30.10.2012

Haliaksen lokakuuta, pt. 2


Tässä tuoreimpia kuulumisia Suomen rintamalta. Batumin tekstejä löytyy tuolta taaempaa (edelliset päivitykset) ja lisää tulee!




18.10.

Kolmen Helsingissä vietetyn välipäivän jälkeen karvanaama hyppäsi Hankoon suuntaavaan junaan, tällä kertaa aamupäivällä. Tammisaaressa näkyi yksi komia tilhiparvi, Hangon esplanadilla muutama lisää. Myös länteen painellut nokkavarpunen kiristi asfaltin tallojan askelta.

Asemalle hiukka aamukymmenen jälkeen, tummien pilvien sumentaessa taivasta ja pimentäen kaunista aamuvaloa. Haliasta miehittämässä Aatun lisäksi Tatu Hokkanen, Heikki Karimaa, Markus Lampinen, Ossi Tahvonen ja Tomas Swahn. Bunkkerille kavutessa jo tihuttaa, vaan eipä se kokonaan estä tilhi-, rastas- ja peippoparvien ynnäilyä. Tunnin seisoskelun jälkeen sade kuitenkin voimistuu ja tuomion viimeinen puolituntinen vietetään aseman pihassa. Bunkkerille ei torstaina enää kavuttu, keskipäivällä pidettiin sadetta ja iltapäivällä painuttiin Gåsörsuddenille torspoilemaan. Paikalla eilisen niittykirvisen lisäksi hyvin orvon näköinen pikkutikka. Markus tempoi mereltä 15 lapasotkaa ja riskilän. Illalla pientä pöllöpyynnin yritystä, ilman mainittavaa tulosta.

19.10.

Jooh, eilisen tavoin aamun pari ekaa tuntia staijikelpoista aikaa, vaan vakion jälkipuoliskolla vettä alkoi tihutella tasaisesti ja pian saunan seinustalle (ei taakse!) siirtyminen oli väistämätöntä. Tilhiä painelee edelleen kivasti, yht. 2370 m, suurimmissa parvissa sellaiset 350 lintua. Kaunista! Marjanpurijoiden lisäksi vakion aikana ehti näkemään 3 pähkinähakkia ja bunkkerin päällä pyörähtäneen kirjosiipikäpylinnun.

Kärsittyämme vakion loppuun, muodollisen lounaan jälkeen nuorisojaosto läksi komppaamaan märkiä puskia, minulla ja Markuksella ei niinkään into riittänyt. Sateen pitämistä Batumin kuvasadon ja Pahkasikojen äärellä. Huomenna on sit se lintupäivä!



20.10.

… ja se lintupäivä saatiin! Aamu alkoi jälleen selkeänä, mutta tihenevästä tihkusateesta vakio saatiin kuin saatiinkin staijattua loppuun saakka bunkkerilta käsin! Tilhiä painui taas aivan perkeleesti, komeimpana yksittäisenä kirjauksena Russo/Russärö-akselilta laskettu 700 lintua. Päivän aikana niemenkärjen ohitti yhteensä 4670 töyhtöpäätä!

Kangaskiuruja muutti myös todella komea määrä, yksittäisiin parviin nojaten. Tätä tapahtui; taivaalta kuuluu tuttu kangaskiurun ääni, mutta lintua / lintuja etsiessä silmiin osuu jättimäinen parvi; ensin 13 ja jälkeen 21, yhteensä 42 kangaskiurua!

Sade pakotti staijarit sisätiloihin lounastauolle, mutta pian Aleksi, Heikki ja Tomas suuntasivat Gåbin kalliolle, Aatu Hankoon, Markus verkkoja kiertämään ja Ossi takaisin bunkkerille. Itse vietin vielä tovin Pahkasikojen parissa, mihinkäs sitä kiire, aamun tarjonta oli kuitenkin ollut verrannollista edellisiin vakioihin nähden. Kyllästyttyäni aivoköyrintään ja sateen laantuessa kapusin itsekin staijaamaan – onneksi, sillä nyt sitä kerrottavaa vasta irtosi.

Tilhillä ja räksillä oli meno päällä edelleen, sen verran että yhden miehen oli tilannetta vaikea hallita. Kolme varttiako sitä kului, kunnes tilhiparvesta kuului outoja ääniä.

”Plyiit… plyiiit… plyiit”
”Mitä helv*****?”
”Bytt-bytt-bytt…”
”Pilaileeko noi tilhet meidän kustannuksella?”
”Plyiit… plyiit…”

Show’ta jatkui joitakin sekuntteja, kunnes muutama tilhen kokoinen ja pitkäpyrstöinen lintu lennähti lähimäntyjen latvoihin. Karvanaama hihkui innosta: ei helvetti, taviokuurnia!  Ensin kolme, sitten neljä kuurnaa pyörii aseman ja bunkkerin välillä, kadoten toviksi pihapuihin.

Kymmenen minuuttia eteenpäin, niin tapahtui taas. Taivaalta kuului terävä ”zi-zi”, ja nyt määritys kävi kuin refleksinä selkärangasta: virtavästärkki! Kaksi ääntä lisää, Ossi ja verkkorundilla ollut Markus kuulee myös, mutta lintua ei näy ja äänet katoavat jonnekin pohjoisen suuntaan. Tässä vaiheessa myös kuurnat ottavat, lähtevät ja suuntaavat takaisin pohjoiseen, suoraan Gåbin kalliota miehittäneiden staijisektorille. Kuuluu taivaalta myös nokkavarpusen ja länsipuolelta lapinsirkun ääntä. Varsin kiihkeä lintupulssi!

Myöhemmin iltapäivällä marjanpoimintareissulla piipahtaneet kollegat palaavat bunkkerille. Marjalinnut hyytyvät, mutta Aleksi pamauttaa päivälle arvoisensa päätöksen revittämällä pohjoisen puolelta länteen matkaavan muuttohaukan. Tyyneys laskeutui, tuuli ei humissut korvissa, sadepisaroiden kylmyys kaikkosi kasvoilta ja lämpö palasi sormenpäihin. Ei lisättävää.

