26.8.2016

Batumi2016, osa I – Valmistelut ja lieviä starttikipuja…


Ne tutut petokukkulat...


Pe 12.8, D-5

Klo 2.50., herätys kesäisessä Helsingissä, taksista käsin katselen vehreitä tienvarsia ja taivaanrannasta kajastavaa valoa, lokakuun 20. taitaa olla vähän eri meininki. Taksimatkan, check-inin ja turvatarkastusten jälkeen löydän lähtöportin lähistöllä sijaitsevan kahvilan, mistä käsin on hyvä fiilistellä olympiauintia. On se Phelps melkoinen epeli, kuittas kultamitalin 200m sekauinnista ja poistui palkintoseremoniasta pikavauhtia 100m rintauinnin semifinaaliin.

Lento Istanbuliin laskeutui ajoissa, joskin portti oli kentän ääripäässä, ensin luulin päätyneeni johonkin erilliseen ja uuteen terminaalirakennukseen! Pienen kompassikalibroinnin jälkeen löysin tutuille mestoille ja ison kansainvälisen kentän tunnelma tuntui olevan entisellään. Kevyen rullakebabin ohella tutustuin iranilaiseen pariskuntaan, taisivat ens’alkuun olla hölmistyneitä törmätessään valkoiseen pohjan asukkiin joka hehkutti tuosta maasta näkemäänsä kuvaesitystä ja uskomattoman hienon tuntuista luontoa. Lounaan jälkeen haahuilin tovin pitkin kenttää lopulta päätyen pieneen reunakahvilaan. Tilasin kupin teetä, istahdin alas ikkunan viereen ja kas, silmänsyrjä löytää taivaalta suuren lintuparven – Ciconioita! Piti kaivaa kiikarit esiin kun parveen lipui lisää lintuja. Ohituksen jälkeen hamusin vähän tarkemmin taivaanrantaa ja löysin sieltä kaksi parvea lisää, ja lopulta 800 kattohaikaran pulssista tuli oikein tervetullut fiilis!

Lintuja ei tosin riittänyt ihan kuuden tunnin odotusajan edestä, joten seuraavasta kahvilasta löytyi paljon mukavampi tuoli, lisää teetä ja tuolia vastapäätä seuraava persoona; juttelin pari tuntia n.50-vuotiaan serbialaismiehen kanssa, joka asuu perheensä kanssa Uzbekistanissa ja sanojensa mukaan manageroi maan parasta jalkapalloseuraa! Mies reissaa työnsä puolesta pitkin planeettaa ja mielipiteitä löytyi niin Euroopan turvallisuuspolitiikasta entisen Jugoslavian meininkiin. Kuulemma jotkut ulkopuoliset tahot hajottivat ennen niin vahvan valtion. Teki mieli sanoa, että eikös siellä tapahtunut myös jotain kansanmurhaan viittaavaa, mutta en lähtenyt kaivamaan verta nenästäni. Tuli sieltä välillä ihan viihdyttävääkin tavaraa =D

Lento Batumiin lähti n. 16.40 ja nousu oli melko töyssyinen, helposti oman matkailukokemukseni epämiellyttävin lento. Pilvistä se johtui, mutta pari kertaa sitä piti rauhoitella vieressä istuvaa turkkilaismummoa. Laskeutuminen oli sentään pehmeä ja terminaalista päästiin ulos ennätysnopeudella. Mitä nyt taksimatka Sakhalvashoon tuntuu aina yhtä suurelta sketsiltä, alkaen liikennekulttuurista, B-luokan popmusiikista blokkiarkkitehtuuriin ja moniin muihin tuttuihin Batumielementteihin. Ja kaukana näkyivät tutut, vihreät ja kauniit kukkulat…

Alun perin mun piti saapua päivää myöhemmin, mutta lentoaikataulujen takia tää oli kätevämpi näin. ”Gaumadjos Sakhalvasho!” –huuto aiheuttikin isäntäväen keskuudessa melko riemukkaan reaktion ja olin minäkin ihan aidosti onnellinen päästessäni perille. Sesongin avaus tarkoitti tietenkin kahden illallisen nauttimista, joista ensimmäisellä oli seurana kaksi puolalaista turistia (kun huomasi etten ymmärrä venäjää, niin sitten se ukko yritti puhua mulle ruotsia!) ja toisessa paroni laitettiin istumaan pöydän päähän ja pitämään maljapuheita georgialaisen ryyppäysetiketin mukaan. Chachaa kului.






