kympeissä on paljon kontrastikkaampi sekä skarpimpi kuva, jolloin värien toisto vaikuttaa luonnollisemmalta ja kuva on levollisempi (diopterisäätö osuu kohdalleen paremmin eikä tarkennusta tarvitse ”sahata ees taas” sopivan tarkennuksen löytämiseksi). Uuden mallin valovoimaisuutta on turha lähteä päivänvalossa edes testailemaan, mutta näistäkin olisi oikein kiva sitä selvittää. 92% valonläpäisy on markkinoiden kärkipäätä, Zeiss lupaa samaa tasoa sekä 8x että 10x suurentaviin, joten olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka valovoimainen tämä koekappale olisi pienemmän suurennuskertoimien kiikareihin verrattuna.



Suurin osa testiin käytetystä ajasta kului siis Swarovisionin 8,5x- ja 10x42-malleihin vertailuun. Pointteja:

SF:n 120m näkökenttä skaalautuu juuri näiden kahden väliin (Swarojen 8,5x 132m ja 10x 112m), eli 10x-kertaiseksi näissä on todella laaja näkökenttä (markkinoiden laajin), eikä se paljoa jää noista 8,5x-Swaroista. SF:n 8x suurentavassa mallissa näkökentäksi ilmoitetaan 148m – terävällä reunapiirrolla. Uskaltaako hehkuttaa? Hulluutta! Tahtoo testata!

Kontrasti tuntui paremmalta kuin kummassakaan Swarossa. Valovoimaisuutta en lähtenyt arvioimaan, mutta valmistaja ilmoittaa molempien mallien valonläpäisyksi 92% ja valoisuusluvuiksi 18.3 (8x) ja 20.5 (10x). Victory HT:lle on ilmoitettu samat luvut, mutta valonläpäisy on hieman korkeampi (95%). Swaron EL 42 –malliston vastaavat luvut ovat 18.9 (8,5x) ja 20.5 (10x), molempien mallien valonläpäisy on 90%. Toisin sanoen, uudet SF:t ovat paperilta katsottuna valovoimaisemmat kuin Swarot, eivätkä jää kauaksi vanhasta HT:sta (samat valoisuusluvut, mutta hieman heikompi valonläpäisy).

Ergonomia on taas vähän jännempi juttu: termistöstä ja SF:n ”ErgoBalance” –konseptista en hirveästi ymmärrä, mutta sen pystyi nopealla käsituntumalla toteamaan, että SF on kevyt malli (780g vs. 840g). Zeissin suunnittelu kuitenkin toimii, sillä kaikki muut samalla testaamani kiikarit tuntuivat huomattavan etupainoisilta. Käsivaralta katseltuna kiikareiden käyttö tuntui kevyemmältä ja yhdellä kädellä kiikaria jaksaa kannatella paremmin. Aivan kuin kiikari istuisi just eikä melkein silmille.

1,5m lähitarkennusetäisyys on tervetullut parannus Victory HT-malliin nähden. Tosin SF:n lähitarkennus tuntuu jäävän muutama sentti Swaroja taaemmas – kyse on pienestä nootista, mutta tällaisella 170-senttisellä heittokääpiöllä Swaro tarkentaa suoralta selältä kengän kärkiin, Zeissin kuvaa saa siirtää hieman ulommas ennen kuin kuva on skarppi. SF:n silmäkupit tuntuivat aika onnettomilta, paikalleen lukitseminen vaati pari yritystä ja ensimmäinen lukitus saisi olla paljon lyhyemmällä etäisyydellä. Lisäksi tarkennuspyörä saisi olla jämäkämpi, Swarojen tarkennuspyörässä on enemmän tarttumapintaa. Helppohan noita on nyt pyöritellä, mutta mites maaliskuussa tumput kädessä.

Tarkennuksessa oli hieman falskausta; ääripäästä toiseen tarkentaminen oli todetun nopeaa, mutta tarkennuksen hienosäätö tuntui tahmealta ja jäykältä. Lintuvarusteen henkilökunnan mukaan Birdfair-messuilla näytillä olleiden mallien tarkennus toimi paremmin ja kuvanlaatukin tuntui paremmalta. Tämä on paristakin syystä sääli: tarkennuksen toimivuudesta ei nyt saanut riittävän hyvää tuntumaa, ja toivottavasti kyse on testiyksilön viasta, eikä hyllyihin saapuvissa kappaleissa olisi moista laadunvaihtelua.

Lintuvarusteen ilmoittamat ovh:t ovat 8x42-mallille 2.485€ ja 10x42-mallille 2530€. 45€ Ero 8 ja 10 kertaa suurentavan mallin välillä on suhteellisen pieni, antaen ehkä enemmän valinnanvaraa kiikareita hankkiessa. SF:t ovat n.200€ kalliimmat kuin Swaron samankokoiset EL:t ja onkin mielenkiintoista huomata laajan käyttäjäkunnan reaktio siihen, ovatko uudistukset hinnan väärti. Ottaen huomioon tasaväkisen optisen laadun (värientoisto ja valovoima), paremman kontrastin, huomattavasti laajemman näkökentän, kevyemmän ja ergonomisen mallin sekä nopeamman tarkennuksen, Zeiss on tuonut markkinoille hemmetin hyvät kiikarit, kärkipäätä kokoluokassaan. 8-kertaisia SF-kiikareita testaamaan sitten vuoden lopussa. Kutkuttaa.

Tuotesivut:
http://www.zeiss.com/sports-optics/en_us/nature/binoculars/victory-binoculars/victory-sf-binoculars.html#inpagetabs-1

Lisää juttuja Optiikkatestit-tunnisteen takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti