12.2.2018

Sydäntalvea, hajaretkiä ja antoisa sisiskierros




13.1.

Kai se jonkinasteisesta kotiseuturakkaudesta kertoo, kun Helsingistä käsin piti lähteä Kanta-Hämeeseen ihan vaan päiväretkelle. Valoisan ajan maksimointi ja pöllömomentin hyödyntäminen tarkoitti aikaista lähtöä, ja retkeläiset Aintila ja Palorinne saapuivat Lammin biologiselle asemalle aamuseitsemän jälkeen.

Tällä kertaa oli pöllöt ja tikat tiukilla. Ajoitus oli ainakin minipöllön osalta mitä parhain ja atrapointivislaaminen aktiivista, mutta houkuttelu ei tainnut kantautua lähimmän yksilön korviin. Valoisan ajan kierroksella korviin kantautuu nakkelin huutoa ja pyy lehahtaa lentoon Linnamäen kuusikosta. Siinä missä Pappilanlahden metsien kiertäminen on saattanut yhtenä aamuna antaa neljä lajia tikkoja, niin nyt aseman metsistä JA Untulanharjulta löytyi yhteensä kolme käpytikkaa. Saa siinä hieman raapia partaa ja tuskailla, että näin vaikeaako tämä on. Pankkivuodari pikkukäpylinnusta. Idyllisen tyynet ja talviset maisemat lohduttavat.

Pieni häslääminen ja kulkuneuvon kanssa torspoilu piristää lintutilannetta, tai ainakin näkyy retken selkeänä vedenvajakana. sendarikin saattaa arvostaa retkiajan uhraamista ja pieniä vastoinkäymisiä, sillä nyt vasta rupesi tapahtumaan. Reitin seuraavana etappina oli Aulangon puistometsä, ja hetken ulkoilumajan ruokinnan elämää ihmeteltyämme (töyhtötiaiset <3) siirrymme aarnikuusikon puolelle. Jos nyt ei kerrasta, niin ainakin tovin siellä tuulenkaatojen ja palohullun tuhoaminen kuusien keskellä seisoskeltuamme havahdun lähipuista kuuluvaan rapinaan, ja äkkiäkös se pohjantikka rummuttaa! Julia lähti intopiukeana linnun perään syystäkin, mutta mä jämähdin paikoilleni Kairamon Jussin kanssa ihan vaan fiilistelemään sitä kuusikossa kaikuvaa rummutusta. Tämän päälle nähdään Jussin ja Annen kanssa vielä ulkoilumajan parkkipaikan ylittävä harmaapäätikka. Aulangolta suuntaamme vielä tsekkaamaan Lanankosken koskikaran.


Retki päättyi kaakkoisen Janakkalan peltolakeuksille. Tiirasta vakoilin pari ilmoitusta jäätävistä urpiaiskerääntymistä (yksi tämän talven trendeistä) - kahdella ekalla kohteella meno on vähän maisemien ihmettelyä, mutta kolmannella jähistys alkaa lupaavasti, kun puimattoman rypsipellon äärelle kuuluu ensimmäisten urpiaisten ääniä. Kun ensimmäinen noin kuudensadan urpiaisen parvi suorittaa näyttävän ohilennon - ja sama porukka lopulta katoaa menosuuntaansa varpushaukan säikäyttelemänä - niin samasta suunnasta saapuu vielä puoltoista kertaa isompi örpsiporukkaa. Seuraava puolituntinen kuluu rivakasti ja tapahtumarikkaasti, kun parven sisällön syynääminen antaa ainakin yhden vuorihempon, ainakin yhden hempon ja nelisenkymmentä tikliä. Epätoivoiselle kvalien nuotittamiselle saadaan myös vastapainoa, kun jättiläismäinen örpsiparvi rönsyilee välillä aivan vierelle ja yli pipoja hipoen. Levottomuudelle on syynsä, sillä parvea tukkapöllyttää kahden varpushaukan lisäksi nuori ampuhaukka, ja varsinkin miniperegrinuksen saalistusyritykset pallomaiseen parveen ovat huikeaa katseltavaa. Paikalla viihdytään auringonlaskun yli, eikä sitä oikein edes muistanut, että ei niitä turkinkyyhkyjä enää pimeällä nää.

On sitä joskus huonompiakin retkiä tehty.


14.1.

Sunnuntai-iltapäivän kiikarinulkoilutusretki Vanhankaupunginlahdelle. Valoisaan aikaan ei oikein ehditty Kivikokkaa enempää järkevästi koluamaan, ja Fastholmaan saapuessa oli jo hämärää. Lumenkaatopaikan eteläpuolella havahduimme mustarastaiden säksätykseen, eikä tää kulostanu enää miltään tavanomaiselta iltajupinalta, vaan linnut jupisi keskitetysti ja vähän sähäkämmin. En enää muista palloiltiinko me siinä puoli tuntia vai kauemmin, mutta pöllöpotentiaali tuotti jälleen tyhjää.

