Madagaskar, osa XIII - Operaatio "Haliaeetus vociferoides" & Ankarafantsika N.P.

Su 5.1.

Ankarafantsikan kansallispuisto luulisi olevan jokaisen Madaa kiertävän ornin kohdelistalla. Tähän mennessä on nähty sademetsää, littoraalimetsää ja piikkimetsää; nyt on vuorossa Madan länsirannikolle tyypilliset kuivat lehtimetsät, jotka vihertävät vain sadekauden aikaan – eli nyt. Täältä löytyy taas vähän omaa lajistoaan, must see –osastoa mm. pohjankiilavanga, kirjokyyhkyrääkkä sekä kelta-asetti. Puiston majoitus- ja toimistorakennukset sijaitsevat Lake Raveloben vierellä, joka on Madan hienoimpia ja helpoimmin saavutettavissa olevia kosteikkoja. Päätäkynä ei enempää tai vähempää kuin madagaskarinmerikotka (jonka nimi tieteeksi tuolla otsikossa esiintyykin), joka on noin sadan parin populaatiokoolla yksi vaivaisen planeettamme harvinaisimmista petolinnuista. Pakkohan se on nähdä. Siistit mesta sekä monipuolinen nisäkäs- ja matelijafauna olivat sellaisia täkyjä, joiden avulla koko retkue saatiin paikalle.

… ja tästä se lähtee. Porukka jalkautuu bungalowista pihalle suht jämptisti aamukuudelta, mitä nyt perinteiseen aamusähläykseen (reittisuunnittelut, lupien osto, opasmaksut jne) menee oma tovinsa. Oppaaksi löytyy Gabrieliksi esittäytyvä heppu, todella herrasmiesmäiset kommunikaatiotaidot osaava vanhemman koulukunnan opas, joka puhuu harvinaislaatuisen hyvää englantia. Ensimmäisenä suuntaamme tsekkaamaan puiston rehevimpiä osia ja teemme pienen piston Lake Raveloben padolla. Järvellä pörrää satoja lehmähaikaroita, joukosta irtoaa helposti useampi rääkkähaikara, pronssi-iibiksiä, pari ruskohaikaraa sekä hieman kaivattuja kyyryhaikaroita. Elis nassahti siitäkin kosmopoliitista, endeemien listaamista jatkoi rantapusikosta kaivettu madagaskarinrastaskerttunen. Harmaa- ja yöhaikara irtoavat myös madapinnoiksi. Anni nuotittaa yhden session mielenkiintoisimmasta havainnosta osoittelemalla puunlatvassa kyhjöttävää petolintua. Liian pieni kotkaksi ja Gabrielin perus-turistille kelpaava madagaskarinlintuhaukka ei mene läpi tälle ornille =) telezoomilla dokumenttikuva, kameran näytön tarkastalua – ja peeveli – s’on muute VÄLIMERENHAUKKA! Ihan kiva jatke kuukauden takaiselle nokihaukkarevitykselle, molemmat lajit talvehtivat pääsääntöisesti Madalla ja oli siistiä nähdä tämäkin Euroopan spesialiteetti täällä.

Tiukkaa tapitusta Lake Raveloben padolla.

Jani nuotittaa. Kuva: Juho Lappalainen

Dokkarkuva välimerenfalcosta.

Kyyryhaikaraa kennolle.

Lehmähaikaraparvia näkyi järvellä koko ajan, tässä porukassa mukana myös rääkkähaikara.

Aamupäivän kierroksen metsäaosuus on linnustollisesti lievä pettymys. Kelta-asetti on kuulemma helvetin vaikeaa tavaraa tähän vuodenaikaan, kun sadekausi ja lintujen pesinnät ovat pitkällä. Pari kirjokyyhkyrääkkää intoutuu onneksi huutelemaan, niin hellittää paineet sen ”Zorbaan soittoäänilinnun” kuittaamisesta =) Jani näkee  pariin kertaan töyhtökukun, muuten tirppaosasto on sitä perustavaraa. Gabriel kaivaa asiantuntevasti esille sen vähän, mitä nähtävissä on: muutaman upean kameleontin, night geckon, sekä yhden ison skinkin. Juho kuvaa kaikkea mahdollista mitä vastaan tulee ja Gabriel on selvästi fiiliksissä siitä, että tämä ”erikoistunut” porukka fiilistelee aidosti miehen esiin kaivamaa faunaa.

Lounastamme Ampijoroan kylän paikallisraflassa ja huilaamme bungalowissa pienen tovin. Tosin rötväämistä häiritsevät aivan mökkirannan tuntumassa pyörivät COQUEREL’S SIFAKAT, joka on lemuriksikin todella hoopon näköinen ilmestys. Jälkimmäisiä löytyy lopulta vajaa kymmenen yksilön jengi pihapuista. Lepotauon päätteeksi intoilin jo seuraavasta rundista: olin iltapäivästä sopinut Gabrielin kanssa hoitaa kävelykierroksen järven ympäri. Yltyvä sade ei kannusta yhtä turistia suurempaa ryhmää poistumaan mökistä, mutta karvanaama lähtee kotkan toivossa säätä uhmaamaan. Opas onkin positiivisesti yllättynyt, ettei duunikeikka peruuntunutkaan. =)

Sifaka!

Ruskovanga

Sitruskojuja Ampijoroan kylätiellä.

Pääsemme kansallispuiston toimistolta parisensataa metriä eteenpäin ja Madagaskarin monsuunisateet antavat kaikkensa. En muista koska olisin viimeksi joutunut yhtä pahan kuuron alle ja kastunut yhtä pahasti: hetkessä maiharit hölskyvät vedestä, sadetakki vuotaa ja repun sadesuojan pohjalle on kertynyt useampi desi vettä! Kamera on onneksi kuivapussissa, kaiken muun saa jälkikäteen kuivaksi. Nyt on viime syksynä kirppikseltä ostetulle sydvestille käyttöä!

Sade ei hirveästi seuraavan parin tunnin aikana hellitä, ainoastaan taantuu muutamaksi valituksi hetkeksi. Kotkaa ei hyvistä skannausyrityksitä huolimatta löydy, vaikka jokainen sopiva oksa ja tähystyspaikka tarkistetaan vähintään kahdesti. Patikointi osoittautuu silti ikimuistoiseksi ja Gabrielin kanssa aika sujuu oikein mukavasti. Jutustelimme mm. Suomen ja Madan kansallispuistopolitiikan eroista, täkäläisten oppaiden tulotasoista (oppaat tienaavat vuoden tulot vain kolmen kuukauden sesonkina, suurin osa vuodesta on todella hiljaista!), järven kulttuurihistoriasta ja krokotiilimyyteistä, ihmissuhteista (Gabriel on yksinhuoltaja!) sekä luontoharrastuskulttuurista Suomessa. Yllättävintä miehessä on ehkä se, että hyvin uppoaa myös tällainen kierompi, härmäläinen musta huumorintaju =)

Lake Raveloben maisemaa

Haikarakolonia

Kierroksen päätteeksi Gabriel näytti bungalow-alueen viereltä löytyvän matalan lintutornin – aivan lehmähaikarakolonian vieressä, lähimmät linnut pesivät vain parin metrin päässä! Siinä on orni taas onnesta soikeana, kun tajuaa tämän mestan potentiaalin ja kotkan staijausmahdollisuudet tornista käsin, samalla äimistellessä sitä ympärillä elävän elämän määrää. Haikarakirjosta poikkeaa järvellä lentävä naamioviheltäjäsorsa, tänne on vielä pakko päästä paremmilla kuvauskeleillä.

Ankarafantsikan kansallispuiston toimiston vierestä löytyy hyvätasoinen ranskalaistyyppinen ravintola. Kalliimmaksi tämä tulee kuin natiivien mestat, mutta saapahan safkaa. En tietenkään muista mitä omalta lautaselta löytyi, mutta ensimmäisen rämpimispäivän kruunasi ravintolan pihapuihin ilmestynyt madagaskarinpöllönen!

Ma 6.1.

Ankarafantsikan toisen päivän ohjelmassa oli aamupäiväkävely kuivemman lehtimetsäalueen läpi savannille ja siitä paljon ennakkosuitsutusta saaneelle eroosiokanjonille. Aamu ainakin lähti pärisevästi käyntiin, kun omaa pihiyttäni napostelin lähinnä varastossa olleita pähkinöitä ja ravintolassa tyydyin ”vain” kahteen kuppiin kahvia – seurauksena saatanallista vapinaa ja tärisin kofeniiniyliannostuksesta iltapäivään asti!

Tärinöistä huolimatta päivää leimasi todella melankolinen fiilis: pohjankiilavangasta ei edes jaksanut elätellä toiveita, lännenkukuakaan ei löytynyt ja endeemirevitys näytti tulleen tiensä päähän. Linnusto ei siis tarjonnut ruskovangaa ja töyhtökukua kummempaa, aamu olikin käärme- ja kameleonttiosastolle parempi. Melko mykistävän eroosiokanjonin ihailu oli jonkin sorti kulminaatiopiste tälle reissulle, siinä iski todella haikea fiilis reissun viimeisenä kokonaisena retkipäivänä. Paluumatkalla löysimme kädellisten sekaparven, tilanteessa olisi kuulemma saanut Common Brown Lemurin, Mongoose Lemurin ja Coquerel’s Sifakan samaan kuvaan! Erityisesti kahdesta jälkimmäisestä syntyi mainiota kuvamateriaalia.

Coquerel's Sifaka - jokainen voi vetää tuon lajin habituksesta omat johtopäätöksensä

Mongoose Lemur ottaa rennosti

Iltapäivällä viriteltiin uusi Lake Raveloben kierros, tällä kertaa Gabrielin mukaan lähti viisi muutakin suomalaisturistia. Parin sadekuuron jälkeen päästiin liikkeelle eilistä selkeämmässä säässä, tulostakin tuli vähän reilummin: kuittasin kurnuliejukanan elikseksi, pari madagaskarinharjalintua ja sirppivangaa polun varrella olivat myös pirteää seurattavaa. Kierroksen loppupäässä jäimme fiilistelemään riisipeltojen haikarafaunaa, paikalla mm. muutama varjostajahaikara sekä varsin gomia madagaskarinhaikara. Ja kun kamera kerran hyvällä säällä purettiin repusta, niin niistä iltavaloista ja lintupaljoudesta nautiskelulle ei loppua meinannut näkyä. Tällaisen melankoliapäivän päätteeksi iski kuitenkin tyyni fiilis, ehkä se alkaa iskostumaan tähän päähän, että nautitaan nyt viimeiseen asti – tai ennen huomisaamun viimeistä revitysyritystä…

Kosteeta puuhaa tää kuvaaminen.

Madagaskarinkalastaja

Yöhaikara

Madagaskarinhaikara

Pronssi-iibiksiä

Varjostajahaikara

Ti 7.1.

Lähtöaamuna heräsin klo 4.20, jäin punkkaan odottelemaan auringonnousua ja lopulta painuin Annin kanssa bungalow-alueen lintutorniin ihmettelemään heräävää haikarakoloniaa. Juho ja Elina liittyvät seuraan vähän myöhemmin. Keli on aamun ensi tunteina enimmäkseen selkeä, mutta koillisesta nousevista tummista pilvistä saa kivaa taustaa haikarakuviin. Kuvaustilanteiden kyttääminen ja järven tapittaminen ei ollut se kätevin yhdistelmä, mutta tylsiä hetkiä ei tornissa hirveästi vietetty. Yrityksestä huolimatta vastarannalla lentänyt pikkuhaikara jäi aamun ainoaksi Madapinnaksi. Havista katsellessa oli kuitenkin ilo huomata, että tältä paikalta havaittiin reissulla yhteensä 11 eri haikaralajia, siihen päälle pronssi-iibikset ja kurnuliejukanat, niin kosteikkolinnuston makuun pääsi ihan mainiosti.

”Vociferoideksen”, käärmekaulan ja madagaskarinjassanan nuijjaaminen painoi silti mieltä paluumatkalla, väsymyksen lisäksi. Tulipahan yritettyä, näitäkään mestoja ei pääkaupungista käsin näkisi ja olihan se lopulta hemmetin hienoa päästä tänne asti =) muuta kerrottavaa ei paluumatkalta oikeastaan jäänyt; melkoisen sähellyksen päätteeksi pääsimme takaisin siihen samaan hotelliin, jossa yövyimme reissun alkupäässä, MICETin toimiston lähettyville.