Illalla lämpeni sauna. Petteri Lehikoinen sekä Jarkko Santaharju saapuivat viihd.. siis miehittämään asemaa, joten tupa täyttyi liiankin tehokkaasti. Mainittujen lisäksi iltahuudossa lomakkeelle kirjattiin 22 lapasotkaa, piekana, ampuhaukka, sepelhanhi, 4 mustapääkerttua, 3 isolepinkäistä, 2 lapinsirkkua ja 3 nokkavarpusta.




21.10.

Legendaarisen kenttäkerttusen kolmivuotispäivä valkeni jälleen tyynenä – ja umpisumuisena! Rarisumu, kuulin jonkun mainitsevan, vaan saas nähdä. Bunkkerilla ei nähnyt etelämetsää kauemmaksi, mutta maasto tuntui olevan täynnä lintuja. Punarintoja tiksui siellä täällä, rastaita pörräsi sumussa, jokunen peukaloinenkin rätisi pusikossa. Komppaukseen ei silti ollut intoja, antaa nuorempien painaa, vaan eiköhän se päivän laji taas löydy bunkkerilta käsin…

Rastaiden, peippojen ja muiden pikkulintujen ynnäily oli melko seesteistä hommaa. Lähtöpäivän fiilistä, väsymystä, vaikka jakso ei ole ollut mitenkään yli-inhimillinen. Sesonki kulkee loppuaan kohti, kohta päättyvän kenttäkauden tuntee luissa ja ytimissä. Siinä mietiskellessä ja schaibaa jauhaessa saattaa jokunen lintu mennä ohi – aseman pihapuita kiikaroidessani näkökenttään osuu hälyttävän mielenkiintoinen lintu. Pulssi tihenee, Zeissia ohjaavat kädet haparoivat, mutta pian näkyy tunnusomainen muoto, takaraivon valekasvot ja pään kääntyessä pistävän keltaiset silmät.

”Ei perkele, tossa on Surnia!”

Bunkkerille jämähtäneet Heikki ja Markus ovat yhtä hölmistyneitä kuin löytäjäkin ("Taas Surnia!?)", tiäs vaikka vähän säikähtivät. Hiiripöllö viihtyi ensin aseman pihapuissa, liikkuen etelämetsän ja länsikärjen väliä. Soittoa asemalla roikkuvalle nuorisolle ja Gåun särkkää kompanneille rääväsuille. Kaikki kuittas, kiitollinen pöllö.

Pöllön liittyessä osaksi maisemaa näkyvyys selkenee ja muutto käynnistyy hiljalleen. Jokunen tilhi- ja rastasparvi ynnäillään ennen kuin Jarkko ja Pepe saapuvat bunkkerille. Ja tällaisten kavereiden saapuessa paikalle alkaa tapahtua. Jättimäisiä tilhiparvia valuu Hangosta niemenkärkeen ja pilviseltä taivaalta kirjaimellisesti tippuu räkättejä puidenlatvoihin. Välillä ilma on sakenaan linnuista. Pepe tietysti tempaisee männikön takana notkuvista rastasparvista sepelrastaan! Siinä samalla pitää vilkuilla pään sivuille, ettei parvia pääse livahtamaan ohi.

Bunkkerista, raripotentiaalista, rastasparvista ja hyvästä seurasta luopuminen oli pirun vaikeaa, mutta miehitysaikamme kulki loppuaan kohti ja Helsinkiin oli kiva päästä hyvissä ajoin. "Onneksi" Hangosta kuului huhuja kumman näköisestä taskusta (osoittautui kivitaskuksi), jota Aatu, Pepe, Jarkko ja Aleksi painuivat bongaamaan, ja se rastasmeininki hyytyi myös. 3000 räkättirastasta ja 4700 tilheä kelpasi silti viimeisen päivän sigmoiksi. Lisää niitä tietysti menisi, mutta ei sitä kaikkea ehdi näkemään.




Haliaksella on käynnissä melkoinen marjalintusyksy. Oman visiittini aikana bunkkerilta laskettiin yli 12 000 tilheä, taviokuurnia on sittemin näkynyt uusien muuttoennätysten veroisesti. Seuraavasta viikonlopusta ja Pepen raritakomisesta on kai turha edes mainita, mutta eihän Haliasta voi kaikki vuoden ympäri miehittää... :)

17.10.2012

Haliaksen lokakuuta, pt. 1









Taktisesti varasin muutaman jakson Haliakselle Batumin reissun päätteeksi. Kauaa ei Helsingin kolkkoja puolia katseltu, vaan Hangon yöjuna kutsui. Sää oli koko jakson ajan retkeilyn kannalta ihanteellisen tyyni ja lämmin (toisinaan huonompi homma lintujen kannalta), kivoja lajeja näkyi päivittäin ja meno oli muutenkin letkeää. Sitä saattais luulla, että Batumin kaltaisen tykityksen jälkeen Hangossa staijaaminen olisi ankeeta. Hitot! Pöllöjä, tikkoja, pohjoisia petolintuja, kaikkea sellaista mistä nämä omat kotikonnut ovat kuuluisia.


To 11.10.

Perillä Hangossa klo 22.50, siitä vajaa tunnin steppailu Vapaasataman porttien läpi ja Haliaksen alueelle. Yö oli tyyni ja rastasmuuton sävyttämä, matka halki pimeyden aseman parkkipaikalta asemarakennukselle oli melkoinen seikkailu, korkean meriveden ja tunnelman ansiosta. Perillä ehdin juuri asettumaan aloilleni, kun Heikki Eriksson & Jari Laitasalo palasivat pöllörundilta mukanaan 3 helmipöllöä! Haliaksella on käynnissä seurannan kolmanneksi voimakkain helmarivaellus, onneksi kelit olivat pöllöpyynnille otolliset heti aamusta.