Pimenevässä talvi-illassa askel kulki Purolahden kautta kohti Arboretumia ja Keinumäkeä. Taustalla taisi olla jokin ajatus, että siinä Keinumäen ympäristössä olis joskus aikaisemminkin sarvipöllö lennelly, joten voishan sitä yrittää. Niityn reunalle käppäiltäessä nähtiinkin joku taivasta vasten liitävä, pöllöksi määriteltävä hahmo, mutta parempaa yritystä piti hakea päivystämällä Keinumäen tornissa. Kärsivällisyyttä se vaati, ja omasta puolestani sitä ois voinu olla enempi, mutta onnistuimme kuitenkin näkemään aukealla pariin otteeseen lentäneen sarvipöllön. Arboretumin suunnalla naukunut lehtopöllö oli jo silkkaa bonusta! Pari spondea pöllöä puolen tunnin sisään, ei sekään retkestä huonoa tee.

18.1.

Annankatu 29 kuittaa sepelkyyhkyn! Lintu viihtyi tovin parin kesypulun kanssa Frederikinkadun puolella olevan talon antennilla. Ihan tyylikäs tammikuinen talvihavis toimistosta käsin.

21.1.

Vähemmän paskien retkien putki jatkuu. Tällä kertaa oltiin pikkasen aikaisemmin liikkeellä ja päätettiin keskittyä Vanhankaupunginlahden läntisiin osiin. Pornaistenniemi antaa ekalla kierroksella pikkutikan (vuooooodari) ja päivän ekan peukaloisen. Lammassaaressa puolestaan päästään ihmettelemään suht lähellä puussa istunutta merikotkaa ja Kuusiluodossa puolestaan... no, retkiseura tais korkeintaan kärsiä liiallisesta orninostalgiasta ja valkoselkätikan skouppaustarinoista.

Toinen kierros Pornaistenniemessä ja luoteisnurkassa olevan pienen sulan ääreltä löytyi kaksi peukaloista, ja kolmas lopulta sieltä tervaleppäluhdan keskeltä. Metkaa! Ja metkaa on edelleen, kun jäädään kyttäämään metsikön pohjoispuoleista ruokintaa. Toteamus "tossa tervalepässä olevasta muutamasta järripeiposta" johtaa latvuksissa pyörivien lintujen tarkempaan syynäämiseen ja antaa ens'alkuun 15 järriä. Linnut ovat melko liikkuvaisia, enemmän niin päin että lintuja tulee lisää näytille, ja samat latvat ja varmasti samat linnutkin saa laskea uudelleen läpi, mutta lopulta päästään 55 järripeipon kertamaksimiin.

Retkeläisten tie kulkee Viikin puhdistamon kautta kohti Keinumäkeä. Puhdistamolta kuitataan kaksi tavia (molemmat koiraita), ja Arboretumin rantalepikössä fiilistellään palokärkeä. Keinumäen ruokinnallakin on ihan mukavasti lintuja, ainakin 6 hunnia (kuusitiaista),  neljä peippoa ja kolmisen järriä. Vähemmästäkin iskee fiilis laadukkaasta talviretkestä. Yks päivän päräyttävimmistä havainnosta nähdään Keinumäen ja hulevesialtaiden välisellä ojalla, kun penkkaa pitkin juoksee KÄRPPÄ retkeläisiä vastaan - tuoreeltaan pyydystetty myyrä suussaan! Ei mitään saumaa kaivaa kameraa repusta, kun pari sekuntia mietittyään näätäeläin ottaa täyskäännöksen ja katoaa ojanvarteen. Hulevesialtaiden rudelta lähteneet 40 hemppoa tuntuivat kärpän jälkeen lähinnä encorelta.

10.2.

Kuunvaihde sujahti ohi ilman mainitsemisen arvoisia retkiraportteja, mutta sunnuntainen kierros tällä kertaa Vanhankaupunginlahden itäisempiin osiin oli jälleen antoisa. Lämmiteltiin Keinumäen peippolinnuilla (kuusi järriä ja nejä tavallista) sekä hulevesialtaiden tavilla, Purolahden isolepinkäisestäkään ei kehtaa valittaa, mutta Mäyrämetsä, Mölylä ja Fastholma olivat yllättävän tyhjiä. Motivaatio ei tällä kertaa riittänyt Kivinokan tarkempaan syynäämiseen (oma syy kun vaseti puuttuu edelleen vuodareista), mutta Saunalahden jäälle steppailu antoi kuvauksellisen 11 viiksitimalin parven! Lintuja pääsi seuraamaan mukavan läheltä, eikä kotiin jätetty kamera kauhesti harmittanut kun valo oli niin kehno. Mitä nyt blogi kaipais lisää kuvitusta. Kotia päin oikaistiin Vanhankaupunginselän halki, pilkkijöille kiitos jäällä päivystäneistä 13 merilokista, oli tälläkin etapilla jotain katsottavaa. Kokeiltiin vielä Kyläsaarta ja sitä Arabianrannan ojaa, mutta hylsypaikat eivät timalien jälkeen kauheasti jaksaneet harmittaa.

Sit kohti lopputalvea sekä alkukevättä - ja kiitos Julialle retkiseurasta!