Kyläpäälliköt sorvin äärellä

La 13.8. D-4

Aamukahdeksalta nautitun aamiaisen jälkeen vietin hiljaista aamupäivää Forsmanin uuden peto-oppaan oppeja sisäistäen. Ilmankosteus on jotain aivan järkyttävää, sopeutumiseen menee varmaan pari viikkoa. Pihapiirissä pyörii samamisicus-leppälintu, etelänsatakieli ja useampi kaukasianuunilintu, taivaalla ruskosuohaukka ja mehiläishaukka etelään sekä kolme ”iipeetä” pohjoiseen. Koordinaattoritiimi täydentyy hiljalleen, kun ranskalainen kokenut Batuminkävijä Simon Cavailles saapui residenssiin! Aika hauskaa, viimeksi nähnyt miehen kolme vuotta sitten, ihan eri elämäntilanteessa. Samoin italialainen Giacomo Biasi löysi perille myöhemmin iltapäivästä. Siinäpä se, vaihdettiin kuulumisia, puhuttiin tulevan sesongin haasteista ja loppupäivästä käytiin fiilistelemässä maisemia.

Su 14.8. D-3

… ja perkele vieköön kun piti ottaa pari pari shottia liikaa edellisellä illallisella. Toivottavasti tämä jää sesongin viimeiseksi krapulaksi, onneksi sentään muutkin olivat pienoisessa kohmeessa. Vaikka osasimme tehdä elämästämme taas piirun verran vaikeampaa, täyspäiväisestä sade- ja toimistopäivästä toki selvittiin, lähinnä tehtävälistauksia, varusteiden inventointeja, paperitöitä ja Giacomon perehdyttämistä tekemällä. Alkuillasta espanjalainen koordinaattorimaestro Rafa Benjumea saapui piipahtamaan pariksi päiväksi ja auttamaan järjestelyissä!


Alkusesongin koordinaattoritiimi: Giacomo, Simon, paroni & Rafa. "Seven hells, already too much khachapuri..."

Ma 15.8. D-2

Häslinkipäivä, puolet porukasta jäi residenssiin jatkamaan paperitöitä ja sopimuksia isäntäperheiden kanssa, toinen puolisko Batumin kaupungille shoppailemaan. Päivä kyllä alkoi riemukkaalla jälleennäkemisellä, kun Ruslanin ja Giacomon kanssa poimittiin lentokentältä Gabriel ”E6” Caucal. Sen jälkeen kaupunkimylläkkä alkoi, kuulemma ”suurimman osan tavaroista pitäisi löytyä samasta paikasta”, mutta loppujen lopuksi printteri, toimistotarvikkeet ja kaasukeitin piti hakea ihan eri puolilta kaupunkia. Siinä sivussa etsittiin Giacomolle sandaaleita ja aurinkorasvaa, Ruslan vieraili turismivirastossa, hankimme ensin SIM-kortit tabletteihin ja eri operaattorin internet-SIM-kortit USB-mokkuloita varten (tietenkin eri operaattorien toimistot sijaitsivat kaupungin eri laidoilla). Onneksi meillä on Ruslan, muuten oltais liemessä.

Päivän aikana saapui lisää laskijoita, kokosesonkilainen Demian Hiss (19v.) Saksasta ja puolisesonkilainen Albin Berglun (21v.) Ruotsista. Tässähän tuntee itsensä ikälopuksi, mutta on se hienoa kun pääsee opastamaan nuorempaa väkeä kunnon petomuuton saloihin. Huomenna Chorokhi!


Ti 16.8. D-1

Perinteinen dudeilupäivä ennen laskennan aloittamista. Giacomo, Gaby, Demian, Albin ja allekirjoittanut suuntasivat puolipäiväretkelle legendaariselle Chorokhi-joen suistolle. Nyt unohdettiin sekoilut julkisilla ja saatiin Merabin mersu alle, kun porukkaakin oli kasassa sopiva määrä. Puoli kahdeksan jälkeen aloitimme talsimisen kohti merenrantaa ja joensuuta, joskin joka puskassa pyörivät hysyt, pensaiden latvoissa päivystävät lepinkäiset ja nurmikenttien yllä pörräävät tiirat vähän viivästivät. Koitin vähän hoputtaa porukkaa, että koitetaan päästä parhaille paikoille mahdollisimman aikasin, mutta eihän sitä oikein itsekään malttanut.

Yksi kovimmista löydöistä osui reitin varrelle jo ennen joenvarren parhaimpia paikkoja. Kärsimättömänä kävelin tietenkin ryhmän kärjessä, kun tulvivasta pusikosta lehahti viiriäisen kokoinen lintu ylisuuren näköisiä jalkoja roikottaen. Lintu näytti kauttaaltaan tummalta, poikkijuovaiselta eikä vatsassa tai pyrstössä näkynyt mitään isoja valkoisia läikkiä. Sen kolmen sekunnin jälkeen ehdin vaan ajattelemaan, että oliko tuo nyt sit joku hemmetin KÄÄPIÖHUITTI! Takana kulkenut Giacomo sai linnusta ihan samanlaisen fiiliksen, joskin peräpää ei nopeaan tilanteeseen ehtinyt ja seuraava komppausyritys piikkiköynnösten valtaamaan pusikkoon ei tuottanut mitään parempaa. Tämän reissun eka elämänpinna oli siinä!

Ihan yhtä koviin suorituksiin ei kyetty ennen jokisuuta, joskin kaikenlaista pikkukivaa ropisi sieltä täältä. Seuraavista puskista löysimme 3 kirjokerttua, nurmikentän laitamilta mustapäätaskun ja käenpiian, rannan suunnalla lensi sininärhi. Suistoalueen yllä pörräsi 9 kattohaikaran parvi, vanha käärmekotka ja hetken aikaa upeasti 2 nuorta arohiirihaukkaa! Uutta Forsmania selatessani mietin, että tuollaisen vois tänä vuonna täältä määrittää, ja hyvinhän tämä suunnitelma toimi.

Gaby löytää.

Nuori arohiha.



Kun ei pikselit riitä, pitää jättää tilaa maisemalle. Harjalinnun tyylinäyte.



Joenvarren parhaimpia paikkoja lähestyessämme rupesin skannaamaan ensimmäisiä vastaan tulleita lietteitä. Kas kummaa, olin taas vähän muita edellä, ja spottasin kohtisuoraan lentävän pikkukahlaajan, jolla oli tasaisen harmaa yläpuoli ja vaalea siiven takareuna – jumankauta tossa tulee rantakurvi! Tätä me aamusta vähän ennakoitiinkin ja huutelin porukkaa paikalle. Lintu laskeutui, joskin pienen mättään taakse, ja pian muut retkiseuralaiset juhlivat elämänpinnaa! Lintua ihailtiin riittämiin asti ja samoilta mestoilta spotattiin myös pari sitruunavästäräkkia ja ruskohaikara.