Kaksi rengastaja ja yksi wannabe-avustaja häröilivät aikansa helmareiden kanssa, ja seuraavalla rundilla nappasimme vielä yhden tähtisilmän lisää - parin kierroksen saldona yhteensä 4 helmipöllöä! Kerrassaan valloittavia otuksia, siinä maalliseet murheet unohtuvat näitä ilmekkäitä otuksia tuijotellessa. Kahdelta nukkumaan ja aamuseitsemältä ylös.


"Parta ja neljä pöllöä". Kuva: Heikki Eriksson


Helmipöllöjä:











Pe 12.10

Lokakuun hyviä puolia ovat luonnon asettamat aikataulut, kärsimysherätyksistä ei tarvitse kärsiä, joskin edellä mainitun kaltaiset yökyöpelöinnit pitävät huolen univelan kertymisestä. Pointti: asiat voisivat olla huonomminkin! Eikä asemaelämän huonoja puolia tarvitse taas hetkeen miettiä, kun bunkkerille kiipeäminen jää puolitiehen: Tatu Hokkanen vaappuu vastaan käsissään tuoreeltaan pyydetty suopöllö! Ai että mikä lintu!

Bunkkerilla saattoi mennä jokunen tiainen ohi, mutta mitäpä tuosta. Edellisen viikonvaihteen aikana meni tiaisten massat, nyt lasketaan rippeitä. 320 pyrstötiaista, 460 sinitiaista ja 153 kulorastasta pitävät mielenkiintoa yllä. Puolenpäivän jälkeen bunkkerin ohittavat 2 piekanaa, 4 hiirihaukkaa ja sinisuohaukka. Varpushaukat vähissä. 12 pähkinähakkia oli myös odotettua tavaraa, naakat pinnistivät muutaman hienon parven 3500 muuttavaan lintuun. Helmipöllön ohella viime päivien päätähti, pikkutikka, rynnisti myös; päivän aikana bunkkerin ohitti 25 pikkutikkaa.

Vaelluslintujen ohella Haliaksella usein näkee ajankohtaan mielenkiintoisia lajeja. Viivyttelijöistä 2 keltavästäräkkiä, 25 haarapääskyä ja nokkavarpunen kirjattiin lomakkeelle. Aktiivisen rengastuksen takia lintuja pääsee ihmettelemään näppituntumalta, pöllöjen ohella päivän kohokohtana oli yksi nuori kanahaukka. Alla todistusaineistoa.

Perjantai-aamun suopöllö:






Heikki Eriksson kuskasi bunkkerille kauniin nuoren kanahaukan. Melkoinen monsteri!




La 13.10

Yöllä petoverkoista noukittiin 1 helmipöllö, muutoin ei ihmeempiä koettu. Edellisenä iltana kokoonpanoon liittyi Kalle Meller, Aksu Lehikoinen & Kaisa a.k.a. Vilppu Välimäki, poistuneiden Risto Nevanlinnan ja Matthias Deschryveren tilalle. Lauantaina Halias nautti päiväretkeläisten suosiosta, kun Niko Feltin johdattama (niin sitä pitää!) seurue miehitti eteläkalliota.

Muutolla nähtiin vain murto-osa eilisistä tiaismääristä (pyrstiksiä 60p 103m), tilhiä sen sijaan tipahtelee enempi, tänään 449 m. Pähkinähakkeja 8m, närhiä 43m, pikkutikkoja 2p 18m, palokärkiä 3m. Merellekin kannatti tapittaa, horisontista revittiin alleja 5000 p ja määrittämättömiä vesilintuja (tod.näk. alleja) 9515m. Haliaspinna pamahti harmaapäätikasta, jonka Tatu rengasti ja vapautti melkein heti käsittelyn jälkeen. Näppituntumalta nähty palokärki on myös aina yhtä hieno ilmestys.

Hienon ulkoilukelin takia sendarilta rukoiltiin mahtilintuja pitkin päivää. Vaan sendari meni ja vastasi, puoli kahden tienoilla Jari huikkasi Hangon kaupungin yllä leijuvasta maakotkasta - samalla P.U. pirautti Täktömistä, että lintuja olisi tulossa kolme lisää! Soitto asemalla notkuville janttereille ja makot haltuun. Osa porukasta kuitenkin poistui ennen aikojaan missaten loppuhuipennuksen; kolmen maakotkan parvi valui hitaasti kohti ja ohitti bunkkerin parin kilometrin päästä länteen suunnaten. Katseltiin, ihailtiin, nautittiin, ylistettiin, rakastettiin. Tunti myöhemmin Kalle poimi lintujen tulosuunnalta vielä yhden kotkan; päivän saldona yhteensä 4 maakotkaa!

Illalla tehtiin puuhommia ja saunottiin. Yön pöllövakio tuotti yhden sarvijomin (sarvipöllö) ja helmarin, kannatti taas valvoa silmät ristissä ja kerätä univelkaa, ei näitä enää marraskuussa nää.

Haliaksella muutti viikon sisään 130 pikkutikkaa, osa (kuten tämä nuori koiras) eksyi myös verkkoon.
Pähkinähakki pohtii, lähtisikö sitä merelle vai ei.

Harakka ei lähtenyt.
Naakkoja näkyi muutama hieno parvi.
Harmaapäätikka!
Palokärki kelpasi myös.
Su 14.10

Viimeisenä päivänä taas ei lähtenyt, sitten millään. Väsy, nälkä ja kooma painoivat päälle, staijista ei meinannut tulla mitään ja staiji oli omalta osaltani helvetillistä apinointia. Hävettää suorastaan. Jotain lähtöpäivän karmaako, viime Haliaksen jaksoilla kun meno ei ole oikein ollut sitä mitä pitäisi.

Onneksi muut staijarit pitivät bunkkerin mainetta yllä; Kalle meni ja löysi sen lajin, jota on parin viime päivän odoteltu, eli ad-muuttohaukan Gåun särkän pohjoispuolelta. Lintu jämähti paikalliseksi Kistskärin linjataululle ja terrorisoi muuta lintumaailmaa sieltä käsin. Pere paineli menemään pitkin horisonttia niin kuin kuningaslinnun kuuluukin, ja kertaalleen kävi rauhallisesti pyörimässä niemen edustalla, ihan kuin näyttäytyäkseen paremmin bunkkeria miehittäneille.

