25.5.2012

Hali tuli jallaa ja huhhahhei!


Kuvat varmaan kertovat kaiken oleellisen, eihän tähän mitään ylistyssanoja tai fiilistelyjä voi oikeasti lisätä. Ja minä kun luulin että rusticoluksen jälkeen saisi rauhassa keskittyä pönttöjen kiertämiseen...

Toisena varsinaisena työpäivänä olen nauttimassa hyvin ansaittua lounasta asemalla, kun siivooja ryntää sisään ja höpisee kylällä loukkaantuneena löytyneestä kotkasta. Mitähän helvettiä nyt, oikeesti. Toimistosihteerin puheille ja sassiin, onneksi Oula ja Antero palaavat myös asemalle, mahtilinnun pyydystäminen ja käsittely yksin vaikutti melko hankalalta. Noh, me lähdemme natiivin nuotittamalle paikalle ja pienen etsimisen jälkeen vanha merikotka löytyykin tien varrelta. Ja maassa pysyy, ei lähde lentoon Anteron jalkojen juurestakaan. Perin helppo se on Anteron siitä noukkia, vastarinta on äärimmäisen pientä - mikä on tietysti huolestuttavaa linnun kuntoa ajatellen. Kysyn lintua pitävältä Anterolta, josko hän ajaa takaisin asemalle, ja pienen sumplimisen jälkeen lintu on karvanaaman kourissa.

... ja siihen ne järkevällä tasolla pysyvät muistikuvat päättyvätkin. Adrenaliini virtaa, sydän hakkaa, kroppa tärisee, siinä sitä pällistellään jumankauta ad-merikotka näpeissä!!! Valokuvaussessioiden jälkeen mahtilintu majoitetaan aseman "pöllöhäkkiin", missä lintupoika töikseen ruokkii kotkaa siiansiivuilla - siis oikeasti nokka auki ja safkaa tunkemalla suuhun! Parin ruokailusession jälkeen lintu näytti pieniä piristymisen merkkejä, jäämme toivomaan parasta, josko mahtilintu selviäisi uudelleen siivilleen. Vaan se on selvää, että tämän lintupojan henkilökohtainen side "laiskaan ja lentävään räsymattoon" hyppäsi uudelle tasolle.









5 kommenttia:

  1. Terveisiä vaan täältä museolta! Melkoista menoa siellä heti session aluksi. Mitähän kaikkea ehditkään nähdä ennen kuin sinne asti pääsen? Onneksi lähdemme huomenna Ilomantsin soita ja metsiä valtaamaan, joten pääsen miekin vähän ulkoilemaan. Itse mahtilintukin siellä saattaa huhujen mukaan pesiä.

    t. Kalle

    VastaaPoista
  2. Jestas, Aki!!! :O / :)
    T: Annina

    VastaaPoista
  3. Terkkuja Kuopiosta ja toipumista kotkalle! Eihän sillä ollu moraa? ;)

    -J

    VastaaPoista
  4. Terveiset Helsingistä. Seuraan tätä blogia innolla! Nyt viikonloppuna Tringan sunnuntaiornitologit tekevät lintuja tutuksi tornissa piipahtaville Laajalahdella ja Viikissä. Homma jatkuu juhannukseen saakka viikonloppuisin.

    VastaaPoista
  5. Oli kyllä aika leuanloksahdus ku eka mitä näki oli toi kuva. Draamantajusta kymppi plus!

    Ja mä oon täällä innoissani joistain pikkulepinkäisistä...

    VastaaPoista