Merenrantaan siirtyminen tuo aina sen odotetun lisäelementin tälle retkelle. Horisonttiin tapittaminen alkoi välittömästi, lisäksi rantaviivan kuivemmalta puolelta löytyi turturikyyhky, töyhtökiuru ja 3 karikukkoa, mutta meri ei tällä reissulla antanut mitään riuttatiiroja kummoisempaa. Jokisuu on kuitenkin se ylivoimaisesti paras paikka – nytkin juniorit skarppasivat lietteiltä 4 rantakurvin ja niin’ikään 4 PÄÄSKYKAHLAAJAN PARVEN! Xenuksia oli tosi siistiä löytää lisää, mutta pääskykahlaajien kanssa piti vähän odotella, ennen kuin linnut vähän lehahtelivat ja näyttivät paraatituntomerkkinsä. Toinen elis tälle reissulle! Lietteiden tarkempi syynäys tuotti mm. 3 pikkusirriä ja 2 lapinsirriä, ilmavalvonta suiston päällä pyörähtäneen talvipukuisen hietatiiran ja rantapuskista lentoon lähteneen nuoren yöhaikaran. Suistolle laskeutunut nuori merikotka (edelleen kovaa kamaa Georgiassa) pisti kaatopaikan lokkeihin vähän liikettä, mutta kun linnun laskeuduttua levottomuus vain paheni ja paheni, aattelin että onko tässä vielä jotain muutakin. Sitten kiikarit löysivät suistoalueen päältä harmaaselkäisen ohjuksen, ja vanha brookei-muuttohaukka heitti sellaiset ilmaveivit että kotkakin päästi löysät ja otti siivet alleen. Peregrinus ei saanut saalista vaikka melkoisen syöksyn tekikin, mitä lie, yrittikö edes tosissan.

Porukka tuulettaa käyränokkaisia kahlaajia - "Terek Sandpipers!"
Nuori yöhaikara Batumin kukkuloilla

Yksi päivän monista pronssi-iibisparvista.

Jokisuun jälkeen jatkoimme kohti kala-altaita. Rantapuskista löytyi lisää hysyjä, kvaliteettien löytäminen osoittautui melko vaikeaksi kun joka paikka oli täynnä pensas- ja hernekerttuja sekä kahta lajia satakieliä. Onnistuimme kuitenkin kaivamaan esiin pari vaaleakultarintaa ja jokusen ryti-/ruokokerttusen. Jatkaessamme kohti kala-altaita löysin rantakivikosta pienen parven mustapääsirkkuja! Lajitykitys jatkui kala-altailla, huomasin jo aamun ensi tunteina, että metsästäjien pauketta ei hirveästi kuulu, joten altailla vois olla lintuja. Ensimmäisillä silmäyksillä mestoilla näyttikin olevan hyvin tavaraa, paljon nokikanoja, ja seuraavilla kriittisillä askelilla näin altaan taka-osassa sorsalintuparven – ehdin just ja just toteamaan että tossa on ruskosotkia (!!!), kun seitsemän linnun parvi lähti sen saman tien lentoon. Onneksi laskeutuivat takaisin, toivottavasti selviävät hengissä talvehtimisalueille. Altailta löytyi myös pari pikku-uikkua, rääkkähaikara ja valkosiipitiirojen kanssa pyörineet 2 valkoposkitiiraa. Emme ehtineet koluamaan altaita ihan läpikotaisin, olis ollu hauska syynätä ruovikoita tarkemmin osmankäämikerttusen toivossa, mutta sovittu kyyti takaisin Sakhalvashoon odotti. Paluumatkalla löysimme vielä pari lyhytvarvaskiurua ja saavuimme takaisin Sakhalvashoon kolmen tienoilla.

Ruskosotkia!






Mainittujen lisäksi suistoretkellä nähtiin paljon sitä tavallista eteläistä sälää: kymmenisen silkki- ja pari jalohaikaraa, kymmenen harjalintua, pari kuningaskalastajaa, jokunen mehiläissyöjä ja useita kymmeniä mustaotsalepinkäisiä. Retkeilyn ohella laskettiin muutolta yli 100 pronssi-iibistä ja suistolla levähti varmaankin toistatuhatta keltavästäräkkiä, tavallisia sekä feldeggi-tyyppisiä kutsuääniä kuului jatkuvasti ja lintuja näkyi kaikkialla. Myös kolmisensataa valkosiipitiiraa tuntui oikein vaikuttavalta määrältä, retkellä nähtiin pari isoa parvea ja yksittäisiä lintuja näytti lentelevän kaikkialla. Etelänharmaalokkien määrä on jotain aivan käsittämätöntä ja ties mitä oikea laridisti täältä löytäisi.