Aamuretkelle Gåulle lähtenyt Aatu löysi vanhan naisvankilan tienoilta hiiripöllön, jota Jari, Heikki, Aksu, Vilppu ja päiväretkelle saapunut Johannes lähtivät ensimmäisessä aallossa bongaamaan. Mie ja Kalle painuttiin pelipaikoille iltapäivällä, eikä lintua tarvinnut etsiä viittä minuuttia kauempaa. Hienosti matalilla oksilla rauhallisesti istunut lintu oli esillä oikein kuvauksellisesti, päästi epeli siinä samalla muutaman jännän tiksahduksenkin. Ja taas herkuteltiin! Tälle viikonlopulle osui sen verran monta laatuhavista, että jääkö sitä seuraavalle miehitysjaksolle enää mitään... sen ajan murhe, pitää sit muistella näitä.

Päivän muuta antia olivat mm. paikallinen isolepinkäinen, 7 m kangaskiurua, 21 tundrahanhea sekä hienot 32 m pikkutikkaa! Petomeininki (4 maakotkaa Hangon kaupungin päältä, 3 piekanaa ja 2 hiirihaukkaa) meni hiiripöllöjähistämisen takia ohariksi, mutta eihän sitä kaikkea nyt ehdi...

Neljältä a.k., Kalle, Jari ja Heksa asettuivat Vilpun kyydittäväksi kohti Helsinkiä. Ens to uudelleen, kiitos kaikille retkiseuralaisille. Olipa hienoa, oikein hienoa, mitähän seuraavaksi...

Nuori koiras-sinisuohaukka aiheutti kevyehkön lentotyylinsä takia pientä vipinää. Onneksi oli kamerat messissä, niin rarilta vältyttiin.
Pyhä Peregrinus päivysti Haliaksella tutulla paikalla.
Naisvankilan hiiripöllö.

6.10.2012

Matkan lopussa


Kuva: Toni Laaksonen

Kuva: Folkert de Boer

Kuva: Folkert de Boer


Kuva: Anna Sandor



Batumi Raptor Count 2012 oli suorastaan utopistinen kokemus. Linnuista on selostettu kaikki oleellinen edellisissä päivityksissä, mutta yhtä lailla tutustuminen muihin vapaaehtoisiin eripuolilta maailmaa oli tärkeä osa tätä jaksoa. Porukkaa oli enimmäkseen Alankomaista, Ranskasta (saatanan hullua porukkaa nämä ranskalaiset), Saksasta, joukossa muutama natiivi, ruotsalainen teknoviikinki, yksi kroatialainen ja yksi yhdysvaltalainen. Ikäjakauma painottui 20-30-vuotiaisiin, muutama varttuneempi henkilö mahtui myös mukaan. Osaaminen oli vaihtelevaa; joukossa oli kaikenlaisia ihmisiä ammattilaskijoista niihin aloittelijoihin, jotka saapuivat Batumiin oppimaan miten hiirihaukan erottaa mehiläishaukasta. Koska asemilla oli aina samanaikaisesti kokeneita ja kokemattomia laskijoita, homma kuitenkin pysyi hyvin kasassa.

Kolmen viikon jakson aikana majoituin yhteensä neljän eri isäntäperheen huovissa. Näin tämän kuuluukin mennä, lintujen ohella pääsee tutustumaan ihmisiin vieraasta kulttuurista, näkemään aitiopaikalta miten paikalliset ihmiset elävät. Kodit ovat yksinkertaisia mutta mukavia, ihmiset vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Ruoka maistui ja moni laskija palaa kotimaahansa varmaankin muutama lisäkilo tuliaisina.

Alta löytyy Ingeborg Jakobsenin kuvaama video, josta pitäisi irrota vähän enemmän laskenta-asemien tunnelmaa:





Metsästyksen suhteen odotin paljon pahempaa meininkiä. Jatkuvasta haulisateesta ei tarvinnut kärsiä ja alas ammuttuja lintuja ei näkynyt yksittäisiä lintuja enempää. Metsästäjien kanssa ei tarvinnut pelätä konflikteista, vastaan tulleet haulikonheiluttajat hymyilivät ja kättelivät mielellään. Laiton metsästys on melko ristiriitainen ongelma, köyhät ihmiset ampuvat esim. mehiläishaukkoja lisäravinnon takia, mutta monien lajien räiskiminen on puhtaasti virkistyshakuista. Projektin tekemien selvitysten mukaan metsästys voi olla hyvinkin suuri uhka yksittäisille lajeille. Onneksi BRC ei ole lähtenyt avoimeen sotaan metsästäjien kanssa, vaan välit ovat pysyneet lämpiminä. Ongelmaa pyritään korjaamaan koulutuksen, valistuksen (kouluille pidetyt luennot ja järjestetyt retket laskentapaikoille) ja lisätulojen (turismi) avulla.

Kuva: Folkert de Boer


Myös haukkametsästys elää ja voi hyvin. Välillä tuntui, että joka toiselta pihalta kuului vangitun varpushaukan kiikitystä. Paikalliset metsästävät varpushaukoilla viiriäisiä ja vapauttavat haukat lokakuun lopussa. Satunnaisesti tulee vastaan muitakin lajeja, esim. kanahaukkoja, sattui yksi projektin tuttavaperhe nappaamaan pikkukotkan. Pyytää kuulemma kaneja hyvin. Pikkukotka tosin painii hieman eri sarjassa kuin varpushaukka, tästä syntyikin melkoista jännitettä projektin ja asianosaisen perheen välille.

