Madagaskar, osa XIV- Paluu Antananarivoon ja matkan viimeiset päivät

Ke 8.1.

Paluu keskelle Tanan ihmis- ja liikennevilinää sivutuotteineen tuntui melko brutaalilta. Läksimme Juhon kanssa kadunvarteen aamupalalle; kahvia sekä uppopaistettuja riisi- ja vehnäkakkuja murto-osakustannuksin verrattuna hotellien aamupaloihin. Samalla kävimme hakemassa MICETin toimistolla säilytyksessä olleet tavaramme. Aamupäivän ohjelmaan kuului myös jälleennäkeminen Temban kanssa hotellilla ja shoppailua, hamstrasimme niin maan peevelisti suklaata ja rommia Suomeen rahdattavaksi.

Puoliltapäivin tapasimme Tanan yliopiston kurssikollegamme ja lähdimme tutustumaan pääkaupungin yliopistoalueeseen. Kampuskierroksen lisäksi meille näytettiin pari massaluentosalia sekä laboratoriotiloja – ja piipahdimme myös käynnissä olleelle seminaarikurssille! Mahtoivat esitelmän pitäjä sekä muut opiskelijat ihmetellä, että mistä tällainen kööri tänne saapui. Semmaa vetänyt proffa mainitsi tuntevansa kollegoita Helsingin päädystä =)

Kampusaluetta.

Jani ja legendaarinen varsieväkala.

Anni paheksuu Suomi-Madagaskar -häröilyottelua

Kampukselta siirrymme lähemmäs keskustaa seuraavalle shoppailukierrokselle (t-paita – ja postikorttimetsästystä) sekä tappelemaan vanilijaa ja sekalaista krääsää myyvien kaupustelijoiden kanssa. Taistelu oli siis henkistä ja väkivallatonta, kun sinnikkäimmät kaupustelijat seurasivat meitä useita satoja metrejä! Päivä jatkui päivällisellä Suomessa vaihto-opiskelleen Dumuinan perheen luona, kun kutsu kerran kävi. Madaa yläluokan näkökulmasta; perheen päänä eläköitynyt kenraali ja talo on näillä standardeilla melkosen hulppea. Ruoka oli mitä mainiointa ja isäntäväki älyttömän ystävällistä.

Päivällisen jälkeen asiat alkavat mennä yksi toisensa jälkeen pieleen; flunssa ja väsymys painavat päälle ja Dumuinan luota poistuessa olisi pitänyt painua suoraa hotellille pakkaamaan ja nukkumaan. Jengi haluaa kuitenkin päästä natiivien kanssa bilettämään viimeistä iltaa Madagaskarilla ja riittävän hyvällä suostuttelulla posse saa karvanaamankin mukaan. Mihinkään trendikuppiloihin ei kuulemma sorruta, vaan suuntaamme parin sivukujan kautta parit portaat ylös paikallisten karaokebaariin! Tässä vaiheessa pitänee mainita, että kukaan – edes paikallisista – ei suosittele liikkumaan Tanassa pimeällä, pelkällä länsimaalaisista koostuvalla porukalla, saati yksin. Malagassikollegoiden kanssa liikkuminen tuo sentään pientä turvallisuuden tunnetta, ja kapakassa baarimikko sekä kanta-asiakkaat ottavat meidät riemuiten vastaan.

Väsyneenä ja flunssaisena ne lähtökohdat illanistumiseen eivät olleet mitään parhaimpia, eikä juomapolitiikkavinoilut (”Et sitten tuonu meille kaikille muille juotavaa?”) sekä huonon vedonlyöntitappion takia Perfect Strangersin raiskaaminen parantanut tilannetta. Loppukaneetti pään kiristymisen multihuipennukseen isketään baarista poistuessa; mainitsen kavereille käyväni vielä saniteettitiloissa, mutta palatessani huomaan koko mestan tyhjenneen! Lähtivät ulos baarista ennakkoon! Baarimikko ohjaa hölmistyneen karvanaaman ulos aivan eri ovesta, mistä saavuimme sisään, ovi johtaa alas vievään portaikkoon – ja portaikko umpityhjälle pimeälle kujalle! Yksin jääminen öisillä Tanan sivukujilla pistää veren kiertämään ja laitan ensimmäisenä luettelosta löytyvälle kurssikaverille vihaista puhelua perään. Olivat ehtineet mutkan taakse sadan metrin päähän, sanomattakin selvää että sapetti. Klassisesti meni moni pieni ja inhimillinen asia pieleen, mutta hotellihuoneen saavuttaminen ilman fyysisiä vaurioita tai omaisuuden menetyksiä lopulta liennytti.

"No one gets to their heaven without a fight"

To 9.1.