BirdLife International antoi Chorokhi-joen suistoalueelle IBA-arvon ja suisto liitettiin osaksi Batumin kaupunkia. Metsästys alueella kiellettiin, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä se jatkuu edelleen, lisäksi alueelle saattaa kohdistua nyt huomattavasti enemmän maankäyttöpaineitakin. Meidän retkellä oli sen puolesta hyvä meininki, että paikallisten metsästyskausi ei ollut vielä alkanut ja lintujen määrä tuntui aivan älyttömältä myöhäisempään syksyyn verrattuna. Ties mitä ja paljonko siellä näkisi tulevaisuudessa, jos metsästys saataisiin kokonaan kuriin. Kuinka monta arohyyppää menettää henkensä ennen sitä?

Mustaotsalepinkäinen

Valkosiipitiira - ja päivänselvää moukantuuria!







Poskitiira, siipitiiroja & "kahlaaja"

Ke 17.8., D-Day!

Vuoden 2016 Batumi Raptor Count käynnistyi ja lähtökohdat olivat kaikkea muuta kuin helpot. Sain kunnian suunnata Shuamtaan (laskenta-asemalle nro 2) toteamaan, että millaiset puitteet meillä olisikaan. Vuosi sitten laskentapaikka ja turisteille rakennettu tasanne liitettiin kansallispuistoon, mutta viime sesongin jälkeen joku ruudinkeksijä älysi raivata jonkun saatanan työmaan suoraan laskentapaikallemme. Teoriassa voisimme laskea sieltä, mutta huonommalla näkyvyydellä ja vielä huonommalla melunsietokyvyllä se vaikutti huonolta idealta. Turistitasanteelle taas olisi vaikeampi saada suojaa, ja joinain päivinä siellä saattaa olla todella ruuhkaista. Ainakin sieltä käsin on parempi näkyvyys, joten valitsimme kahdesta pahasta pienemmän.

Sakhalvashoa koettelivat vielä pahemmat vaikeudet. Viime vuoden häslinkien jälkeen päätimme tehdä kukkulan laelle kiertotien, jotta pääsisimme laskentapaikalle kiertotietä pitkin. Itse työ sujui hyvin, mutta kesken aamupäivän se sama kylähullu akka teki comebackin ja akan äiti pisti ilmoille vielä suuremman metelin! Simon taisi olla kovilla, mutta selvisi rytäkästä Ruslanin tuella. Ei kuulemma saada tulla laelle, vaikka tultaiskin naapurin puolelta ja naapurin suostumuksella. Noh, illasta saatiin turismivirastolta viralliset paperit siitä, että kuka tuolta nyppylältä omistaa ja mitäkin. Onpahan mustaa valkoisella…

Itse laskenta sujui ihan kohtuullisesti, kerran jouduimme vetäytymään alemmas katolliseen suojaan sateen takia ja poistuimme asemalta tuntia aikaisemmin etelästä tulevaa ukkosta karkuun. Päivä oli kokonaisuudessaan pilvinen, mutta ekaksi laskennaksi meno oli kohtuu viihdyttävää. Mehiläishaukkoja laskettiin yhteensä 700 ja heti pääsi kiinni siistiin pukuvaihteluun, yhdellä vanhalla linnulla oli lähes kokonaan mustat ruumiinhöyhenet. Sesongin eka sirovarpushaukka oli kiva nähdä jo tässä vaiheessa ja päivän ensimmäisessä parvessa matalalla plusmiikkaan leijunut mustahaikara oli myös aika siisti. Pikkukotkia nähtiin 3 ja ruskosuohaukkoja 4, rannikon puolella leijui paikallinen arohiirihaukka ja itäpuolelle ilmaantui nuori muuttohaukka kiusaamaan yhtä muuttavaa pernistä, jatkaen myös matkaansa kohti etelää. Shuamtan laelle kapuaminen tuntuu aina yhtä siistiltä, varsinkin alkukaudesta, kun kaukasianuunilintuja on siellä täällä, tammitikkojen ääntä kuuluu harva se hetki. Varpuslintuja liikkuu myös taivaalla (virtavästäräkki, 16 lyhytvarvaskiurun parvi, pikkukäpylintu ja useita peltosirkkuja), vaikka massoista ollaan vielä kaukana.