Kuva: Folkert de Boer


Yleisesti ottaen Batumin ympäristö oli melko ”välimerihenkinen” ja vehreä. Batumi itsessään oli hemmetin sekavan oloinen kaupunki, missä neuvostoaikaisen rappioromantiikan ja länsimaisen (Yhdysvaltojen) vaikutuksen huonot ääripäät kohtasivat. Sakhalvashon kylä oli jo askel parempaan suuntaan, missä viihtyi oikein mielellään, olisi viihtynyt vaikka koko laskentajakson. Tbilisi on tornihuhujen mukaan jotain aivan muuta; kauniimpi ja tunnelmallisempi kaupunki. Sen kautta voisi joskus jopa koukata.

Oli aivan mieletöntä tavata tällainen kokoonpano petolinnuista kiinnostuneita ihmisiä. Laskenta-asemilla vietettyihin päiviin ja iltoihin mahtui paljon naurua ja levotonta läppää. Paljon uusia ystäviä ja kontakteja, paljon ihmisiä joita joskus toivoisi tapaavansa uudelleen. Olimme Kallen kanssa ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset projektissa, mutta muutamaan suomalaiseen ekoturistiin tuli myös tutustuttua projektin kautta. Mikä tärkeintä, jälleen löytyi sellainen lokero, jonne juuri minä mahduin. Joskus lintuhommissa iskee sellainen fiilis, että kuka tahansa muukin voisi tehdä tätä. Viimeistään jäähyväisten koittaessa, koordinaattorien ja muiden vapaaehtoisten kiittäessä seurasta, tuntui siltä, että juuri minun kuuluikin olla täällä. Uusien ystävien lisäksi haluan kiittää Kalle Melleriä, jonka innovatiivisen hulluuden ansiosta / takia tänne päädyimme. Vaikka aikataulut eivät täysin kohdanneet, oli hienoa jakaa kymmenen päivää elämäni hienointa ornimista hyvän ystävän kanssa.


Kuva: Toni Laaksonen

5.10.2012

Yhteenveto

Kokoan tähän päivitykseen yhteenvetoja Batumi Raptor Count 2012 -projektin parissa lasketuista muuttavista petolinnuista. Ne lajit, joista on ilmoitettu muuttosumma syksyn koko seurannan aikana, ovat lajeja jotka projekti laskennassaan huomioi. Läheskään kaikkia petolintulajeja ei BRC:n protokollassa laskettu, niiltä osin summat ovat jäänet omien maastomuistiinpanojeni varaan.

Tilastot saattavat tarkentua myöhemmin, kunhan saan raakadatan omalta jaksoltani ja kokoan tarkemmat määrät maastomuistiinpanojen avulla. Koska projektin käytössä oli kaksi laskenta-asemaa, saman päivän aikana havaittuja kaikkia petolintuja ei millään ehtisi yksin näkemään, edes kaikkia samalta laskenta-asemalta havaittuja. Esimerkiksi suohaukat ja pienet päiväpetolinnut livahtavat helposti ohitse, mutta toisen laskenta-aseman sektorilta lentäviä keskikokoisia ja suuria petolintuja pystyy jotenkuten seuraamaan toiselta asemalta.


Taulukko sisältää seuraavat sarakkeet:

1. Lajinimi.
2. Paras päiväsumma omalta jaksoltani (13.9.-4.10).
3. Kokonaissumma omalta jaksoltani. (Vain niiltä laskenta-asemilta, missä olen kunakin päivänä muuttoa laskenut.)
4. Syksyn 2012 seurannan kokonaissuma (17.8.-31.10.2012).



Idänmehiläishaukka 3 2 12
Mehiläishaukka 13 170 2 812 649 182
Haarahaukka 35 567 7 094 112 556
Merikotka 2 1 6
Pikkukorppikotka 6 2 26
Hanhikorppikotka

1
Munkkikorppikotka

1
Käärmekotka 524 88 1 425
Ruskosuohaukka 1 122 203 6 781
Sinisuohaukka 1 1 125
Arosuohaukka 123 27 984
Niittysuohaukka 51 15 5 888
Sini/aro/niittysuohaukka 181 38 8 325
Kanahaukka 3

Varpushaukka 1 088 200
Sirovarpushaukka 174 60
Hiirihaukka 156 923 55 494 203 769
Arohiirihaukka 18 4
Pikkukiljukotka 1 940 503 4 717
Kiljukotka 60 14 174
Arokotka 77 16 179
Pikkukilju/kilju/arokotka 865 254 2 624
Keisarikotka 3 1 18
Maakotka 1 1
Keisarikotka/maakotka 7 1 9
Pikkukotka 1 933 524 7 440
Pikkukotka_V 909 225 3 558
Pikkukotka_T 853 247 3 193
Sääksi 21 6 91








Pikkutuulihaukka 8

Tuulihaukka 40

Punajalkahaukka 16

Ampuhaukka 2

Nuolihaukka 52

Välimerenhaukka 1 1 1
Muuttohaukka 15 2 52
(Aavikkohaukka) 1
1
Iso jalohaukka 2 1 11








Kurki 1 1 753
Kattohaikara 7 7 1 538
Mustahaikara 417 87 445
Sininärhi 7 6 1 819



Homma meni niin kuin odotinkin; mehiläishaukkojen massamuutot jäivät kauas taakse, samoin suohaukkojen. Molempien "rippeistä" riitti silti ihmeteltävää. Oma jaksoni osui kuitenkin hyvään saumaan hiirihaukkojen, haarahaukkojen ja kotkien päämuuton kanssa. Kun määrittämättömäksi jäänet petolinnut lasketaan mukaan, kokonaisuudessaan jaksoni aikana havaittiin yli 210 000 muuttavaa petolintua ja syksyn laskennassa yli miljoona petolintua.

4.10.2012

Kliimaksi

Kuva: Folkert de Boer




30.9.
Day 18
Shuamta

Hui helvetti millaisen päivän sendari taas heitti! Syyskuun viimeinen päivä olkoot tästä eteenpäin siunattu päivä! Vihdoin, vihdoin säätyyppi muuttui ja kauan kaivatut pilvet peittivät itäpuolen kukkulat. Aamu oli kirkas, mutta puoleen päivään mennessä muutto keskittyi sopivan tehokkaasti rannikolle.