Viimeinen päivä Tanassa, eikä tämäkään ihan putkeen mennyt. Karvanaamalla oli vielä missiona lähteä retkelle Pepe Lehikoisen suosittelemaan Parc de Tsarasaotraan, mutta ilman kommunikaatiovaikeuksia muiden ryhmän jäsenten kanssa lähtö sinnekin olisi voinut tapahtua vähän joutuisammin. Pakkaamisen ja aamupalan jälkeen klo 9.30 hyppään yksin (!) ensimmäiseen vastaan tulleeseen taksiin, kirjoitan kuskille paikan nimen ja kuski tuntuisi lähtevän vieläpä oikeaan suuntaan. Niin se lähtikin, mutta reittiohjeiden kyselyn jälkeen ruuhkajumitus vain pahenee ja aikaa hommaan tuntuu kuluvan kohtuuttomasti. Puolentoista tunnin taksijumituksen jälkeen pääsemme puiston portille, mutta portti pysyy kiinni ja natiivivirkailija selittää, että sisälle ei ole tulemista ilman pääsylippua – eikä lippua pysty ostamaan portilta kuten muilla suojelualueilla on tottunut, vaan se pitää hankkia puiston omistavan lafkan toimistolta! Peltilautaset soivat pään sisällä, mutta lyön taksikuskille lisää rahaa kouraan ja kulutan vielä tunnin käväisemällä Boogie Pilgrimin toimistolla, ennen kuin pääsen astelemaan Parc de Tsarasaotran porteista sisään.

Mesta on Ramsar-kosteikkojensuojeluohjelmaan kuuluva alue, keidas keskellä Tanaa. Paikalta löytyy puustoa, joka tarjoaa pesäpaikat jumalattoman kokoiselle haikarakolonialle, sekä pari lammikkoa, joiden kiertämiseen saa kyllä pari tuntia kulutettua. Tänne ei kuitenkaan tarvitse opasta ja ilmassa on sitä pitkään kaivattua spondeilun tuntua – sepelmetsähuitti kävelee ensimmäisessä polun mutkassa vastaan, lammen rannalta löytyy kuvauksellisia yöhaikaroita ja lehmähaikarakolonia pitää meteliä – eissaamari, mää selvisin tänne asti!

Yöhaikaraa kolmen eri ikäluokan edestä.

Parc de Tsarasaotra lajeina ja lukuina:

Rääkkähaikara                         kymmeniä

Yöhaikara                                useita (ad, imm, juv)

Lehmähaikara                          satoja

Jalohaikara                              >10 p

Varjostajahaikara                    >10 p

Madagaskarinsilkkihaikara      >30 p

Punanokkatavi                        n.15 p

Pikkutavi                                2 p

Naamioviheltäjäsorsa              4 p

Madagaskarintuulihaukka       2 p

Sepelmetsähuitti                      1 p (safkaa nokassa, atlasindeksi 74!)

Naamiomehiläissyöjä              5 p

Madagaskarinrastaskerttunen 1 p

… ja voi pojat kun teki hyvää! Hakarakolonioiden alla kulkeminen, haju, meteli, etenkin käyskentely yksin ja omassa rauhassa. Pidin yhden lampareen rannassa pienen piknikin, eväinä suklaalevy ja Ricardon lahjoittama lennolta säästetty pieni punaviinipullo! Pikkutavi jäi ainoaksi elikseksi (ja Madapinnaksi), mutta ehkä se listaaminen ei tässä kohtaa ole se pointti =) pikemminkin viimeseen asti yrittäminen, ”closure”, sellainen fiilis että tähän on hyvä lopettaa, nyt on ornimiset täällä ornittu, kaikki annettu ja sendari ojentanut sen mitä ojennettavissa on ollut.

Madagaskarinsilkkihaikara

Punanokkatavi

Naamioviheltäjäsorsa

Pikkutavi (Anas hottentotta)!!

Alkuilta kului tavaroita järjestellessä ja pakatessa, ennen lähtöä heitimme vielä viimoset hyvästit malagassikollegoille. Kalle ja Seija lähtivät samalle paluumatkalle hotellilta alkaen, ja oli hyvä jakaa reissun viimeisten etappien kokemuksia kentällä. Saavuimmekin lentokentälle 4½ tuntia ennen lennon lähtöä, jolloin mihinkään ei ollut kiire ja aika kului sopivalla tahdilla. Check-in, turvatarkastukset ja vikat shoppailut hoituivatkin yllättävän jouhevasti.

Saatan tässä kohtaa toistaa itseäni, mutta Madagaskarille lähtö oli pyörinyt mielessä jo ensimmäisestä, syksyn 2008 RESPECT-kurssista alkaen. Vuosi toisensa jälkeen kurssi on järjestetty, mutta milloin minkäkin syyn takia (rahapula, gradu) lähtö on viivästynyt. Tämä taisi olla viimenen mahdollisuus, nyt sinne päästiin – ja nyt se on sitten ohi. Ja tämä retkikertomus enää yhteenvetoa vaille valmis.