"... ku ei ne itekkää tiiä!"














To 18.8. Shuamta, Day 2

Aamut ovat alkukaudesta hiljaisia ja muutenkin sai pitkin päivää tehdä töitä, että laskijat jaksoivat etsiä lintuja. Pilvipeite selkeni iltapäivästä ja parempi näkyvyys toi mukanaan melko komeita mehiläishaukkaparvia! Päivän päätteeksi kasassa oli 859 mehiläishaukkaa, joista noin kolmannes meni nätisti ja läheltä. Oliko lievästi ironista, että kun se eka pernisparvi puski päälle, niin länsipuolelle leijui paikallisen oloinen nuori muuttohaukka, tiimissä taisi olla yksi jäsen joka unohti isosiipiset hyönteissyöjät sen sileän tien. =D Paikallisten puolelta voisi mainita myös 4 kuhankeittäjää sekä Mtiralan kansallispuistosta kuulunut valkoselkätikka. Ovat muuten vähän eri näköisiä täälläpäin maailmaa (linkki). Pitkä päivä painoi tiimiä, mutta illallispöydässä tuli tosi ilahduttavaa palautetta siitä, että jaksoin pitää porukkaa hereillä (”thanks for keeping the count going”), koordinaattori ei vois saada parempaa palautetta.

Lisäanekdoottina voisi mainita, että tänään taivaalla taisi mennä enemmän sudenkorentoja kuin petolintuja! Aamupäivästä seurattiin järkälemäisten ukonkorentojen (jotain eteläistä lajia) saalistusta, ja kuin yhdestä käskystä ne nousivat taivaalle ja katosivat. Siitä eteenpäin jokaisella taivaalle suunnatulla skannauksella löytyi kymmeniä korentoja, niitä meni leveällä rintamalla ja jatkuvasti.

Tänään nähtiin komea kattohaikaraparvi, siinä taitaa mennä suurin osa syksyn summasta kun Batumin kautta niitä ei paljoa mene.



Menetriesi-muodon hiirihaukka, kaukasialaisia...

Tää taittuu jo vähän helpommin.

Mehiläishaukkoja kuvausetäisyydellä jo ensi päivinä.


Pe 19.8. Shuamta, Day 3

Simon päivysti vielä eilisen Sakhalvashossa paikallisten kylähullujen varalta, mutta tilanteen rauhoituttua päätimme lähteä kolmantena päivänä rakentamaan laskentatasanteelle suojaa. Päivän tiimi ei ollut ihan yksimielinen siitä millainen suojan tulisi olla ja kinaamiseen, yksityiskohtien viilaamiseen ja selittämiseen meni turhaa aikaa. Välillä tuntuu siltä, että mä ymmärrän paremmin palikkaenglantia puhuvaa ranskalaista kuin hollantilaista termikikkailua harrastavaa insinöörin ja vääntäjän hybridiä. Tuloksena on kuitenkin viime vuoden kaltainen pikasuoja, joka turvaa meidät pahimmalta auringolta ja kevyeltä sateelta.

Ei tämä päivä mitenkään katastrofi ollut, etenkin loppupäivästä oli tosi siistiä istua Simonin kanssa alas, tuijottaa lännessä menevää petovirtaa ja vaihtaa ajatuksia. Lintujakin nähtiin, joskin parista tuhannesta mehiläishaukasta suurin osa paineli rannikon puolelta. Päivän lintu oli kahden kilometrin päästä muuttanut käärmekotka – roikottaen käärmettä nokastaan! Vetää vertoja sille viimevuotiselle sääkselle, joka suuntasi etelään kala kynsissään.

Lisää laskijoita saapuu lähes päivittäin ja puitteet ovat vihdoin kohdillaan, kun Sakhalvashon kiistat ovat toivottavasti historiaa ja nyt on sadesuoja Shuamtassa. ”The birds can come.”



Taivas alkaa näyttämään tutulta.

Laskentapaikalla on suoja pystyssä. "COUNT!"