Puolenpäivän jälkeen räjähti ja komeasti. Hiirihaukkoja kerääntyi pohjoisesta ja idästä useita väyliä pitkin muutamaksi suureksi virraksi, jotka rönsyilivät pitkin poikin aseman ilmatilaa. Petolintuja oli kaikkialla ja tilanne oli protokollan kannalta suorastaan kaoottinen; kuka laskee ja mitä, mitkä linnut menevät toisen laskenta-aseman sektorille, ja niin edelleen

Karvanaaman osaksi koitui kohtalokas itäsektori, mistä klikkasin noin 7000 lintua. Edellisen päivän rantajuhlat sekä nestehukka tuntuivat kropassa ja silmissä. Jossain vaiheessa pyörtymisuhka kävi vaarallisen lähellä. Count ’till you drop! Vähän väliä ehti ihmetellä menoa yläpuolellakin, ja eihän sitä petohelvettiä voi oikeasti kuvailla mitenkään järkevästi. Päivän saldona megalomaaniset 17 000 hiirihaukkaa!

Hiirihaukkavirrat toivat mukanaan myös kotkia, joskin suurin osa mahtilinnuista ohjautui lännemmäs rannikkoa – kilpailevalta laskenta-asemalta havaittiin yli 800 kotkaa! Voin vain kuvitella tunnelmia, Sakhalvashon laskenta-asema on jäänyt hieman paitsioon lintumääristä, mutta onneksi sinnekin sateli tavaraa ja kunnolla. Jasper tempaisi lännen puolelta mahdollisen keisarikotkan (mulla meni ohariksi), joka valitettavasti hukkui petomassoihin eikä Sakhalvashokaan saanut siitä koppia. "Meirän pääs" havaittiin 75 pikkukilju-, 5 kilju-, 3 aro-, 28 käärmekotkaa sekä 35 määrittämätöntä kotkaa. 



Sitä tietysti saattaisi luulla, että tällaisina massapäivinä lintujen katselu on kaukana nautinnollisesta aktiviteetista. Tavallaan juu, ja onhan massojen hektinen laskeminen osaltaan hauskaa! Shuamtan laskenta-asemalla kaikui välillä mielipuolinen nauru hiirihaukkatolppien seuratessa toisiaan – eikä kyse ollut vahingonilosta. Mutta laskenta-ajan loppuessa tarjosimme linnut Sakhalvashon aseman laskettavaksi ja päätimme itse vain ihailla ohi lipuvia petoja. Hektisimmät vaiheet olivat jo ohi ja lintuja tippui hiljalleen alemmas kuvattavaksi ja ihailtavaksi. Nyt sai kunnolla keskittyä hiirihaukkojen pukuvaihteluun (todella kauniita lintuja!) sekä kilju- ja pikkukiljukotkien profiilien vertailuun kauniissa alkuillan valossa. Riitti viimeiselle puolituntiselle kunnon pommikin, kun yksi plusmiikasta yli liitänyt vanha arokotka levitti paniikkia ja kiirettä laskijoiden keskuudessa. Oli muuten helvetin hieno lintu sekin! Eikä upeaa ja hektistä päivää olisi voinut paremmin lopettaa.

Syyskuun viimeisten tuntien kunniaksi nappasin kuutamoa katsellessa eliksen: yömuutolla yksi yöhaikara! Taustalla kukkuloilla ulvovat sakaalit, oi sitä tunnelmaa…
Kuva: Folkert de Boer




Kuva: Folkert de Boer
 1.10
Day 19
Shuamta

Lokakuu. Syksy saa. Ja niin saa Batumi – lintuja ainakin. Pitkästä aikaa myös aamupäivällä nähtiin oikein piristävää muuttoa; eilen pilvien takia rannikolle suunnanneet linnut jatkoivat valitsemaansa reittiä aseman yli. Muutolla hiirihaukkoja ja muutamia kotkia hienossa aamuvalossa, helposti määritettävissä ja laskettavissa. Yksi päivän kohokohdista oli metkan näköinen nuori kiljukotka: linnulla oli kellertävä, mutta mustilla pitkittäisviiruilla kirjailtu vatsa, haalistuneet siipisulkien kärjet sekä yläpuolen pitkittäisjuovat. Vissiin aikaisin pesästä lähtenyt poikanen. Hieno oli!

Eilisen kaavan mukaan puoliltapäivin taivaalle kerääntyi kukkulat peittäviä pilviä, joten tiedossa oli mukavaa muuttoa. Määrät jäivät kuitenkin puoleen eilisestä, virrat liikkuivat hallitummin eikä kotkienkaan kanssa tarvinnut stressata. Rupeeko ne linnut muka loppumaan? Pikkukiljukotka ei enää ollut aikaisempaa selkeänä valtalajina, vaan joukossa oli selvästi enemmän kilju- ja arokotkia. Kertaalleen näimme pari kiljukotkaa ja viisi arokotkaa viidessä minuutissa! Jos aikaisemmin ”clangan” löytäminen on tuottanut vaikeuksia, nyt niitä osaa poimia paremmin lintujen joukosta. Zeissin näkökenttään osui myös pari vanhaa arokotkaa, hienoa huomata myös oma kehittyminen lintujen laskemisessa, etsimisessä ja löytämisessä. Ja hienoja oli nekin epelit!

Päivän summia, jotka kuvaavat ajankohdan lajisuhteita aika hyvin:
Mustahaikara 32
Mehiläishaukka 69
Haarahaukka 229
Käärmekotka 26
Ruskosuohaukka 53
Arosuohaukka 3
Hiirihaukka 8318
Pikkukiljukotka 110
Kiljukotka 6
Arokotka 11
Pikkukilju-/kilju-/arokotka 142
Pikkukotka 2




Wakeup call: "peregrine!" (Kuva: Folkert de Boer)

Iltapäivälle osui kaiken lomassa pieni hiljainen hetki, kisaväsymyksen takia piti ottaa pienet tirsat. Sopivasti ehdin silmät ummistamaan, kunnes Jasper varoittaa yli lentävästä suuresta jalohaukasta. Kärppänä putken ääreen ja vilkaisu taivaalle; tuulihaukan kanssa kisaillut suurempi jalohaukka jää onneksi kaartelemaan aseman eteläpuolelle lähempää tarkastelua varten. Äänikin kuuluu, Jasper puhuu muuttohaukasta. Kuulosti kovin ponnettomalta ja näyttää kovin hoikalta. Seuraamme lintua tovin, kunnes siiven alapinnalta erottuu tummien peitinhöyhenten ja vaaleampien siipisulkien selkeä kontrasti. Hämmennys kasvaa entisestään, eihän tuo voi mikään muuttohaukkaa suurempi olla! Päästä ei kuitenkaan erotu minkäänlaista kuviota, tasaisen tumma myös vartalosta. Linnun pitkäsiipinen, siro ja pitkäpyrstöinen silhuetti avautuu hiljalleen ja päästän ilmoille ihmettelyn: ”Wait… is this an Eleonora?” Sitten lamput syttyvät muidenkin päihin ja linnusta saa paremman otteen. Tarkistus kirjallisuudesta varmistaa tapauksen: TUMMA VÄLIMERENHAUKKA! Hieman ironinen tilanne, meikäläiselle toinen havis kautta aikojen (eka Kreetalta joskus 05/2007) ja pari miehittäjää kuittasi tästä linnusta eliksen. Lisäksi kyseessä oli lajin toinen havainto Georgiasta!

Tajunnan köyrinnästä toivuttuamme jatkoimme iltapäivän muuton seuraamista. Sakhalvashon laskenta-asema sai omansa, me poimimme massojen joukosta kotkia. Laskenta-ajan loputtua jäimme jälleen fiilistelemään muuton hiljenemistä, joskin nähtävää oli paljon vähemmän kuin eilen. Keisarikotkasta ja isoista falcoista nähtiin märkiä päiväunia, mutta onhan tässä vielä kolme päivää jäljellä. Kuten tänään, mitä tahansa voi vielä tapahtua!

Lisäksi projekti osti muutaman skumppapullon tulevia juhlia varten, ei vaan tiedetä koska juhlitaan. BRC 2012 lähestyy miljoonan linnun rajapyykkiä, yksi tai kaksi komeaa päivää, niin residensseissä paukkuu ja kunnolla. Mitä nyt oma jakso lähenee loppuaan; väistämätön lähestyy, asia erikseen olisinko minä sitä todistamassa...


2.10
Day 20
Shuamta

Batumin säätyyppi siirtyi jälleen korkeapaineen suuntaan. Muutto hiljenee päivä päivältä, tai ainakaan massoja ei näillä keleillä nähdä. Ei tässä kuitenkaan huonosta päivästä puhuta. Shuamtan laskenta-asema osoitti jälleen arvonsa kotkamuutolla. Pikkukiljukotkien ikämäärityksistä saa aina vaan parempaa otetta ja ”massalajin” joukosta on aina vain helpompi poimia eri-ikäisiä kiljukotkia. Ei nämä silti mitään helppoja tapauksia ole, todennäköisiä risteymiäkin on mennyt sinne pikkukilju-/kilju-/aro –osastoon. Arohiirihaukkoja on näkynyt melkein päivittäin, tänään laskenta-aseman ohitti 4 arohiirihaukkaa. Eilisen tapaan itärintaman laskenta jäi muiden heiniksi ja minulle aukeni slotti ”parempien lajien” etsimiseen hiiri- ja haarahaukkavirroista. Nautinnollista puuhaa! Mainitsemisen arvoista sekin, että lintuja näkyy läheltä, hyvissä valaistusolosuhteissa ja sopivissa määrin.

Poimintoja:
Haarahaukka 284
Käärmekotka 49
Ruskosuohaukka 54
Hiirihaukka 1012
Pikkukiljukotka 171
Kiljukotka 10
Arokotka 9
Pikkukilju-/kilju-/arokotka 16
Pikkukotka 7





Eräänä aamuna tien varrelta löytyi loukkaantunut kehrääjä.


3.10
Day 21
Shuamta

Kolme viikkoa täynnä eikä Batumin tykitykselle näy loppua. Aamu oli todella hiljainen, nyt ne suohaukat näyttävät oikeasti hiipuneen. Mehiläissyöjiä ei enää kuulu ja pikkulintumuutto on vaihtunut erikoisista lajeista peippoparviksi. Sää oli petomuutolle ihanteellinen (joskin pilvetön), joten kotkia oli odotettavissa. Niitähän saatiin. Ensimmäiset pikkukilju- ja käärmekotkat näkyivät jo aamupäivällä, tuon tuosta joukosta erottui tuttuja aro- ja kiljukotkia. Muutama pikkukotka nähtiin myös, lajin muutto loppui kokonaan syyskuun lopulla ja lokakuussa on näkynyt enää yksittäisiä lintuja.



Päivä alkoi peevelin hienosti, kun spottasin aseman päältä vanhan muuttohaukan, kuin tarjottimelta ;) kuvausta, ihailua, hehkutusta ja pientä selitystä siitä, miksi yksi hullu suomalainen menee peregrinuksista aivan sekaisin. Ei kaikkien tarvii ymmärtää. Aamupäivän myötä jännitys sakeni savun lailla; Stan löysi laskentasektoriltaan mielenkiintoisen kotkan, jota porukka rupesi huutelemaan keisarikotkana. Oijoi, nytkö se tulee!? Lintu syyniin, mutta jokin mättää; roikkosiipinen, ei juovitusta, siiven muotokaan ei oikein täsmää. Kovasti haluaisin nähdä keisarikotkan hyvässä valossa, mutta omatunto kannusti argumentoimaan, että tuo ei nyt sellaiselta näyttänyt. Loppupäätelmänä outo, nuori arokotka, jolta puuttui tunnusomainen, alapuolen suurten peitinhöyhenten valkoinen juova.

Muutama tunti siinä saatiin odottaa, mutta Stan onneksi uskalsi sanoa sen ääneen, mitä kaikki edellisen väännön jälkeen toivoivat: "There's a nice looking eagle coming in, and this time I really think it's an imperial." En muista koska olisin viimeksi saanut yhtä pahoja rytmihäiriöitä lintua katsellessani, mutta kun suuri kotka tuntomerkkeineen (hiekanruskeat höyhenet kera mustan pitkittäisviirutuksen sekä mustat siipisulat vaaleilla sisimmillä käsisulilla koristeltuna) piirtyi verkkokalvoille; jumalauta, tuossa se nyt viimein on, lievässä vastavalossa, muiden lintujen kanssa, KEISARIKOTKA! Ihmettelyä, tuntomerkkien ahmimista ja harrasta linnun seuraamista, perään tuuletukset ja fiilistelyt. Jjjeesssss!!!

Kuva: Folkert de Boer


Ehdimme jo hypettää, että viiden minuutin sisään näimme kuusi lajia kotkia. Piti odottaa seuraavat viisi minuuttia, ennen kuin pohjoisesta ilmestyi seuraava suuri kotka. Nyt puhuttiin jo seuraavasta suvusta, eikä tästä voi suomalainen orni koskaan erehtyä. Sen verran ehti draaman kaarta rakentamaan, että ensin tsekkaa lajin, siirtyy hyviin asemiin tsekkaamaan kuinka pahasti jengi sekoilee. Huuto kajahti ja länsieurooppalainen porukka meni vieläpä pahemmin säpäleiksi tästä kuin edellisestä rarista; 2kv merikotka hienosti staijareiden edestä. Ja oikeasti, kun silmä on tottunut katselemaan pienempiä pikkukilju- ja kiljukotkia, tuo pohjoisilta vesiltä tuttu monsteri erottui massasta varmasti viiden kilometrin päähän. Melkoinen monsteri, kun sitä Batumista katselee.

Kaiken tämän ohella saimme myös laskea lintuja seuraaviin summiin yltäen, eihän rarien ihailu voi protokollaa ohittaa ;)
Mustahaikara 19
Mehiläishaukka 134
Haarahaukka 399
Käärmekotka 12
Hiirihaukka 1362
Pikkukiljukotka 142
Kiljukotka 11
Arokotka 11
Pikkukilju-/kilju-/arokotka 102
Pikkukotka 7
Sääksi 1

Päivä sai arvoisensa päätöksen, kun nuori sinisuohaukka paineli iltavalossa etelään. Retkipinna ja 29 lajia petoja plakkarissa. Vieläkö viimeisenä päivänä pamahtais jotain extraa...?




4.10
Day 22
Shuamta

Viimeinen aamu Batumissa sarastaa kirkkaana ja tyynenä. Karvanaama kapuaa viimeistä kertaa Shuamtan kärrypolkua pitkin kohti jo kovin tutuksi tullutta laskenta-asemaa. Tammitikka huutaa taustalla, etelänpuukiipijä pakenee seuraavalle puunrungolle. Hiki virtaan, happi loppuu, Berlebach painaa. Edellisen illan väkijuomat virtaavat edelleen veressä, aivan kuin olisin menettänyt yhdeksästä hengestäni viisi tämän reissun aikana.

Kuten aina, viisi muuta vapaaehtoista ovat jo ehtineet kukkulan huipulle ennen minua. Puuskutan hiilidioksideja kropastani vielä viisi minuuttia kipuamisen jälkeen. Aamulla ehtii vielä ihastelemaan kirkasta ja tyyntä maisemaa, mutta iltapäivää kohti keli kuitenkin kääntyi tuuliseksi ja epävakaiseksi. Viimeisten tuntien aikana ei lintuja juuri nähty ja Svarowskin viiden pennin jalustat meinasivat lähteä tuulen mukana muihin maisemiin. Kannatti raahata sitä halkopinoa mukana!

Aamun kirkkain tähtilaji oli käärmekotka. Ensimmäisen tunnin aikana nähtiin jo kymmenen yksilöä, yleensä ensimmäisiä ilmestyy vasta puoliltapäivin! Tätä lajia on ollut hieno seurata koko jakson ajan, nyt sitä koki todistavansa yhtä lajin muuttopiikeistä, kun käärmeenpurijaa ilmestyy Batumin taivaalle yksi toisensa perään idästä, lännestä ja yläpuolelta. Aamupäivän aikana nähtiin yhteensä 35 käärmekotkaa! Tiäs kuinka paljon niitä olisi mennyt, jos sää olisi pysynyt muutolle idyllisenä koko päivän.



Lisää kohokohtia piisasi. Jos eilen ihailtiin keisarin väliintuloa, tänään oli itse kuninkaan vuoro astua estradille. Kroatialainen kollega ihmetteli ääneen mahdollista arohiirihaukkaa, joka pörräsi itäpuolella kahden hiirihaukan kanssa. Etsin linnut tarkempaan syyniin; hiirihaukat totesin oikein määritetyksi, mutta kolmannessa linnussa oli jotain mätää. Linnut olivat kaukana, joten määrityksen varmistamiseen tarvittiin pari kierrosta, vaikka koko ja muoto päivänselviä olivatkin. ”Heeetkonen, tuohan on maakotka!” Paikallisen oloinen immatuuri lintu pörräsi tovin hiirihaukkojen kanssa, kadoten korkealle itäpuolen taivaalle. Onneksi kaikki ehtivät kuninkaan näkemään ja vaikka laji on melko yleinen pesimälaji Georgian vuoristossa, käsittääkseni tämä oli ensimmäisen Batumin laskenta-asemilta havaittu yksilö! Ja mikä makeampaa, nyt on 30 petolajia plakkarissa!


Batumissa riitti ainutlaatuisia tunnelmia loppuun asti. Syksyn merkit ilmaantuvat tännekin, ja kauden päättäminen sekä talveen valmistautuminen ovat olennainen osa ornitologin kiertokulkua. Illalla ja seuraavana aamuna oli jäähyväisten aika, pohjan pojan oli aika lähteä kotiin.


Kuva: Filiep T'jollyn